oisko vanhempien aika katsoa peiliin jos lapsella ei kavereita?

Itse opetan omilleni, että materian puute tai erilaisuus ei ole mikään syy sorsia ketään ja lapsi ei aina voi valita elämäntapaansa. Jos milloinkaan. Omani ovat melko avarakatseisia ja tietävät, ettei ole koiraa karvohin katsominen.

ei aina kannata erottua joukosta, eri asia jos on nainen ja mies koska he pärjäävät mutta heti kun heistä tulee perhe (eli lapsi syntyy) kannattaa kyllä ajatella pidemmälle kuin siihen että " minä tykkään, minä kannatan, minä en hyväksy" jos koskee outoja tapoja.

että ns idioottimaisia kommentteja keskustellaan jopa päiviä mutta kun joku keksii asian mistä voisi todella rakentavasti keskustella kukaan ei vastaa.

.

Kaikki vanhemmat eivät opeta reilua käytöstä, vaan ovat sitä mieltä, että lapset opetelkoot keskenään selvittämään asiansa. Siihenhän sitä pitääkin pyrkiä, mutta lapsia pitää ohjata ja heidän kanssaan keskustella mm. juuri leikkimisestä kavereiden kanssa.

Ja tutustuminen vaatii aikansa. Ei auta vaikka kuskaan häntä harratuksiin tai kutsun muita lapsia meille kylään, jos ei kaveruus pysy ilman että on aikuinen kokoajan pitämässä sitä pystyssä niin ei. Mitä tässä pitäisi sitten tehdä?? Ketään ei voi pakottaa reipastumaan ja karistamaan ujouttaan.

niinhän se on että eihän aikuinen VOI jatkuvasti olla työntämässä lasta oikeaan suuntaan vaikka kuinka haluaisi. Ehkä onnistuu ekalla, tokalla luokalla vielä mutta jos esim joku mamma tulee " auttamaan" 10-12 vuotiasta kaverisuhteissa niin kyllä helposti käy niin että tätä lasta sit kiusataan sen takia että ns äidin helmoissa. On väärin, ja on vaikeita asioita olla puuttumatta äitinä mutta elämä opettaa. t äiti joiden vanhimmat lapset jo 15 ja 13v ja on nähnyt yhtä ja toista.

että olen kyllä tehnyt tarpeeksi, yrittänyt kasvattaa sosiaalisuuteen ym, mutta kun ei niin ei...

t. 8

...