Nyt joulufiilista esille! Kerro teidän jouluaatosta
Mitä suunnitelmia? Jos olet suunnitellut enemmänkin, voit kertoa aikataulunkin! Mitä ruokaa, onko eka paketit vai ruoka? Joulusauna? Käyttekö hautausmaalla?
Kommentit (92)
Ei ole mitään ohjelmaa, ei saunaa.
Laittelen ruoat pöytään ja korjaan pois, muut avaavat lahjansa jossain välissä ja minä varmaan katselen oisko aaveellä ketään.
Aamupalaksi riisipuuroa, leipää yms. katotaan jouluohjelmia. Sitten lapset käyvät isällään, ja kun tulevat, käydään hautausmaalla.Kotiin tullessa käydään saunassa. Sitten katetaan pöytä, laitetaan ruuat yms. Syödään rauhassa, paistetaan torttuja, syödään luumurahkaa ja juodaan glögiä. Sitten joulupukki tulee 17 pintaan, antaa pari pakettia nuorimmalle, ja loput paketit avataan pukin lähdettyä. Kun lahjat on avattu, katotaan jouluohjelmia tai mitä kukakin nyt haluaa tehdä.
Aamupalaksi riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa. Sen jälkeen käydään fiilisten mukaan joulusaunassa. Päivälliseksi perinteiset joulupöperöt kinkkuineen ja laatikoineen. Lahjat avataan vasta samusirkan joulutervehdyksen aikana, yleensä siis puoli kahdeksalta. Sitten herkuttelua; suklaata, pähkinöitä, viiniä ja juustoja.
Keitän aamupalaksi riisipuuron ja sen ohessa on koruttomasti pelkkää leipää ja oikeata voita. Kaikki herkuttelu jätetään myöhempään. Kuuntelemme samalla joululauluja. Mantelin löytäjä saa lahjapaketin. Sen olen hankkinut salaa mieheltäkin, että olisi ihan yllätys.
Aamupalan jälkeen alan miehen kanssa valmistella ruokia uuniin. Hän paistaa ruotsalaiseen tapaan mm. lihapullia ja minä teen kalan ja koristeelliset leikkeletarjottimet. Joulupöytämme on lähinnä ruotsalainen, ei ole laatikoita, mutta täytettyjä munanpuolikkaita ja kalaa monessa muodossa.
Yritän saada ihan kaiken valmiiksi joulurauhan julistukseen mennessä. Sitten menemme saunaan koko perheen voimin noin kahden aikoihin. Laitan saunalle kynttilöitä ja tuoreita koivunlehtiä kiuluun, pakastan niitä kesällä.
Syömme kynttilänvalossa viiden aikoihin. Katan pöydän koristeelisesti niin hienosti kuin osaan. Laitan kauneimmat ja kalleimmat astiat. Ruualle kuuluu myös juomat.
Joulupukki tulee kun tiskit on koneessa. Jokaisen lahjat avataan vuorotellen niin, että muut katsovat ja ihastelevat myös. Ilta kestää pitkään ja joululaulut soivat. Lapset syövät iltapalaa, pöydässä on koko ajan tarjolla pasteijoita ja leivonnaisia. Myös juustotarjotin.
Kun pikkulapset nukkuvat, menen vielä miehen kanssa kahdestaan
Saunaan ja
syömme ja juomme lisää.
Ollaan lapseton pariskunta ja vietetään joulu kahdestaan kotona. Viime joulut ovat menneet tällä kasvalla: kuusi haetaan ja koristellaan pari päivää aiemmin, ostokset tehdään edellisenä iltana. Aattoaamuna herään noin kympin maissa, mies on jo keittiössä tekemässä riisipuuroa. Hitaan aamupalan jälkeen käydään rauhallisella kävelyllä. Takaisin tullessa, noin yhden maissa, kokataan illan ruoat - viime jouluna oli hitaasti kypsytettyä pataa, graavi- ja kylmäsavulohta, lohimoussea, bataattilaatikkoa, fetasalaattia ja suklaamoussea. Kun ruoat on uunissa, juodaan lasilliset viiniä ja käydään saunassa.
Saunan jälkeen alkaa olla jo hämärä, kello noin viisi. Sytytän kynttilät ja katan pöydän, mies ottaa ruoat uunista ja kantaa pöytään. Syödään.
Ruoan jälkeen keitetään glögiä, vaihdetaan lahjat, pelataan lautapeliä, rakastellaan. Yleensä katsotaan myös jokin leffa.
Joulupäivänä nukutaan pitkään, tapanina menemme sukulaisille.
Isä alkaa humaltua puolen päivän jälkeen, vaikka missään ei näy alkoholijuomia.
Äiti laittelee jouluruokia, mutta olemuksesta näkee, kuinka häntä surettaa, ahdistaa ja itkettää...isän humala? Suru muiden perheenjäsenten puolesta? Kaipuu jonnekin muualle kuin meidän elämässä epäonnistuneiden tyttärien kanssa vietettävään jouluun?
Käsin kosketeltava tuskaisuus vallitsee.
^ Tuollainen joulu meillä oli lapsuuskodissani. Kun muutin pois, olen nauttinut joka joulu tuskattomasti: yksin kotonani ja aidosti nauttinut siitä, että ahdistusta ei ole.
Meillä minä herään aamulla keittämään puuron ja paistmaan aikaisemmin raakana pakastamani karjalanpiirakat ja joulutortut. Lapset ja mies herää myös jossain vaiheessa ja katsellaan joulupukin kuumaa linjaa ja syödään aamupala. Tänä vuonna varmaan syödään kotona jouluateria ja mennään sitten miehen vanhempien luo joulukahveille. Siellä jaetaan varmaan yhdessä lahjoja. Illalla minun vanhempani käyvät meillä kahvilla ja joulupukki (isäni) käy vähän ennen vanhempieni tuloa ja tuo loput lahjat :D
Ilta ollaan vaan, otetaan miehen kanssa lasilliset viiniä tai portviiniä, syödään ja käydään vielä ehkä ulkona laskemassa mäkeä tai jotakin. Saunassa ei käydä tänä vuonna kun sauna on remontissa :(
Ei mitään tietoa tästä joulusta. Jos äiti on kotona vietetään joulu heillä kun äiti ei jaksa vierailla missään. Jos äiti sairaalassa, niin varmaan aamupäivä vietetään siellä jonka jälkeen isä tulee meille syömään.
Kaikki siis auki vielä, riippuu äidin kunnosta.
Eipä huvita koko joulu tänä vuonna äidin tilanteen takia.
Vittuako minä aatosta alan täällä kertomaan :)
Minä olen uskovainen kristitty mutta en jotenkin ole koskaan oppinut viettämään joulua, en pidä tonttu/joulupukkijutuista vaikka Lappi-fani muuten olen, jouluruokakin on aika etovaa ja suurimpaan osaan joululauluista ehtii jo marraskuussa mennä hermot. Minun ja mieheni aatto on sellainen, että mies menee vanhempiensa, sisaruksiensa ja näiden lasten luokse viettämään joulua puuroineen, hautausmaineen, joululauluineen, rosolloineen ja joulukuusineen, minä menen yleensä äitini luokse syömään pikaruokaa ja katsomaan leffaa. Se on juuri minulle sopiva joulu.
Tehdään työvuorot. Sitten lenkille, ehkä saunaan. Laitetaan jotain sapuskaa (ei niin perinteistä jouluruokaa), avataan muutamat paketit, napostellaan herkkuja ja olla möllötetään sohvalla, katotaan joku leffa tms. Koti on koristeltu ja tunnelmavalaistu, takkatuli laitettu. Kuusi on joka joulu. Kyläreissu jouluruokineen joulupäivänä. Kaksi aikuista.
7, oletko koskaan kysynyt äidiltäsi mitä hänelle todella kuuluu? Ollut kiinnostunut hänestä ihmisenä ja kysynyt onko hän jostakin onneton tai onnellinen?
Viime jouluna oltiin etelässä lomalla. Siellä oli jouluohjelmaa, sellaista iloista menoa. Uitiin altaassa. Tänä jouluna mennään Suomessa valmiille joululle. Meillä on 5-henkinen perhe. Syödään hyvin täysihoidolla, käydään jonakin päivänä ratsastamassa ja uimassa, avattiin saattaa kuulua nuo huvit. Ehkä hiihdetään tai luistellaan, jos huvittaa. Olla möllötetään. Lapset saa jokainen noin 5 lelua/peliä ja ehkä jonkun kirjan tai vaatetta sukulaisilta. Me aikuiset saadaan suklaata, ei yleensä muuta. En välitä lahjoista ja vihaan kokkaamista, joten olemme viimeiset 8 vuotta viettäneet joulun muualla kuin kotona.
Aamulla ihan tavallinen aamupala. Ennen puoltapäivää mennään vanhempien luokse, kuunnelkaa joulurauhan julistus, syödään riisipuuroa ja juodaan kahvit. Vaihdetaan jouluruokia sisaren perheen ja vanhempien kesken.
Mennään kotiin, neljältä Johanneksen kirkkoon. Sen jälkeen valmistellaan illallista, joka meillä syödään noin klo 19 alkaen.
Joulupäivän aamuna syödään brunssi ja sen jälkeen jaetaan kuusen alle yön aikana ilmestyneet lahjat. Tämä tapa on perua Kanadan vuosilta. Lapsista se on ihan parasta joulussa.
Menen maalle kotiin perheeni luokse, jossa lumijouluina on todella ihana valkea jouluinen tunnelma metsän ja järven äärellä. Koristelut ja mahdollisimman moni ruoka pyritään tekemään viimeistään aatonaattona. Jouluaattona kaikki syövät aamupalat omaan tahtiinsa Ylen jouluohjelmia samalla kuunnellen. Puolenpäivän aikaan alkaa joulupäivällisen kattaus ja valmistelu, ja silloin usein jään äitini kanssa kahdestaan kun muut lähtevät haudoille kaupunkiin. Nautin aina tuosta hetkestä kun talo hieman hiljenee ja saan rauhassa kattaa ja koristella vielä jotakin. Istumme joulupöytään usein n. Klo 16 ja viihdymme ainakin pari tuntia. Joulupöytämme on hyvin klassinen ja siitä aina karsiutuu jotakin, joten pöydässämme on vain juttuja joista kaikki pitävät oikeasti. Ostan usein samppanjaa lahjaksi koko perheelle, ja sitä nautimme läpi aterian. Ruokailun jäljeen olemme aika täynnä, joten silloin kaikki vetäytyvät joko päiväunille tai sohville tv:n ääreen. Tätä seuraa kahvit ja joululahjojen jako+avaaminen. Itselleni tuo lahjojen saaminen ja avaaminen on alkanut tuntua jotenkin vaivaannuttavalta. Nautin antaa kaikille yhden mietityn lahjan, mutta en itse tarvitsisi mitään. Lahjojen avaamisen jälkeen saatamme lähteä ulos pimeään kävelemään lyhdyn kanssa tai rentoudumme muuten vain.
Vierailija kirjoitti:
7, oletko koskaan kysynyt äidiltäsi mitä hänelle todella kuuluu? Ollut kiinnostunut hänestä ihmisenä ja kysynyt onko hän jostakin onneton tai onnellinen?
Nro 7 vastaa:
olen yrittänyt rakentaa meille yhteyttä puhumalla, kysymällä ja perustelemalla. Ainoa, mitä olen saanut hänestä irti, on hänen yleinen pettymys meihin lapsiin. Toinen tyttäristä on henkisesti sairas, toinen fyysisesti. Äidilleni tärkeintä maailmassa on terveys ja terveellisyys (jonka hän itse määrittelee) ja kun meissä ei sitä ole hänen toivomallaan tavalla, hän on pettynyt meihin. Hän ei näe ihmistä sairauden takaa.
Viime kesänä hän sanoi, että ei hän olisi halunnut mennä naimisiinkaan, vaan olisi halunnut olla vapaa. Äiti on syntynyt 1930-luvulla, ei siis ihan nuori likka enää.
Mitäpä sitä itseään hänelle tyrkyttämään, kun ei ole sitä hänen arvostamaansa terveyttä ja muuta arvoahan meissä ei ole mitä hänelle tarjota. On mennyt äidille perille sanonta "ei ole väliä, onko lapsi tyttö vai poika, kunhan on terve".
Aamulla joulupukin kuumaa linjaa ja riisipuuroo, missä jollekin on manteli. Klo 12 juodaan glögit ja katsotaan joulurauhan julistus. Siitä sitten saunaan, jossa juodaan siiderit. Saunan jälkeen on jouluruoka ja sitten lahjojen avaaminen. Avataan kaikki yksi kerrallaan aina lahjat, eli se sessio kestää aina parisen tuntia. :P Loppuilta pelaillaan yleensä lautapelejä.
Ei mitään. Lapsena joulut oli painajaisia. Isä kännissä riehui pukkojen ja välillä kirveen kanssa. Juostiin- maalla_pakkasessa naapureiden ovien taakse, ei avanneet kun viettivät omaajoulua. Navetoissa ja heinäladoissa yövyttiin. Vihaan joulua.
Meillä kolme lasta, menemme minun vanhempien luo joulun viettoon aattona aamupäivällä. Joulupukin kuumaa linjaa ja Lumiukko on pakko katsoa! Glögiä siinä joulurauhan julistuksen aikana. Sitten riisipuuroa ja sekametelisoppaa. Ruokien laittoa, ja iltapäivällä joulukirkkoon. Kirkon jälkeen sauna ja sitten pikkuhiljaa ruokien kimppuun. Kun olemme melkein pyöryksissä ruoasta, niin lahjat. Jossain vaiheessa sitten torttukahvit. Asumme sen verran lähellä, että tulemme yöksi kotiin. Joulupäivänä ja tapanina käymme myös siellä syömässä. Miehen vanhemmat eivät ole enää elossa, joten siksi käymme minun vanhemmilla. Ja äitini kanssa teemme ruoat puoliksi.
Olen yksin himassani ja vedän pullon kossua. Saatan syödä saarioisten lanttulaatikkoa.