Tuleeko teille ihan järkyttäviä ahdistuskohtauksia kuolemasta?

Tuli. Olin ahdistunut. Suosittelen soittamaan lääkäriin jos saisit puhua asiasta. Itsellä helpotti.Tsemppiä.

Joskus oon miettiny tuommoisii. Tai enemmänkin se pelottava asia et jokainen meistä täältä lähtee. Mietin et mitä silloin meille käy...

Ei oikeastaan, olen nähnyt niin monen ihmisen kuolevan ja se on viimeinen osa ihmisen elämää.

Ainoastaan sitä pelkään, että joutuisin kitumaan kovissa kivuissa ilman kunnon lääkitystä ja sitä kuinka paljon h-hetki sattuu ja tuntuu sekä ymmärränkö sen sillä hetkellä, että tämä oli nyt tässä.

Joo siis kyllä tää rupee melko ahdistavaa olemaan..mitä jos ei ookkaa enää mitään tän jälkeen..jos aivot vaan sammuu ja oikeasti kaikki loppuu..?

Ei. Enkä usko mihinkään, se on musta todi lohdullista että tää on tässä vaan. Mitä sitä sellasta pelkäämään mikä kaiken kohtaa joskus, ei elämästä selviä hengissä.. ;)

Ihtee ei ahista kuolema koska uskon että kun on ottanu Jeesuksen pelastajakseen pääsee taivaaseen ja sillon ei oo tämmösiä murheita:)

Voin suositella Jeesusta tähän ahistukseen auttajaks.

Mitä jos se mitä olen pitänyt tärkeimpänä asiana eli omien geenien siirtäminen eteenpäin et mun elämä jatkusi lapsissa ei tyydytäkkään sillä hetkellä kun elämä loppuu..jos kuolen tyytymättömänä?

Olen aina uskonut elämään tämän maanpäällisen vaelluksen jälkeen mut nyt usko rakoilee..ahdistaa..

On minulla ollut vuosien varrella vaikka mitä ahdistuksia, mutta pyrin aktiivisesti niistä pois. Teen työtä, jotta voisin paremmin. Tällä hetkellä on vähän seesteisempää.

Ei. Kuolema on luonnollinen osa elämää, ei siinä ole mitään pelättävää. Eihän minua kuolleena enää mikää harmita tai tule voivoteltua, kun jotakin jäi tekemättä. Läheisille toki se on surullinen asia, mutta elämä jatkuu ja ihmiset siirtyvät eteenpäin.

Mutta kun tää elämä on niin pirun kivaa..en haluaisi ikinä kuolla..kamalaa jos tää on ainutkertaista..olisi niin paljon mitä pitäsi tehdä..

Ei ahdista, luonnollinen asia.

^ no katotaan onko kivaa vielä 9-kymppisenä. Aikansa kutakin. Traagistahan se on kun nuoriakin kuolee mutta yhä, asia johon ei voi vaikuttaa. Sitä ahdistuksen määrää en osaa/halua ees ajatella mikä mahtaa uskovilla olla, ketkä miettii pääseekö taivaaseen jne :/ säälittää suorastaan.

Ei ahdista.Olen tällä hetkellä niin väsynyt riitelyyn miehen kanssa,lapsiperheen arjen pyöritykseen,töissä käymiseen ja miljooniin ongelmiin,että ajatus kuolemasta ja piinan loppumisestä tuo lohtua.Tietenkin pelkään esim.kipua ja väkivaltaista kuolemaa.Jos kuitenkin kuolisin huomenna,murehtisin lapsia,ja heidän tuskaansa,ja kuka heidät hoitaisi.

Ei tule ahdistusta. Lapseni kuoli ja melkein odotan, että pääsisin hänen luokseen. Minulla on myös elossa oleva lapsi ja hyvä syy elää, niin kauan kuin minulla on aikaa jäljellä.

Ei ahdista.

Toivon, että säilyisin terveenä ja eläisin pitkään!

Kunnes sitten alkaisi askel lyhetä ja olisi jo niin rappeutunut, että joutaisi jo..

Luonnollinen asia.

Vierailija kirjoitti:

Ihtee ei ahista kuolema koska uskon että kun on ottanu Jeesuksen pelastajakseen pääsee taivaaseen ja sillon ei oo tämmösiä murheita:)

Voin suositella Jeesusta tähän ahistukseen auttajaks.

Jumala on ainut kuka voi ketään auttaa ihan vain tiedoksi.

Olet ihmisen perimmäisen ahdistuksen äärellä, jollain tavalla kuoleman ehdottomuuden joutuu jokainen itselleen selittämään. Suuri osa kieltää koko asian, ja turvautuu uskontoihin.

Itse en pelkää varsinaisesti kuolemaa, siis esimerkiksi auton alle jäämistä. Pelkään, että sairastun vakavasti, ja elän vuosia/vuosikymmeniä 'vajaata' elämää sairaalassa rampaten, eläen epävarmuudessa, kykenemättä suunnittelemaan tulevaisuutta ja läheisten surua seuraten. Se on pahin ahdistuksen aiheuttajani, mietin asiaa välillä niin paljon, etten pysty keskittymään mihinkään päiväkausiin. Toisaalta se saa elämään tässä hetkessä ja arvostamaan terveyttä, ja sitä mitä jo on.

Vierailija kirjoitti:

Ihtee ei ahista kuolema koska uskon että kun on ottanu Jeesuksen pelastajakseen pääsee taivaaseen ja sillon ei oo tämmösiä murheita:)

Voin suositella Jeesusta tähän ahistukseen auttajaks.

Usko ei automaattisesti poista tuollaista ahdistusta. Sitten sitä vasta huonoksi uskovaiseksi itsensä tunteekin, kun ympäriltä tulee hehkutusta, että Jeesus poistaa ahdistuksen ja kuolemanpelon. Entä sitten kun ei poistakaan? Ahdistus vain jatkuu. Minusta ei voi luvata, että Jumala automaattisesti poistaa täällä maan päällä jonkun pelon tai ahdistuksen. Usein niin tapahtuu, mutta ei kaikkien kohdalla. Tiedän silti, että tarkoitit vain hyvää, kun kirjoitit viestisi, joten älä ota tätä hyökkäyksenä sinua kohtaan.

Kyllä! Tullu ajoittain teini-ikäisestä asti, nyt olen 36v. Pystyn ajattelemaan kuolemaa "pinnallisesti" ahdistumatta, mutta välillä tulee näitä kuolemanpelkokohtauksia, joissa tajuan jollain tapaa ylikirkkaasti, että jonain hetkenä lakkaan olemasta. Tunne on kauhistuttava, sydän hakkaa, vatsanpohjasta kouraisee ja ahdistaa suunnattomasti. Onneksi kohtaukset menevät nykyään aika nopeasti ohi, yritän vain ajatella/tehdä jotain muuta. Ja ne ovat aina tulleet iltaisin, niinkuin aloittajallakin.

Uskon, että ihminen joka väittää ettei pelkää kuolemaa tai ettei ajatus siitä ahdista, ei ole halunnut tai kyennyt uppoutumaan asiaan sen ymmärtämisen vaatimalla syvyydellä. Toisaalta, se on kyllä niiden ihmisten onni! Kuoleman väistämättömyyden tajuamisen aiheuttaman ahdistuksen kantaminen arjessa mukana ei ole kevyttä. :(

Mihinkään jumaluuksiin en usko, mutta mielelläni ottaisin vinkkejä vastaan, miten asian kanssa voi oppia tulemaan toimeen niin ettei se varjosta elämääni liikaa?!