Taaperon ja leikki-ikäisen kanssa marraskuuta pakoon Etelä-Eurooppaan? Minne kannattaisi mennä?
Haaveilemme lähtevämme ensi loka-marras-joulukuussa 2-4 viikoksi johonkin Etelä-Euroopan maahan. Perheessämme on tällä hetkellä 5- ja 1-vuotiaat (vilkkaat) lapset. Kyseeseen voisivat tulla ehkä ensisijaisesti Italia, Kreikka, Espanja tai Portugali (muitakin voi toki ehdottaa!). Toivomme löytävämme sopivan vuokrahuoneiston tmv. Paikan ei välttämättä tarvitse olla rantakohde, eikä missään tapauksessa suurkaupunki. Etsimme siis jotain viihtyisää, idyllistä, lapsille sopivaa pikkukaupunkia. Onko sellaista olemassa?
Rahaa tällaiseen lomailuun ei varsinaisesti olisi tuhlattavaksi näin hoitovapaalla, mutta haluaisimme kerrankin toteuttaa unelmamme päästä alkutalvea pakoon. Mainitsemissani maissa ei tietenkään ole tuohon aikaan mikään lämmin kesäsää, mutta ei varmasti räntäsadettakaan.
¤¤¤Kaikki vinkit, suositukset ja kokemukset olisivat oikein mieluisia¤¤¤
Kommentit (2)
Koko viikon satoi ja oli kylmä. Piti olla takuuvarma aurinkoinen paikka.
fuengirolan kaupunkia tai muita malagan lähellä olevia.
suht varmaa aurinkoa :)