Kuinka pitkät peliajat lapsillanne on?

10-vuotias saa pelata maksimissaan kaksi tuntia päivässä, mutta ei joka päivä. Pelipäiviä on viikossa yleensä 4, ja kaikki ruutuaika lasketaan pelaamiseksi.

Telkkaria tosin katsotaan joskus yhdessä tuohon päälle viikonloppuna.

Minulla ei ole lapsia, mutta olen asettanut itselleni rajoitukseksi kolme tunta päivässä. Olen kolmikymppinen akateeminen nainen.

Tänään pääsi koulusta yhdeltä. On pelannut siitä saakka. 16v.

En koskaan sano lapsille, että pelaaminen riittää tältä päivältä. Ensin sovitaan se tietty aika ja sitten ajastimeen 15 min lyhyempi aika. Kun kello pirahtaa, lapsi tietää, että vielä on se 15 min ja sitten päättyy. Inhoan  vanhempia, jotka keksivät, että nyt saa riittää!

Meillä ei ole koskaan ollut mitään aikarajoja, koska ongelmaksi tulee se, mikä on pelaamista, mikä koulutöitä, mikä yhteydenpitoa kavereihin jne. Saa pelata, kunhan tekee läksyt. Joskus pelaavat koko illan, joskus ei yhtään. Olen huomannut, että tiukkojen rajojen lapset pelaa sen tunnin tai kaksi, mikä on luvallista ja koko elämä pyörii niiden tuntien ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Tänään pääsi koulusta yhdeltä. On pelannut siitä saakka. 16v.

Mitä tuollaisella lapsella tekee? Tuonko takia olet uhrannut elämäsi?

Meillä ei oo rajoitettu peliaikaa mitenkään muuten paitsi että arki-iltaisin ei saa pelata. Oikeastaan pelaaminen on vähentynyt "rajoituksettoman peliajan" myötä kun tietävät että saa pelata vaikka joka päivä. Paljon myös ulkoilevat, tekevät legoja ym.

Itse olen sitä mieltä, että on puhdasta kiusantekoa kieltää lapsilta jokin itseä kiinnostava ja mieluinen tekeminen, edellyttäen että se ei ole haitallista. Omat lapseni saavat pelata niin kauan kuin tahtovat. Joskus, etenkin lomalla, saattaa olla niin että jompikumpi istuu 10 tuntia päivässä koneella, mutta jonain toisena päivänä ovat sitten kavereiden kanssa ulkona tai tekevät muuten jotain muuta. Eivät ne koko aikaa koneella istu, vaikka saisivatkin. Joskus jonkun uuden pelin kanssa voi mennä pidempään, mutta ei se yleensä viikkoa pidempää kestä. 12 ja 15v pojat kyseessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään pääsi koulusta yhdeltä. On pelannut siitä saakka. 16v.

Mitä tuollaisella lapsella tekee? Tuonko takia olet uhrannut elämäsi?

Ihan hyvä lapsi on. En mä mitään ole uhrannut :D

Tuon pelin parissa saattaa kyllä vierähtää tunti, jos toinenkin. Helppo tapa on sanoa, että voisko pikkuhiljaa alkaa lopetella peliä, eipä siihen voi lapsi vastata muuta kuin "joo kohta" tai  vastaavasti "vielä 15 minuuttia" Toimii takuulla. En ole itsekään vanhempana noiden tarkkojen aikojen kanssa, pelaa miltä tuntuu hyvältä, kuhan kertoo että ei tarvitse jokapäivä pelata.

Ap tässä. Olen itsekin sitä mieltä, että sellainen toitottaminen "Peliaika loppuu NYT, kone kiinni tällä sekunnilla!" on vain nöyryyttävää. Siksi olen vähän asiassa kuin asiassa tottunut ilmoittelemaan jo etukäteen, että "vielä kymmenen minuuttia" tms. ja jos peli on juuri loppumassa, voin joustaa kevyesti pari minuuttia. Ei kukaan lautapeleillekään aikarajaa aseta ja sitten todettaisiin vain coolisti, että kas, ei ehtinyt löytyä Afrikan tähteä. MUTTA ennen kaikkea tuon isomman jumituksiin taipuvaisen (Asperger, ei kovin räikeästi kuitenkaan) kanssa ei vaan pärjää tuolla. Usein jos hän saa itse päättää asioistaan, hän päättää tosi fiksusti, mutta tuo peli vaan koukuttaaaa.... Ja hänellä harmit ja pettymykset eivät mene viidessä minuutissa ohi, hyvä jos viisi tuntia joskus riittää. Eli pelien rajoittaminen voi tehdä meidän elämästä käytännössä ihan helvettiä, siis kodin ilmapiiri muuttuu tosi kireäksi. Kokeilin yhtenä päivänä kauanko todella pelaisivat ihan vapaasti (useimmiten isompi pelaa, pienempi katsoo, pienempi pelaa silloin tällöin), mutta kun oli mennyt ehkä joku 6-7 tuntia, meni hermot ja totesin, että eivät todellakaan osaa itse kontrolloida. Unelmani olisi, että itse osaisivat lopettaa jotenkin järjellisessä ajassa sillä tavalla, että peli päättyy mielekkääseen vaiheeseen, sillä en mitenkään vihaa tuota peliä saati lapsiani! Mutta kun ei niin ei. Ja mitä joustamattomampi itse olen, sitä joustamattomampi esikoisesta itsestään tulee, nillittää vieressä, jos pienempi katsoo Areenasta Joulukalenterin ja vahtaa kutakuinkin sekuntikellon kanssa, että pidän kaikki lupaukseni, miksi hänenkään tarvitsisi joustaa, kun en minäkään jousta. Alan olla aika romuna tämän asian kanssa. Siis toki se rajojen vetäminenkin väsyttää, mutta kun en oikeasti osaa sanoa, kuinka pitkä peliaika etenkään tuolle isommalle sitten olisi todella vahingollinen (tuo 6-7 tuntia on kyllä liikaa), ja tuntuisi sekin ääliömäiseltä vain jonkin hämärän periaatteen takia rajoittaa toimintaa, jonka vahingollisuutta en osaa edes arvioida!

Mitenköhän tähänkin asiaan suhtauduttaisiin, jos lapset vaikkapa lukisivat kirjoja samalla intohimolla? Todennäköisesti taputeltaisiin vaan olalle ja kehuttaisiin naapureillekin, kuinka on niin innokas ja osaava lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Mitenköhän tähänkin asiaan suhtauduttaisiin, jos lapset vaikkapa lukisivat kirjoja samalla intohimolla? Todennäköisesti taputeltaisiin vaan olalle ja kehuttaisiin naapureillekin, kuinka on niin innokas ja osaava lapsi.

Kuule, vielä 1960-luvulla paljon lukeva lapsi sai kuulla ihan saman kuin nykypelaajat eli luet enää 2 sivua ja sitten ulos/tekemän läksyjä/leikkimään pikkusiskon kanssa. Lukemista pidettiin kaikin tavoin vaarallisena lapsille, jos läksyjen lisäksi alakoululaisena hamuili muitakin kirjoja. Silmät meni pilalle ja ryhti heikkeni!

En ole ikinä ymmärtänyt sitä että rajoitetaan lasten pelaamista vaikka yhteen tuntiin. Monet pelit ovat sellaisia ettei niissä ehdi saada mitään aikaiseksi tuossa ajassa. Meidän 10- ja 8-vuotiailla on pelipäivänä lauantai, silloin saa pelata monta tuntia putkeen (yleensä pelaavat 2-3h). Ennen sitä pitää vaan käydä ehdottomasti happihyppelyllä. Ja muina päivinä ei meillä pelata.

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä. Olen itsekin sitä mieltä, että sellainen toitottaminen "Peliaika loppuu NYT, kone kiinni tällä sekunnilla!" on vain nöyryyttävää. Siksi olen vähän asiassa kuin asiassa tottunut ilmoittelemaan jo etukäteen, että "vielä kymmenen minuuttia" tms. ja jos peli on juuri loppumassa, voin joustaa kevyesti pari minuuttia. Ei kukaan lautapeleillekään aikarajaa aseta ja sitten todettaisiin vain coolisti, että kas, ei ehtinyt löytyä Afrikan tähteä. MUTTA ennen kaikkea tuon isomman jumituksiin taipuvaisen (Asperger, ei kovin räikeästi kuitenkaan) kanssa ei vaan pärjää tuolla. Usein jos hän saa itse päättää asioistaan, hän päättää tosi fiksusti, mutta tuo peli vaan koukuttaaaa.... Ja hänellä harmit ja pettymykset eivät mene viidessä minuutissa ohi, hyvä jos viisi tuntia joskus riittää. Eli pelien rajoittaminen voi tehdä meidän elämästä käytännössä ihan helvettiä, siis kodin ilmapiiri muuttuu tosi kireäksi. Kokeilin yhtenä päivänä kauanko todella pelaisivat ihan vapaasti (useimmiten isompi pelaa, pienempi katsoo, pienempi pelaa silloin tällöin), mutta kun oli mennyt ehkä joku 6-7 tuntia, meni hermot ja totesin, että eivät todellakaan osaa itse kontrolloida. Unelmani olisi, että itse osaisivat lopettaa jotenkin järjellisessä ajassa sillä tavalla, että peli päättyy mielekkääseen vaiheeseen, sillä en mitenkään vihaa tuota peliä saati lapsiani! Mutta kun ei niin ei. Ja mitä joustamattomampi itse olen, sitä joustamattomampi esikoisesta itsestään tulee, nillittää vieressä, jos pienempi katsoo Areenasta Joulukalenterin ja vahtaa kutakuinkin sekuntikellon kanssa, että pidän kaikki lupaukseni, miksi hänenkään tarvitsisi joustaa, kun en minäkään jousta. Alan olla aika romuna tämän asian kanssa. Siis toki se rajojen vetäminenkin väsyttää, mutta kun en oikeasti osaa sanoa, kuinka pitkä peliaika etenkään tuolle isommalle sitten olisi todella vahingollinen (tuo 6-7 tuntia on kyllä liikaa), ja tuntuisi sekin ääliömäiseltä vain jonkin hämärän periaatteen takia rajoittaa toimintaa, jonka vahingollisuutta en osaa edes arvioida!

Turha valittaa, kun maito on maassa.

Vierailija kirjoitti:

Mitenköhän tähänkin asiaan suhtauduttaisiin, jos lapset vaikkapa lukisivat kirjoja samalla intohimolla? Todennäköisesti taputeltaisiin vaan olalle ja kehuttaisiin naapureillekin, kuinka on niin innokas ja osaava lapsi.

Lukeminen on likimain parasta, mitä lapset (ja aivan erityisesti pojat) voivat vapaa-ajallaan tehdä. Pelaaminen on kivaa ja joiltakin osin myös kehittävää, mutta siihen on syynsä, miksi lukemista arvostetaan enemmän kuin pelaamista.

http://schools.natlib.govt.nz/creating-readers/creating-reading-culture…

Kolmen pojan (12, 10, 10) äitinä tämän aiheen kanssa on kyllä saanut vääntää kättä :D

Automaattinen peliaika on meillä ti & to & la 1h/per päivä/per poika. Yleensä kylläkin pelaavat porukalla tuon 3h, mikä on kyllä aika pitkä aika. Mutta minkäs teet kun haluavat toisiaan neuvoa ja auttaa pelissä.

Joskus jos haluavat enemmän peliaikaa niin pyydän heitä tekemään jotain sen eteen. Ekstrakotitöitä tai sitten heidän pitää käydä porukalla ulkona juoksemassa kunnon happihyppely ennen pelaamista.

Ykkösluokkalainen saa pelata 2h kahtena päivänä viikossa. Lisää peliaikaa voi välillä ansaita lukemalla 3 vee pikkusiskolle kirjoja.

Ap. Tuota vertausta lukemiseen olen itsekin miettinyt, entinen lukutoukka kun olen. Entä jos pelaamisesta todetaankin vuosien kuluttua, että se tekikin lapsista fiksuja ja onnellisia ihmisiä, sitten varmaan hävettäisi kyttäämiseni aivan hemmetisti? Mutta entä jos todetaan päinvastaista? Argh.