Lue keskustelun säännöt.
Huoh! Auttakaa tai tsempatkaa, ihan mitä vain!
09.11.2015 |
Olemme olleet yli 10 vuotta naimisissa ja meillä on pari alle kouluikäistä lasta ja ihana koti. Mieheni on ollut jo pidempään todella loppu. Olen ajatellut sen johtuvan kovasta työnteosta. Vapaa-aikaa ei juurikaan ole. Yleensä pitää yhden päivän viikossa vapaata, silloinkin voi joutua illalla valmistelemaan seuraavaa päivää. On myös paljon työmatkoilla. Hän on yksityisyrittäjä. Hän on aina väsynyt, nukkuminenkaan ei auta. Hänen mukaansa mikään ei tunnu miltään. Olen epäillyt, että hän on loppuunpalanut työnteostaan ja lisäksi masentunut.
Nyt ongelman ytimeen. Hän sanoo, ettei rakasta mina enää. On jopa sanonut, että naimisiin meno oli nuorella iällä tehty virhe. Vähän aikaa sitten päätimme, että yritämme saada asiamme kuntoon (siihen asti hän ei edes halunnut saada meidän välejä kuntoon, halusi erota, mutta pelkäsi että näkisi lapsia vielä entistäkin vähemmän ja siksi jäi). Ongelmana on nyt se, että häne ei siis edelleenkään tunne minua kohtaan mitään. Minä koitan kaikin keinoin olla hänelle ystävällinen, mukava, iloinen, rakastava, mitä olenkin silloin kun voin vapaasti olla oma itseni ilman hirveää ahdistusta asiasta. Minusta tuntuu, että hän ei panosta asiaan millään tavalla. Haluaisin seksiäkin niin kovasti, mutta hän ei suostu oikein edes pussailemaan, ei kuulemma halua eikä haluta. Ei tule koskaan itse halaamaan vaikka monet kerrat olen hänelle sanonut kuinka tärkeää se olisi minulle. Jos minä halaan hänkin saattaa halata, mutta itse ei tule koskaan. Pienet käytännön asiat arjessa muistuttavat minua siitä, etten merkkaa hänelle mitään ja se satuttaa. Joka kerta minun täytyy koota itseni, että jaksan taas olla se ainoa avioliittoa koossa pitävä voima. Tiedän, että ilman minun yrittämistäni meillä ei ole toivoa. Mutta en jaksa enää. Tuntuu, että joka kerta jaloilleen nouseminen ja "oman aseman" unohtaminen on vaikeampaa.
Onkohan tässä enää mitään toivoa jäljellä? Itse uskon, että jos/kun mieheni saa itsensä kuntoon (on varannut työterveydestä ajan psykologille), myös hänen tunteensa palautuvat, näin ainakin toivon. Mutta takuita ei ole. Auttakaa minua!
Kommentit (20)
Kyllä masennus ja burn out voi aiheuttaa tuollaista että mikään ei tunnu miltään. Tunne voi olla myös aito. Millaista teillä oli ennen kuin työt alkoi kasaantumaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miestäsi vaivaa varmaan burn out. Tue häntä kuntoutumisessa. MUTTA sillä aikaa keskity itseesi, nauti elämästä, liiku, harrasta, tapaa ihmisiä, panosta ulkonäköösi ja avaa silmäsi muulle maailmalle, ei vain kotiin ja mieheesi päin. Ehkä miehesi näin näkee paremmin, mitä hän voi menettää.
Uupumukselta tuo kuullostaa.. eli sinne psykologin juttusille ja varmaan pariterapiakin/ perheterapia voisi tehdä hyvää. Nyt on jostain vähennettävä/ luovuttava. Olisiko vähemmän töitä ja vähemmän kuluja (luovutte siitä talosta ja asutte vaatimatomammin = halvemmin) helpotus? Miehellä olisi pienempi taakka kannettavana? Ja sitten sitä kuuluisaa omaa aikaa eli liikuntaa tms mitä mies aimemin harrasti, siihe on löydyttävä myös aikaa. Miten hän nukkuu? Jos valvoo tai heräilee, se on ihan eka asia josta on aloitettava eli yöuni, sekä määrä että laatu, kuntoon ja tietty ruokavalio yms asiat. Laita mies "seinää vasten" jos hän ei ryhdy toimenpiteisiin hän ei pelkästää menetä lapsiaan ja taloa ja sua vaan myös terveytensä ja sen työnsä. Ja se onnistuu vain niin että hän itse alkaa panostamaan myös itseensä.
Minun mielestäni meillä oli ennen töiden kasautumista ihan hyvä ja mukava elämä. Minun mielestäni miellä oli hyvä olla yhdessä ja rakastimme toisiamme. Miehen mukaan hän ei muista milloin olisi ollut onnellinen minun kanssa. Hän sanoo, että hänen onnettomuutensa johtuu suurimmaksi osaksi minusta. Työtaakka alkoi oikeastaan n. 7 vuotta sitten oikein ryminällä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miä sanoisin heipat ja jatkaisin omaa elämääni.
Mistä 4 päättelet, että harrasti ennen liikuntaa? Liikunnasta on hänelle todella paljon apua, mutta aikaa ei yksinkertaisesti ole. Nukkuminen on vähän niin ja näin. Välillä ei saa illalla millään unta vaikka olisi rättiväsynyt. Nukkuu myös lähes joka yö huonosti. Ajattelee niin, että hänen täytyy saada ensin itsensä vähän parempaan kuntoon ennen kuin pystyy lähteä parisuhdeterapiaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin olen töissä meidän yrityksessä. Mutta teen huomattavasti vähemmän töitä kuin mieheni, hän tekee sen varsinaisen työn ja on siitä vastuussa. Minä hoidan kodin ja lapset käytännössä kokonaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Miä sanoisin heipat ja jatkaisin omaa elämääni.
Niin, kun yh-äitien elämähän on pelkkää juhlaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni meillä oli ennen töiden kasautumista ihan hyvä ja mukava elämä. Minun mielestäni miellä oli hyvä olla yhdessä ja rakastimme toisiamme. Miehen mukaan hän ei muista milloin olisi ollut onnellinen minun kanssa. Hän sanoo, että hänen onnettomuutensa johtuu suurimmaksi osaksi minusta. Työtaakka alkoi oikeastaan n. 7 vuotta sitten oikein ryminällä.
ap
Aika rajua tekstiä kyllä mieheltäsi. 7 vuotta on pitkä aika. Miettisin vaihtoehtona asumuseroa. Siinä näkee aika nopeasti johtuuko olotila yhdessä olemisesta vai jostain muusta. Minusta sinunkaan tehtäväsi ei ole vuosikausia odottaa josko se rakkaus palaisi, samalla kun toinen lyttää sinua koko ajan enemmän ja enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen töissä meidän yrityksessä. Mutta teen huomattavasti vähemmän töitä kuin mieheni, hän tekee sen varsinaisen työn ja on siitä vastuussa. Minä hoidan kodin ja lapset käytännössä kokonaan.
ap
Onko tämä järjestely, josta olette yhdessä sopineet ja sitoutuneet, vai onko se kenties sellainen, mihin olette ajatuneet ja ajan kanssa sopeutuneet (tai olleet sopeutumatta)?
Niin usein sellainenkin, mistä on ns. sovittu joskus, ei enää tunnukaan toisesta osapuolesta, tai kummastakaan, ajan kanssa oikealta tai reilulta. Tuntuu, että itse tekee paljon enemmän, helposti kummastakin voi tuntua, että "minä teen kaiken, eikä tuo toinen tee mitään", vaikkei se ulkopuolelta katsottuna olekaan ollenkaan niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän työjärjestely on pitkään ja hartaasti suunniteltu ja käytännön kannalta erittäin toimiva. Nyt kun mies, hänen sanojensa mukaan, alkanut olemaan rehellinen itselleen (ettei rakasta ym.) ja eromahdollisuus alkoi tulla todeksi hän on välillä sanonut, että ehkä minun pitäisi alkaa taas opiskella.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miä sanoisin heipat ja jatkaisin omaa elämääni.
Niin, kun yh-äitien elämähän on pelkkää juhlaa.
Juu, ehdottomasti kannattaa roikkua väkisin miehessä joka ei rakasta. Muutenhan joutuisi ehkä ottamaan vastuuta omasta elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kommenttina tuohon "rajua tekstiä mieheltä", niin kyllä, erittäin rajua ja musertavaa. Sanoo, että on alkanut olemaan itselleen rehellinen. Ja kysyy, että haluaisinko mieluummine, että valehtelee. Enkä tietenkään halua vaikka välillä tuntuu, että olisi helpompi kestää kun valehtelisi edes välillä.
Pitkään olen tuntenut itseni laiminlyödyksi. Mutta ole aina vain ajatellut, että johtuu suuresta työmäärästä ja uupumuksesta. Että kyllä se siitä vielä helpottaa. Mutta nyt tosiaan tulleet nämä puheet, jotka tavallaan näyttää kaikki ne tuntemukset omasta mitättömyydestä toteen :( Tuntuu, että nyt ne ovat totta kun aikaisemmin ne olivat minun pään sisällä olevia omia ajatuksiani.
ap
ap, sä yrität liikaa. Ei millään pahalla, mutta yliyrittäminen ei toimi, koska toista ei voi pakottaa rakastamaan. Ei parisuhde toimi niin, että olemalla täydellinen toinen haluaa sinut. Vaikka kuinka yrittäisit, halaisit, laittaisit ruuat, annat omaa tilaa ja aikaa, et koskaan motkota ylitöistä, hoidat lapset yksin, hymyilet, vahaat *****karvat ja pysyt hoikkana, se ei auta, koska rakkaus ja tunteet eivät toimi niin. Ja harva esim. tuntee "kaunista kotia" kohtaan mitään kovinkaan erityistä, se on vain seinät, mitä sen oikeasti on niin väliä onko ne seinät mimmoisella tapetilla ja millainen sisustus on lastenhuoneissa... Sun pitää relata! Sanot että miehen pitäisi relata töiden suhteen (varmaan totta) niin yhtä lailla sun pitää relata kodin ja parisuhteen saralla, let it be. Keskity vähän vähemmän niihin ja enemmän johonkin muuhun, esim. omaan työhösi tai harrastukseen. Lopeta halailu ellei toista kiinnosta. Älä tee valmiita aterioita, mies voi lämmittää itselleen jotain Atrian boxeja tai hakea take away ravintolasta jotain. jos hän haluaa erota, niin erotkaa, älä pakota häntä äläkä itseäsi olemaan onneton.
Minä olen mennyt naimisiin sillä periaatteella, että yhdessä ollaan loppu elämä. Sehän on selvä, että niitä alamäkiäkin parisuhteeseen kuuluu, mutta en osannut odottaa näin rajua alamäkeä. Yhdessä olemme elämämme rakentaneet ja kaiken energian tavoitteiden saavuttamiseksi käyttäneet, yhdessä. Nyt kun tavoitteet on saavutettu vuosien uurastamisen jälkeen tuntuisi aika epäreilulta lyödä hanskat tiskiin ja luovuttaa. Olen sinisilmäisesti luottanut mieheeni ja meihin, en oikeasti ole tajunnut, että minun pitäisi samalla luoda kaiken varalle rinnakkaiselämää, varaelämää. Koen, että olen ottanut vastuun meidän yhteisestä elämästä ja hyvinvoinnista.
ap
juu ymmärrän, mutta kun yleensä 20-25-vuotiaana tapaa sen puolison, jonka kanssa alkaa elämää luomaan, on molemmat vielä melkolailla lapsia ja hormoonien pauloissa. Ei ihan todella vielä ymmärretä mitä elämä eteen tuo ja miten elämä ihmistä ja unelmia muokkaa. Muistan kuinka pappi omissa häissämme toivoi alttarilla, että "nyt kaikki rukoilemme teille voimia kestää sen, mitä elämä teille eteen tuo" ja "aina ei ole yhtä hyvä sää kuin tänään sattuu olemaan". Se vähän särähti silloin korviin negatiivisena puheena, kun oli kuitenkin elämän korkea hetki, juhlapäivä. Kymmenessä vuodessa on jo kirkastunut aika lailla tuo sanoma. Voimia kestää ei kuitenkaan mielestäni tarkoita, että kummankaan puolison pitäisi yliyrittää tai hymyillä väkisin, vaikka sisältä itkettää ja on rikki. Älä kanna yksinäsi koko taakkaa, anna mieluummin rakennelman sortua ja katso mitä sitten tapahtuu ja mitä rakennat/rakennatte uudelleen...
Ei tää homma vaan mene niin, että 3-kymppisenä rakennetaan valmis elämä, jota sitten eletään kuolemaan saakka. "valmista elämää" ei ole olemassa!
Kuulostaa aika tyypilliseltä burn-outilta. Me ollaan myös mieheni kanssa molemmat yrittäjiä, töissä käytännössä 7pv viikosta, minulla tosi työhuone kotona joten saan hoidettua muita juttuja tässä ohella. Mutta ihan alusta asti juteltiin ja sovittiin, että parisuhteelle täytyy löytyä aikaa, kun itsestään mikään ei pysy kasassa. Ihan naurattaa kirjoittaa tätä, mutta välillä löytyy miehen merkkaamana minun kalenterista että kuumat lounastreffit klo 12, kotona tai muuta vastaavaa. Se ei vaadi välillä kuin sen 5, 10 tai joskus 30min toisen täydellistä huomioimista, ja niin se kipinä pysyy elossa.
Mies on käynyt loppuunpalamisen läpi, ja se on aikaa jolloin voimia ei ole MIHINKÄÄN, edes nukkumiseen. Silloin paras rakkauden teko on ohjata mies saamaan ammattiapua, hoitaa arkea niin paljon kuin pystyt ja olla vaatimatta mitään. Keskityin tuona aikana lapseni ja omaan hyvinvointiini, kun tiesin että mies saa ammattiapua enkä voi enempää tehdä.
Miehen kuntoutumisen edettyä kävimme hetken pariterapiassa ja kävimme asiaa läpi. Sitten miehen yritykseen palkattiin yksi työntekijä kiirekausille, jotta samalta vältyttäisiin jatkossa.
Nykyisin mies kuvailee tätä aikaa mustaksi sumuksi, josta ei edes paljon muista mitään. Se on rankkaa ja vaatii paljon, sinulta varsinkin, mutta jos päätätte selvitä siitä yhdessä, ettekä luovuta kumpikaan, niin voin itse kaiken läpi käyneenä luvata että se on mahdollista.
Voimia miehellesi sekä sinulle!
Miten selvästi se pitäisi sanoa, että uskoisit etkä uskottelisi että kyse on burn outista?
Kannattaa erota. Yhteen voi palata jos mieli muuttuu.
En tiedä, onko näillä kahdella asialla yhteyttä toisiinsa, mutta minä en ole ikinä yrittänyt miellyttää ketään miestä kaikin tavoin, vaan olen melko laiska ja itsekäskin, hyvällä tavalla. Toisaalta kukaan mies ei ole koskaan lakannut haluamasta minua. Minusta kuulostaa jo todella pahalta tilanteelta, jos mies ei halua sinua seksuaalisesti.
Kuinka kauan tätä on nyt jatkunut?