Vauvavuoden pahin väsymys?
Mikä on muiden vauvojen äitien kokemus vauvavuoden väsymyksestä? Milloin se oli pahimmillaan?
Esikoisen kohdalla suunta oli vain positiiviseen päin, eli rankinta olivat ekat kuukaudet. Sitten ennenaikaisena syntynyttä vauvaa ei enää tarvinnut herätellä 3 tunnin välein ja kun kiinteät aloitettiin 4 kk iässä alkoi hän nukkua läpi yön. Tuon jälkeen oli kohtuullisen helppoa, vai lieko aika kullannut muistot?
Nyt toisen lapsen kohdalla olen jotenkin odottanut, että kävisi samoin. Alku ei tällä kertaa ollut yhtä raskas, vaikka ensimmäisiin kuukausiin sain nukkua parhaimmillaan yhden 3 tunnin pätkän ja muuten heräilin 0,5-2 tunnin välein.. Vauva on nyt 4,5 kk eikä toisin kuin esikoinen taida olla tyyppiä joka nukkuu läpi yön. Noh, harva pieni vauva tietysti nukkuukaan. Silti nyt saan nukkua yhteensä jopa 7 tuntia yössä, josta hyvällä tuurilla yksi pätkä on jopa 4 tuntia putkeen. Pitäisi olla helpompaa kuin alussa siis.
Mutta miksi tuntuu, että nyt väsyttää enemmän kuin alussa? Onko kyse väsymyksen kasaantumisesta, alkavasta syksystä vai hormonitoiminnasta? Imetys on vähentynyt kun neuvolasta sain ohjeet alkaa syöttää enemmän kiinteitä vauvalle, jonka paino on notkahtanut. Useinhan puhutaan, että imetyshormonit auttavat jaksamaan. Nyt näyttää siltä, että imetys alkaa loppumaan pikku hiljaa. Jaksaakohan silloin enää ollenkaan heräillä? Vai voiko olla aivan toisinpäin, eli että imetys alkaa jo tässä vaiheessa vaatia veronsa?
Masenunut en koe olevani. Esikoisen kohdalla olin, joten uskon huomaavani eron. Imetys on tähän asti vienyt kaikki raskauskilot ja vähän enemmänkin, joten voikohan kyse olla jostain puutostaudista? Pelottaa,että tämä toinen vauva on vain tyypiltään sellainen, että nukkuu pätkissä vielä parivuotiaanakin. Moni jaksaa ekat kuukaudet kun odottaa, että jonain päivänä vauva alkaa nukkua paremmin. Meillä ei näkyvissä vielä mitään merkkejä. Ainoastaan yksi unipätkä pidentynyt kolmesta tunnista neljään. Ja joka yö ei nukuta sitä pidempää pätkää ollenkaan.
Kommentit (3)
Pahin oli 4-8 kk kun vauva nukkui huonosti ja omat hormonit ei enää auttaneet.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 15:24"]
Pahin oli 4-8 kk kun vauva nukkui huonosti ja omat hormonit ei enää auttaneet.
[/quote]
Tätä epäilen itsekin. Eli että hormonit auttavat ensimmäiset kuukaudet, menee tavallaan vähän ylikierroksilla. Sitten hormonit tasaantuvat ja samalla poistuu kaikkivoipa Duracell-pupueffekti. Jee, "vain" 3-4 kk enää siis tätä odotettavissa..
Ap
Esikoisen koliikki oli pahin, yhtä paljon ei väsyttänyt vaikka kakkonen syntyi 1v3kk myöhemmin. Nyt kolmas on 4kk ja nukkuu 3-9h putkia, joten en ole väsynyt. Täysikuu valvotti alkuviikosta, senkin korjasin nukkumalla päikkärit :)