Lue keskustelun säännöt.
Sain esikoisen 14-vuotiaana. Hoidin häntä yhdessä oman äitini kanssa,
21.04.2007 |
Kävin koulun loppuun ja lapseni oli perhepäivähoitaja äitini kanssa kotona.
Opiskelin ammatin ja jouduin toiselle paikkakunnalle.
Tytär eli äitini kanssa, mutta olimme päivittäin yhteydessä.
Muutin miehen luokse opiskelu paikkakunnalle. Siitä ei tullut mitään.
Muutin takaisin kotipaikkakunnalle välissä, mutta siellä ei ollut töitä.
Muutin taas työnperässä ja tarkoitus oli ottaa lapsi lapsi mukaani, kunhan saan asunnon ym hoidettua.
Mutta tutustuinkin upeaan yh mieheen! Hänellä on kaksi melko pientä lasta.
Ja kaiken huipuksi totesin olevani raskaana...
Ottaisitteko tässä tilanteessa nyt 15-vuotiaan lapsen luoksenne asumaan?
Hän on elänyt koko ikänsä maalla äitini kanssa. Siellä on koulu, kaverit, harrastukset jne?
Olisiko itsekästä ottaa hänet uusperhe kuvioihimme vai olla ottamatta?
Kommentit (4)
Äitini sai isoveljeni todella nuorena ja isoveljeni on aina asunut isovanhempiemme luona, kuten äitikin alkuunsa. Sitten meni opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, tuli viikonloppuisin kotiin tietysti. Mutta kun sitten tapasi minun isäni ja meni naimisiin, oli isoveljeni on koulussa, eikä häntä haluttu kiskoa pois juuriltaan.
Toisinaan äitini katuu, mutta isoveljen oli hyvä kasvaa isovanhempiemme luona kuitenkin ja tapasimme useammin kuin kerran viikossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joten kuuntele häntä ja ajattele HÄNEN parastaan, ei sitä miltä sinusta itsestäsi tuntuisi vaikka miten haluaisit hänet luoksesi. Jos hän on onnellisempi mumminsa kanssa, totta kai annat hänen sinne jäädä, meinaan jos todella lastasi rakastat...
Vuoroin uhoaa, että haluaa pois sieltä tuppukylästä, voiroin, että ei halua eroon kavereistaan.
Vaikka ikää on jo 15, hän on elänyt hyvin suojattua elämää.
Aika iso päätös lapselle.
On käynyt meillä useasti, mutta ei oikein osaa suhtautua mieheni lapsiin. Yritän viettää paljon aikaa hänen kanssaan kahdestaan, mutta kaverit ja jutut kotona ovat niin tärkeitä, ettei oikein arvosta yhteistä aikaamme...
ap
asumaan tai vain kyläilemään, miten vain hän päättää