Tuleeko teille ihan järkyttäviä ahdistuskohtauksia kuolemasta?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä! Tullu ajoittain teini-ikäisestä asti, nyt olen 36v. Pystyn ajattelemaan kuolemaa "pinnallisesti" ahdistumatta, mutta välillä tulee näitä kuolemanpelkokohtauksia, joissa tajuan jollain tapaa ylikirkkaasti, että jonain hetkenä lakkaan olemasta. Tunne on kauhistuttava, sydän hakkaa, vatsanpohjasta kouraisee ja ahdistaa suunnattomasti. Onneksi kohtaukset menevät nykyään aika nopeasti ohi, yritän vain ajatella/tehdä jotain muuta. Ja ne ovat aina tulleet iltaisin, niinkuin aloittajallakin.

Uskon, että ihminen joka väittää ettei pelkää kuolemaa tai ettei ajatus siitä ahdista, ei ole halunnut tai kyennyt uppoutumaan asiaan sen ymmärtämisen vaatimalla syvyydellä. Toisaalta, se on kyllä niiden ihmisten onni! Kuoleman väistämättömyyden tajuamisen aiheuttaman ahdistuksen kantaminen arjessa mukana ei ole kevyttä. :(

Mihinkään jumaluuksiin en usko, mutta mielelläni ottaisin vinkkejä vastaan, miten asian kanssa voi oppia tulemaan toimeen niin ettei se varjosta elämääni liikaa?!

Siis niin totta,osasit sanoa tuon paremmin kun minä..

Koitan vaan olla ajattelematta..AP

Ahdistaa, ja se on ihan luonnollista ja normaalia, kunhan menee ohikin ja ei vaikuta elämään. Ei meistä kukaan pysty ymmärtään ei-tiedollisuutta ja kuoleman lopullisuutta täysin, joten on aivan normaalia hieman ahdistua tai pelästyä kun sitä syystä tai toisesta joskus ajattelee enemmän. Pahinta se on yöaikaan, jolloin ihminen luonnostaankin pelkää enemmän ja mieliala on alhaalla. Se pitää vain sen hetken kestää, ja pian taas koittaa aika jolloin asia ei ahdistakaan. 

UP

Ei tule enää, kun olen siihen niin tottunut. Äitini kuoli kun olin teini, isäni kun olin nuori aikuinen. Miesystäväni kuoli syöpään. Hiukan yli 2 v sitten löysin aviomieheni kuolleena viereltäni herättyäni. Tuon jälkeen ehdin kokea hiukan onnea, mutta syyskuussa -15 löysin tuoreen aviomieheni kuolleena kotoa töistä tultuani.

Silloin tuntui, etten enää jaksa tätä. Kun piti surun keskellä ryhtyä järjestelemään ne kaikki tarvittavat eli hautajaiset, uurnanlasku ja perunkirjoitus. Mutta mä selvisin siitä täysjärkisenä, hoitaen jopa työni.

Eli ei kannata sitä kuolemaa miettiä, vaan elää mahdollisimman hyvin ja nauttia kaikesta. Kyllä joku aina hoitaa kuoleman jälkeiset asiat, ei kukaan tänne virumaan ole jäänyt. Ja kannattaa ottaa oppia siitä vanhasta sananlaskusta: "Älä anna auringon laskea vihasi yli". Eli hyvät välit läheisiin, puhuu asiat selviksi jne. Kukaan meistä ei tiedä milloin täältä lähdetään. 

up