Mun elämä

On ollu aika synkkiä ajatuksia. Tuntuu et oon epäonnistunut totaalisesti. Ystävänä. Läheisenä. Oon karkottanut kaikki mun elämästä. En oo päästänyt enää pitkään aikaan ketään uutta lähelle. Ei vaan oo enää ketään. Ei oo ollu enää pitkään aikaan.

En osaa olla aito. En uskalla olla aito. En uskalla päästää ketään lähelle. En halua. En osaa.

Arvostelen kaikkia. Arvostelen kaikkea. Oon niin armoton ittelleni etten osaa olla armollinen muille. Haluisin itte olla täydellinen. Joten vaadin sitä muiltakin. Varsinkin ystäviltä. Enkä ymmärrä miksi.

Yritän hyväksyä ja tottua siihen, että
kukaan ei soita ja kysy mitä mulle kuuluu. Ei, se ei oo kiinnostanut ketään enää moneen kuukauteen. Ei, en ole itsekään soittanut. Koska olen soittanut lukemattomia kertoja. Silti kukaan ei soita minulle.

Olen luovuttanut. En halua, en jaksa, en pysty enää yrittämään. Nyt yritän ja pyrin vain hyväksymään sen.

Olen miettinyt syitä. En ole hauska, en ole fiksu, en ole hyvä kuuntelija. En ole mitään, en ainakaan mitään sellaista mitä joku toinen kaipaisi.

Oon koko elämäni jäänyt muiden varjoon. Nyt yritän vihdoin hyväksyä sen ja unohtaa.