Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelet ihmisistä, jotka harrastavat jotakin todella intohimoisesti?
17.11.2015 |
Siskoni on juurikin sellainen. Hänellä on oma hevonen ja kaikki aika menee hevosen kanssa ja tallilla. Minusta se vain on outoa, luulisi että edes joskus haluaisi muutakin. Meillä on kaunis sukumökki ja olisi kiva joskus mökkeillä siellä yhdessä, minä ja perheeni ja sisko ja hänen miehensä, mutta ei se onnistu koska sisko ei voi jättää hevostaan.
Kommentit (23)
ajattelen että siinäpä harrastavat, on mukavaa jos ihmisellä on intohimo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisihan olla, ettei siskoasi kiinnostaisi sinun seurasi, vaikka hänellä ei olisi yhtäkään harrastusta.
Vierailija kirjoitti:
En ajattele mitään.
Siksi oletkin av:lla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sitten pitäisi tehdä ellei toteuttaa omia intohimojaan?
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten pitäisi tehdä ellei toteuttaa omia intohimojaan?
Kouluttautua, hankkia koulutusta vastaava työ, pariutua, elää yhdessä jonkin aikaa, hankkia lapsi, hankkia omistusasunto, hankkia toinen lapsi, elää lapsiperhearkea, hankkia koira, käydä koian kanssa tokon ykköskurssilla, lopettaa tokon kakkoskurssi kesken, tehdä lauantaina dippiä ja katsoa Poirotia kännykkä kädessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on monta tällaista intohimoa. Ei meinaa tunnit riittää. Jokin lapsen hankkiminen tähän arkeen olisi täysin mahdotonta. Onneksi ei kiinnosta.
Mä ymmärrän. Se intohimo johonkin on kuin rakastuminen, uhraat ja kärsit vaikka mitä sen takia. Ei haittaa vaikka rahat menee ja kaikki aika, kun se on ainoa mitä haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on monta tällaista intohimoa. Ei meinaa tunnit riittää. Jokin lapsen hankkiminen tähän arkeen olisi täysin mahdotonta. Onneksi ei kiinnosta.
Alapeukuttajatta, voisitko perustella, vitun kääpä?
Ei mahdu ilmeisesti lapset hänen elämäänsä? Entä jos niitä joskus tulee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mahdu ilmeisesti lapset hänen elämäänsä? Entä jos niitä joskus tulee?
En ole ap eli siskon lapsitilanteesta en tiedä, mutta usein intohimoiset harrastajat ja varsinkin hevosharrastajat ovat lapsettomia. Ei niillä ole aikaa/kiinnostusta lapsia kohtaan.
Itsekin olen ollut ennen hevosenomistaja, mutta lapsien tullessa ajankohtaiseksi myin hevoseni. Tuntemani hevosenomistajat ovat pysytelleet lapsettomina.
No hevosta ei voi yksinkertaisesti jättää hoitamatta jos sellaisen on hankkinut, eikä lähteä tuosta noin vaan mökille. Sama juttu olipa muiden elikoiden kanssa, vaikkapa kanat, ei niitä voi jättää ja itse lähteä pois. Koira ja kissa eri juttu, ne voi pakata mukaan mökille.
Itse harrastan ja käyttäisin mielelläni kaiken vapaa-aikani harrastuksessani kehittymiseen. Se on taitolaji ja on mukavaa kehittyä siinä. Monet eivät ymmärrä miksi harrastan. Nämä ihmiset itse harrastavat tapetointia(minulla ei kuuna päivänä olisi aikaa tapetoida enkä oikein jaksa kuunnella muiden kahvipöytäkeskusteluja tapetoinnista), sisustamista, kukkien laittoa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen että se on hienoa että on löytänyt elämäänsä oman intohimon. Joskus harmittaa ettei itselläni ole sellaista intohimoa mihinkään.
Tämä! Valtava ihailu tällaisia ihmisiä kohtaan, jotka vaativat itseltään paljon, mitä minkä tahansa jokapäiväinen tekeminen on, sehän on tavalliselle ihmiselle, jolta se intohimo puuttuu, kovaa työtä, tehdä jotain juttua oli se vaikka harrastus, joka päivä.
Ja haluaisin, että itselläni olisi myös jotain tällaista. Olen kuitenkin aina kuulunut niihin, jotka osaavat kaikkea ysillä mutta ei mitään kympillä.
Ja varsinkin jos vaatii joka päivä lähtemistä työpäivän/koulupäivän jälkeen! Ihailuni näille. 15
Minäkin kyllä ihailen intohimonsa löytäneitä ihmisiä, on varmaan hienoa, jos ikään kuin rakastuu johonkin harrastukseen tai peräti työhönsä.
Mutta aikuinen ihminen ei voi vain keskittyä intohimoonsa 24/7. Elämässä on muutakin, eikä vähäisimpänä muita ihmisiä. Mitähän Ap:n siskonmies tuumaa tästä hevosharrastuksesta? Epäilen, ettei ainakaan täysin varauksetta pelkkää hyvää, jos yhteistä aikaa ei juuri ole. Tai ehkä he harrastavat yhdessä, sehän olisi hienoa!
Onneksi heillä ei ilmeisesti ole lapsia, sillä siinä vaiheessa intohimoinen harrastaminen lapsen kanssa vietetyn ajan kustannuksella menee kyllä yli ymmärrykseni. En siis kritisoi vanhempia, jotka harrastavat ikään kuin "normaalilla" tasolla (esim. 2-3 kertaa viikossa vaikkapa tunnin-parin lenkki/joku muu), mutta niitäkin tunnen, joilla menee valtavasti työnulkopuolisesta ajasta nimenomaan intohimoaan seuratessa. Arki-illat reenataan ja viikonloput keikkaillaan harrastelijabändin kanssa, esimerkiksi. Lapsikin roudataan illoiksi harrastamaan, että saadaan itse tehdä muuta. Sitten ihmetellään, kun lapsi oireilee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten pitäisi tehdä ellei toteuttaa omia intohimojaan?
Kouluttautua, hankkia koulutusta vastaava työ, pariutua, elää yhdessä jonkin aikaa, hankkia lapsi, hankkia omistusasunto, hankkia toinen lapsi, elää lapsiperhearkea, hankkia koira, käydä koian kanssa tokon ykköskurssilla, lopettaa tokon kakkoskurssi kesken, tehdä lauantaina dippiä ja katsoa Poirotia kännykkä kädessä.
mä olen tehnyt nuo kaikki ellei dippiä ja poirotia lasketa ja lisäksi mulla on intohimoinen harrastus, nimittäin sama kuin ap:n siskolla, hevonen.
Kyseessä ei ole harrastus. Se on ammattimaista toimintaa. Harrastus on sellaista, jota nyt joskus innostutaan tekemään, ei sellaista, josta halutaan ottaa selville "kaikki".
Mieheni harrastaa erästä kamppailulajia, jokaikinen päivä treeneissä. Suoraan sanoen harmittaa ettei miehellä ole aikaa mulle.
Ajattelen että se on hienoa että on löytänyt elämäänsä oman intohimon. Joskus harmittaa ettei itselläni ole sellaista intohimoa mihinkään.