Muilla keski-ikäisillä vieraudentunnetta "vanhassa olemuksessaan"?

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 12:42"]

Mieleni ei sopeudu ikääni. Koen olevani edelleen max 35-vuotiaan näköinen ja oloinen, vaikka olen rupsahtanut huomattavasti kasvoiltani viimeisen 7 vuoden aikana ja näytän nyt ihan selkeästi siltä, kuin keski-ikäiset näyttävät. En sopeudu muutokseen ja tunnen olevani kuin ulkopuolinen kropassani. Vartaloni on urheiluharrastuksen vuoksi hyvässä kunnossa, mutta kasvojen muuttumiseen ei voi vaikuttaa Vihaan vanhenemista ja tunnen oloni joka päivä alakuloiseksi siksi, että olen niin vanha. Usein näen unta, että olen vielä nuori ja kun herään niin itken.

Osansa voi olla sillä, että pitkäaikainen suhteeni päättyi pari vuotta sitten ja 44-vuotiaalla eksälläni on nykyisin 23-vuotias naisystävä.

Usein koen, että elämäni on ohi.

[/quote]

Olen 43-vuotias.

ap

Ihan normaali tunne. Fiksuimat ihmiset ovat niitä jotka uskaltavat muuttua. Kymmenen vuoden päästä olet vieläkin rupsahtaneempi ja silloin muistelet haikeudella nykytilaasi, jolloin olit edes siedettävän näköinen. Olet tainnut rakentaa identiteettisi täysin ulkonäkösi varaan? Hyviä uutisia! Olet vihdoinkin siinä iässä, jolloin ei enää tarvitsekaan näyttää pari-/kolmekymppiseltä. Nyt se elämä vasta alkaakin! Ei muuta kuin ottamaan elämästä kaikki irti ilman ulkonäköpaineita! Muista että muutkin rapistuvat ja oman ikäisesi suhtautuvat ikääntymiseen suopeammin kuin nuoremmat. Hiiteen kaikki nuoruuden ihannointi!

Minä pistin elämäni ihan uusiksi kun en enää nelikymppisenä mahtunut siihen mennessä rakentamaani identiteettiin. Erosin, muutin, aloin opiskella uutta alaa. Se oli aika hieno tunne kun tajusi, että ihan itse saan päättää mitä teen ja miksi. Mielenrauhakin löytyi kun vihdoin aloin elää omannäköistäni elämää. Miestä en tarvitse mihinkään, hyvät ystävät ajavat saman asian, mutta ilman vaatimuksia ja naputusta. Jopa suhde entiseen mieheeni parani, ja ollaan nykyään hyvät ystävät kun ei enää tarvitse olla avioliiton pakkopaidassa.

Eli neuvona sanoisin, että kuuntele itseäsi ja tee mitä haluat! Mieti kumpaa kuolinvuoteellas enemmän kadut, sitä mitä jätit tekemättä vai niitä juttuja mitä teit.

Mitä ihmettä? Mä olen 43-vuotias ja elän elämäni parasta aikaa. Tunnen itseni vielä nuoreksi, olen myöskin urheiluharrastuksen takia hyvässä kunnossa, nuoruuden ulkonäköpaineet ovat hellittäneet ja tunnen kelpaavani maailmalle varsin hyvin juuri sellaisena kuin olen. Olen löytänyt oman tyylini (kaikessa, niin pukeutumisessa, kuin yleensä elämässä), lasten ollessa jo aika isoja alkaa olla omaa aikaa ja mahdollisuus harrastaa kaikkea kivaa. Juuri hankin näyttelykoirankin ja aloittelen koiranäyttelyjen kiertämistä, nyt kun on viimeinkin mahdollisuus. 

Erosin jo neljä vuotta sitten, eikä uutta kumppania ole löytynyt, mutta tapailen toki miehiä, jos osuu tilaisuus kohdalle. Sekin on aika jännittävää, kun kaikki mahdollisuudet ovat avoinna. Tuntuu, että kaikki ihana on vielä edessä. Muutama ryppy, mitäpä niistä! Kaikillahan niitä on.

Kumpi on lopulta pahempi - se, että näyttää ikäiseltään vai se, että heittäytyy vampyyriksi, kun ei ikäänsä kestä (vrt. nuorta verta janoava ex, joka selvästikäään ei ole henkisesti kehittynyt ikänsä mukaisesti).

Kaikki me näytetään ikäisiltämme, mutta mitä väliä sillä iällä nyt kenellekään on? Kaikki ikääntyy, hyvänen aika. Usein iän mukana kasvaa kuitenkin viisaus, joten varmaan jotain 70-vuotiaaksi asti ollaan koko ajan voiton puolella. Kunhan terveys tai henkinen suorituskyky menee, sitten ikääntyminen on päässyt liian pitkälle, mutta siihen asti ihminen oppii ja kehittyy.

Ikä on vain numeroita, muista sisäinen kauneus, panosta rentouteen ja mukavuuteen. Nauti itsestäsi, kehostasi ja sielustasi, valoa sieluun:-)

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 13:33"]Ikä on vain numeroita, muista sisäinen kauneus, panosta rentouteen ja mukavuuteen. Nauti itsestäsi, kehostasi ja sielustasi, valoa sieluun:-)
[/quote]

Hyvin kiteytetty