Lue keskustelun säännöt.
Tyttären muuttunut käytös?!
28.11.2015 |
Tyttäreni (15v) on kovin alakuloinen jatkuvasti, nukkuu todella vähän ja on omissa oloissaan paljon. Jos kysyn onko hänellä kaikki hyvin tms, tulee vastaukseksi "mua vaan väsyttää" tai "mietin vaan yhtä koulujuttuu".
Tyttö on aina ollut pirteä ja puhelias, mutta vetäytynyt tasaisin väliajoin olemaan itsekseen. Nyt tuntuu, että hän joskus vetää hetken pirteän ja puhelijaan roolia ja palaa sitten takaisin alakuloisuuteen.
Sinällään hänen käytöksensä on entisellään. Tekee kotitöitä, hoitaa koulun hyvin ja kertoilee asioistaan (esim. mitä teki koulussa, päivän sattumuksia, puhuu kavereistaan ja tv-sarjoista, sellaista tavallista). Silti jotenkin tuntuu, että tyttö on kaikkea muuta kuin läsnä.
Mikä avuksi ja mihin kannattaisi ottaa yhteyttä, jos tämä vielä jatkuu? Tuntuu kovin avuttomalta.
Kommentit (24)
Tsemppiä. Onko tyttö kova suorittamaan? Voi olla vaikea myöntää esimerkiksi masennusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotain on tapahtunut. Tyttö pitää saada puhumaan.
Mitäs jos huomenna lähdette lenkille tyttären kanssa yhdessä? Sä tarviit raitista ilmaa ja olis kiva, jos joku olisi juttukaverina?
Eikä välttämättä tarvii edes jutella, kiva kun joku olis kaverina, ettei tarvii yksin tuonne pimeeseen mennä..
Onko tyttärelläsi ystäviä? Ovatko he huomanneet tyttäresi käytöksessä jotain outoa? Onko poikaystävää?
Kuinka kauan aikaa sitä outoa käytöstä on jo jatkunut? Onko koskaan koulukiusattu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ettei vaan kiusattaisi? :/
Minä vetäydyin omiin oloihini ja muodostin muurin ympärilleni, kun minua alettiin kiusata. Yläasteelle mennessäni kiusaaminen paheni, tosin osasin jo huijata kaikkia iloisella jutustelulla ja "normaalilla" käytökselläni, vaikka sisälläni maailma sortui. Omissa oloissani sitten velloin kaikessa paskassa, mitä olin niskaani saanut. Kukaan ei saanut ikinä tietää, että minua kiusattiin. Vasta nyt, aikuisena, olen myöntänyt mm. vanhemmilleni, että minua kiusattiin.
Juttele lapsesi kanssa ja kuuntele häntä. Oikeasti. Hyvä, että olet huomannut muutoksen. Apua löytyy varmasti, oli muutoksen takana mikä tahansa
Ihanaa, että osaat huolestua ja pyrkiä auttamaan ajoissa. Minä, nyt 4 vuotta kärsineenä, tajusin vasta tänävuonna hakea apua. Edelleen joudun vanhempien kanssa tappelemaan, pitävät laiskana vätyksenä kun olen väsynyt ja apea, koulu menee huonosti (edelleen, vaikka ''omalla alalla'' nyt) eikä useimpina päivinä huvita nousta sängystä lainkaan. Suru ei näy päällepäin jne.
Pyri juttelemaan tyttäresi kanssa, kysy onko itse huomannut että olisi vaikeampi innostua, onko univaikeuksia, alakuloisuutta, itkeskeleekö useammin kuin ennen.. Vaadi apua tyttärellesi ja selitä myös lapselle, että nämä jutut pitää hoitaa ajoissa, ettei myöhemmin ole edessä vuosien sairauskierrettä. Yläasteella terveydenhoitaja passitti minut verikokeisiin, kun pyysin apua (tällöin isäni oli tukena hetkittäin) ja kun ei sieltä mitään löytynyt, oli vastaus 'en voi auttaa kun ei ole ongelmaa'. Edelleenkään, vuonna 2015, mielenterveydellisiä ja muita ei päälle päin näkyviä sairauksia ei oteta vakavasti... Toivotan tsemppiä ja jaksamista, toivottavasti saatte tyttärelle apua ennenkuin on myöhäistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinällään hänen käytöksensä on entisellään. Tekee kotitöitä, hoitaa koulun hyvin ja kertoilee asioistaan (esim. mitä teki koulussa, päivän sattumuksia, puhuu kavereistaan ja tv-sarjoista, sellaista tavallista). Silti jotenkin tuntuu, että tyttö on kaikkea muuta kuin läsnä.
Ota tuosta nyt sitten selvää. Onko tyttären käyttäytymisessä siis jotain joka poikkeaa ihan joka ikisen murrosikäisen pesäeron teosta vai ei?
Bautismo de Fuego kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinällään hänen käytöksensä on entisellään. Tekee kotitöitä, hoitaa koulun hyvin ja kertoilee asioistaan (esim. mitä teki koulussa, päivän sattumuksia, puhuu kavereistaan ja tv-sarjoista, sellaista tavallista). Silti jotenkin tuntuu, että tyttö on kaikkea muuta kuin läsnä.
Ota tuosta nyt sitten selvää. Onko tyttären käyttäytymisessä siis jotain joka poikkeaa ihan joka ikisen murrosikäisen pesäeron teosta vai ei?
kyllä jokainen tunnistaa oman lapsensa, tätähän puhutaan jo vauva- ja taaperoiässä että äiti tuntee lapsensa parhaiten - mihin se ajan saatossa häviäisi? jos äidin mielestä tytär poikkeaa OMASTA ITSESTÄÄN, ei siinä tarvitse verrata muihin samanikäisiin.
ihana ap, kun välität ja pohdit mitä voisit tehdä. se on jo tosi hyvä juttu. tuolla tulikin hyviä ehdotuksia; yhteistä aikaa ja ÄLÄ PAINOSTA! enemmän sellainen "kautta rantain"-tyyli toimii, että olet läsnä ja tyttö avautuu sitten itsekseen.
veljelläni (oli jo täysi-ikäinen, mutta asui kotona) oli raskas vuosi takanaan ja eräänä iltana äiti ehdotti, että joisitko mun kanssa yhdet kaljat seuraksi. äitikin oli ollut huolissaan veljestäni, mutta ei halunnut painostaa. siinä rauhallisessa hetkessä veli sitten oli ruvennut puhumaan.
en nyt siis tarkoita, että dokatkaa yhdessä vaan juuri tuollainen ihan kahdenkeskinen aika, vaikka se kävely, voi avata hieman muureja.
tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin tuli ihan oma teini-ikäisellä mieleen.
Olin silloin todella yksinäinen, ja noin sen vuoksi riittämättömyyden tunteita. Minulla oli koulussa kyllä joitakin kavereita, mutta sellaiset läheiset ystävät puuttuivat. En kokenut kuuluvani mihinkään porukkaan ja mietin miksi en kelpaa kenenkään ystäväksi. En koskaan kertonut tunteistani kenellekään, vaan pyrin kätkemään haavoittuvuuteni iloisen ja reippaan ulkokuoren alle. Olin varmaan vähän masentunutkin, koska itkin iltaisin ennen nukkumaan menoa.
Hienoa, että olet huomannut muutoksen tytössä! Nyt vaan härkää sarvista ja juttelemaan. Vanhempien tuki on teinillekin tärkeä asia, ja tyttösi varmasti arvostaa sinua. :)
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä. Onko tyttö kova suorittamaan? Voi olla vaikea myöntää esimerkiksi masennusta.
Ei ole kova suorittamaan, enemmän sellainen boheemi taiteilija persoona, joka antaa kaiken mennä omalla painollaan. Ei siis stressaa (tai ole ainakaan koskaan aikaisemmin stressannut) kouluun tai harrastuksiin liittyviä asioita.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
JaaTee kirjoitti:
Mitäs jos huomenna lähdette lenkille tyttären kanssa yhdessä? Sä tarviit raitista ilmaa ja olis kiva, jos joku olisi juttukaverina?
Eikä välttämättä tarvii edes jutella, kiva kun joku olis kaverina, ettei tarvii yksin tuonne pimeeseen mennä..
Yritin pyytää tyttöä pikkusisaren urheiluharjoitusten ajaksi kävelylle kanssani ja vastaukseksi tuli epämääräistä mutinaa sateesta ja kylmästä tuulesta. Ei siis oikein innostunut. Kokeilen viikolla uudestaan tätä kävelylenkille pyytämistä, josko tyttö silloin lähtisi happihypylle kanssani.
Ap
käyttäjä-11709 kirjoitti:
Onko tyttärelläsi ystäviä? Ovatko he huomanneet tyttäresi käytöksessä jotain outoa? Onko poikaystävää?
On muutamia ystäviä. Ennen rippileiriään tyttäreni tuntui olevan kovinkin suosittu. Kavereita ravasi yhtenään meillä, oli ostari hengailua ja yökyläilyä. Nyt tuntuu kaveriporukka selkeästi pienentyneen, mutta kyllä "tiivistyneenkin". En ole kysellyt mitään kaverilta muuttuneesta käytöksestä.
Poikaystävää ei ole, enkä usko että koskaan tuleekaan. Tyttäreni on luultavasti biseksuaali tai lesbo. Ei siinä mitään. Tämän päätelmän tein, kun kesällä piteli erästä tyttöä kädestä, tapasi tätä usein ja pikkupusuja vaihtelivat meillä. Suoraa en asiasta kysellyt, mutta sanoin tytölle kyllä, että kaikki on okei ja että *tytön nimi* oli varsin mukava tyttö. Sen enempää emme asiasta keskustelleet, mutta tytön kasvojen loisteesta näin, että helpottunut ja iloinen hän oli.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
käyttäjä-11709 kirjoitti:
Kuinka kauan aikaa sitä outoa käytöstä on jo jatkunut? Onko koskaan koulukiusattu?
Kuukauden tai pari. Luulin aluksi sen olevan jotain nopeasti ohi menevää teiniangstia. Kuitenkin jatkunut sen verran pitkään, että alan huolestua kunnolla. Ei ole koskaan ollut kiusaamisen kohteena.
Ap
Bautismo de Fuego kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinällään hänen käytöksensä on entisellään. Tekee kotitöitä, hoitaa koulun hyvin ja kertoilee asioistaan (esim. mitä teki koulussa, päivän sattumuksia, puhuu kavereistaan ja tv-sarjoista, sellaista tavallista). Silti jotenkin tuntuu, että tyttö on kaikkea muuta kuin läsnä.
Ota tuosta nyt sitten selvää. Onko tyttären käyttäytymisessä siis jotain joka poikkeaa ihan joka ikisen murrosikäisen pesäeron teosta vai ei?
On jotain poikkeavaa, ehdottomasti. Tekee kaikki asiat kuten ennenkin. Hyvin, pyytämättä ja asioista numeroa tekemättä. Kuitenkaan tyttö ei ole läsnä. Katselee tyhjin silmin eteenpäin, unohtaa lauseiden loput ja välttelee suoria katseita. On hiljaisempi ja puhuu kaikesta kovin pintapuolisesti.
Ap
Unohdin sanoa, että kiitos kaikille tsempistä ja vinkeistä! Apu on tarpeen. Yritän vielä itse jutella tyttäreni kanssa. Jos en saa mitään viitteitä tavanomaisemmista käytöksestä viikon sisällä, otan yhteyttä koulupsykologiin.
Ap
Haluan vain sanoa, että aloittajasta on näiden viestien välityksellä kyllä saanut todella hyvän kuvan. Olet varmasti mahtava ja välittävä äiti tyttärellesi :) 18-v tyttö
Vierailija kirjoitti:
käyttäjä-11709 kirjoitti:
Kuinka kauan aikaa sitä outoa käytöstä on jo jatkunut? Onko koskaan koulukiusattu?
Kuukauden tai pari. Luulin aluksi sen olevan jotain nopeasti ohi menevää teiniangstia. Kuitenkin jatkunut sen verran pitkään, että alan huolestua kunnolla. Ei ole koskaan ollut kiusaamisen kohteena.
Ap
Ehkä tyttö ei vain kerro kaikesta kiusaamisesta. Itse en aikanaan kertonut, kun tiesin että äiti alkaa soitella kiusaajien vanhemmille ja siitä seuraa vaan lisää kuittailua koulussa.
Koulupsykologi. Jos sieltä ette saa apua, käänny oman terveyskeskuksesi puoleen. Sieltä ohjaavat eteenpäin.
Varaudu pitämään tyttäresi puolia, aina ei oteta vakavasti, varsinkin, kun tyttäresi muuten hoitaa asiansa. Kiva, että olet herännyt huomaamaan ja haet apua.