Älä kehu lasta fiksuksi

Tutkimuksen tekijä on YHDYSVALTALAINEN, ei itäsuomalainen. USAssa kehumista harrastetaan varmasti ihan eri tavalla kuin meillä. Ihan hyviä vinkkejä silti. Lannistava kasvatus on sellaista, jossa lapselle sanotaan: " Ei sinusta kuitenkaan ole mihinkään."

Toivon vaan, että kaikki pienten lasten äidit eivät lue näitä teidän aivan päättömiä juttuja. Voi siellä joskus joku pieni helmi olla, mutta jos näiden teidän neuvojen mukaan pitäisi lasta kasvattaa, niin ei hyvää päivää. Kaipa sille lapselle muutakin puhutaan elämisen ohessa kuin että 'olet sinä fiksu ja olet sinä picasso :D Kyllä se lapsi oppii siinä elämisen mukana ja samallahan hänelle puhutaan, eikö :) Että koskaan ei saisi sanoa irrallista lausetta' olet fiksu' vaan pitäisi sanoa ' olet fiksu, KOSKA...' kuolen nauruun!!!!

Yhdyn kyllä mielipiteeseen. Mutta eiköhän maalaisjärkikin pidetä mielessä ku tämmöisiä artikkeleita luetaan. Kaikilla on oma tapa lapsia kasvattaa, ja on niitä ns.huteja lyöty vaikka korkeampi koulutus taustalta löytyykin :D

Uuh! Sodanaikainen ääni kuuluu kelloissa soittelevan: Älä kehu ettei ylpisty! 

> ja niin vanhemmat tekivät. Tulokset näkee omin silmin avaamalla minkä tahansa maassamme toimivan lähiöbaarin oven.

Mistäs tän sosiaalipsykologin ontuvien projisointipäättelyiden tulokset 20v päästä nähdään? Sairaaloiden sydäriosastoilla? Burnout-tilastoissa? Stressi-itsemurhalukemissa? Aseistetuissa ylilyöntiteoissa? 

Jokainen vanhempi tietää että lapset ON fiksuja - vaikkei ne tekis mitään! Ne on myös kauniita - laittautumatta ollenkaan! Ne on myös täydellisiä - ihan vaan sillä että ovat! Ja totta helvetissä tää kaikki PITÄÄ SANOA NIILLE PÄIVITTÄIN ÄÄNEEN - JOTTA NE TAKUULLA TIETÄÄ NIIDEN PIIRTEIDEN OLEVAN NIISSÄ VAIKKEI NE TEKIS YHTÄÄN MITÄÄN! Ei kukaan ihmislapsi ole tyhmä, ennen kuin se opetetaan siihen. Fiksumpia lapset on kuin toimittaja joka oikeasti puoltaa tällaisen paskapuheen julkaisemista! Linnaan tollaset ihmissielun raiskaajat kuuluis laittaa! Mietitkö hyvä toimittaja YHTÄÄN ennen kuin päätit tästä julkaisussanne puhua?!? Eikö eettinen vastuu toimittajan vallasta paina muka yhtään vaakakupissa kun teet tällaisia päätöksiä?!? . Vai onko sun fiksuutesi nujerrettu lapsena ja laitat vahingon nyt kiertoon? Just. Viisautta en toiminnastasi nyt todellakaan löydä. Ainoastaan vastuuttomuutta. Pyytäisit edes anteeksi! Kelaa jos vaikka 1/3 artikkelisi lukijoista ottaisi nuo sanasi totena >

Nukutko yösi rauhassa tietän mitä on tullut kasvatuksen kentälle kylvettyä? Onkohan tällaiseen lehteen kurjoittaminen ihan sun juttus sit kuitenkaan?

T. Helena Pavloff

Minä ainakin olen aina kehunut lapsia(ni) ja nyt kun minulla on lapsenlapsi, hän on nyt jo paras ja kaunein ja ihanin ja kunhan vähän kasvaa vauvaikäistä suuremmaksi hän on varmasti myös fiksuin ja etevin...muiden tulevien lasten lasten ohella. Kehumisesta ei kukaan mene pilalle. Elämä näyttää tarpeeksi nopeasti (7-vuotiaalle jo) että ei kaikessa voi olla paras eikä nopein. Hyvä itsetunto on parasta mitä lapselle voit antaa!

Artikkeli täynnä miettimisen arvoista asiaa.

Pointtihan oli se, että lasta tulee kehua, mutta tärkeää on, MISTÄ ASIOISTA lasta kehuu, jotta lapsen itsetuntoa oikeasti vahvistettaisiin ja jottei lapsesta tulisi alisuoriutujaa.

Minustakin lehden neuvo on hyvä. Oma lapseni on nyt 20v ja toivon, että olisin kehunut häntä aikoinaan vähemmän. Ei ole mukavaa elää kovassa maailmassa kehuista riippuvaisena. Työelämässä tai koulussa harvemmin kehutaan. Kehut eivät saa olla elämän suola ja pääsisältö, eikä asioita pidä oppia tekemään kehujen vuoksi. Näin helposti käy, jos vain aina kehutaan. Lapsen tulee saada kokea olevansa hyvä ihan ilman kehujakin, tai että olisi muka maailman paras (tietenkin on omalle äidille maailman paras). Mielestäni Pamela Druckemrmanin kirjassa Kuinka kasvattaa Bebe - vanhemmuus Pariisin malliin, vertaillaan erinomaisesti amerikkalaisen yltiöpäisen kehumisen sekä ranskalaisn hieman viileämmän kasvatusmetodien eroja. Ranskassa, kun lapsi suoriutuu jostakin, todetaan lyhyesti: "Bon, hienoa, " eikä tehdä asiasta sen suurempaa numeroa. Lapsi ei ole maailman paras tehtyään kakan pottaan tms. Mielestäni todellakin kannattaa miettiä, kehuuko lainkaan ja jos kehuu, miettii mistä kehuu. Ehkä tärkeämpää kuin kehut on se, että sanoo vain rakastavansa lastaan. Oli hän sitten tehnyt jotakin merkittävää tai ei.

[quote author="Vierailija" time="21.02.2013 klo 13:43"]

Minä ainakin olen aina kehunut lapsia(ni) ja nyt kun minulla on lapsenlapsi, hän on nyt jo paras ja kaunein ja ihanin ja kunhan vähän kasvaa vauvaikäistä suuremmaksi hän on varmasti myös fiksuin ja etevin...muiden tulevien lasten lasten ohella. Kehumisesta ei kukaan mene pilalle. Elämä näyttää tarpeeksi nopeasti (7-vuotiaalle jo) että ei kaikessa voi olla paras eikä nopein. Hyvä itsetunto on parasta mitä lapselle voit antaa![/quote]

Valitettavasti asia taitaa olla kyllä niin, ettei itsetunto kehuista kasva, vaan heikkenee. Itsetunnoltaan vahva ihminen ei nimenomaan tarvitse ulkopuolisten kehuja. Lähinnä kehuen kasvatetaan omaan napaan tuijottavia narsisteja, jotka kuvittelevat olevansa maailman napoja - vailla niitä ominaisuuksia, joita todella suuret ihmiset oikeasti omaavat. Painotan, että on paljon tärkeämpää että lapsi saa olla rakastattu kuin maailman paras/kaunein tai huippufiksu. Koska valitettavasti hyvin harvat sitten todella yltävät siihen huippufiksuuteen oikeasti. Maailman rajuus voi pudottaa norsunluutornista todella lujaa alas jossain vaiheessa elämää. Silloin on hyötyä enemmän siitä, että on rakastettu sellaisena kuin on, eikä vain huippufisuna ja huippukauniina ja maailman parhaana.

Keskiarvoregressio harhauttaa aina. Huippusuoritusta seuraa huonompi suoritus, huonoa suoritusta seuraa parempi. Keskiarvon ymparille tulee keskittyma, palkitsemme sitten hyvasta tai rankaisemmeko huonosta (Google: Kahneman on regression towards mean). Siksi harhaudumme luulemaan etta hyvaa ei saa kiittaa ja huonoa pitaa rangaista.

Mutta huipulle paasee yleensa vain kovalla tyolla, 10 000 tuntia sanoo esim Gladwell: Outliers. Aika uskottavaa.

Mieheni on kehuilla kasvatettu ja luulee olevansa joka asiassa viisain, komein jne. Oikeasti peruskoulu meni niin ja näin, pääsi hikisesti amislinjalle. Valmistui ammattiin, teki kaikenlaisia hommia aina aikansa ja kertoo minulle olleensa kaikessa paras mm. pizzeriassa asiakkaat kehuivat pizzat taivaisiin, myymishommis kauppoja pilvin pimein (vaikkakin hommat ei jatkuneet...).

Nyt opiskelee uutta ammattia. Muutaman kuukauden pohjalta on alansa ammattilainen. Kaikki rakastavat häntä ja paras tietysti kaikessa. Harjoittelut menevät loistavasti, kunnes tulee arviointi. Tuleekin ei-kiitettävää ja jopa toista ääripäätä kiitettävästä. Suurin puute on saamansa palautteen soveltaminen (hankalaa koska kokee osaavansa jo kaiken).

Aivan. Tuossa taitaa olla selitys sille miksi monet lapset ja nuoret ovat koulussa laiskoja ja kurittomia.

Väärällä tavalla kehutulle tulee väärä kuva itsestään.

Aika aggressivista porukkaa tälläkin listalla. Suomessa on erittäin paljon lapsilla ongelmia, huostaanottoja huippumäärä. Kannattaisi kyllä olla vähän avoimempi eikä aina lytätä kaikkea tyyliin kyllä me tiedetään. Olen sivusta seurannut näitä vanhempia joiden lapsi on niin älykäs ja upea ja muutaman vuoden päästä kaikki sekaisin perheessä. Lapsi johtaa  kaikkea ja arki on yhtä sotkua, myös koulu. Juuri tuollaisessa tiedeviisaudesssa on ainekset vastuulliseen kasvatukseen. Jokainen joka puhuu listalla aggressivisesti, on sitä kyllä kotonakin. Sääli että lapset joutuvat elämään näin rankassa tunnemaailmassa. Kehu siis lastasi oikein ja mieti mitä listalle kirjoitat!

Miks kaikki valittaa. EIKÖHÄN KAIKKI KUITENKIN TAJUNNUT TÄMÄN JUTUN POINTIN?? Vai onko pienenä kehuttu liikaa, että on noussu päähän ja nyt täytyy päteä...

[quote author="Vierailija" time="22.02.2013 klo 21:35"]

Mutta huipulle paasee yleensa vain kovalla tyolla, 10 000 tuntia sanoo esim Gladwell: Outliers. Aika uskottavaa.[/quote]

Niin. Senpä takia artikkelissa painotetaan, että lasta kiitetään kovasta työsuorituksesta. Tyhjästä kiittäjät kasvattavat lapsia, jotka näkevät asiat epärealistisesti ja luulevat, että kaiken saa vähällä. Oikeasti: aika harva on maailman fiksuin, tai maailman kaunein, tai maailman paras piirtäjä! Ja itse asiassa: mitä väliä sillä on? Rakastatteko lapsianne suoritusten takia? Vain, jos ovat "maailman parhaita"? Minne heidät heitätte, kun he eivät sitten kykene oikeasti olemaan luokkansa parhaita; pääsemään huippuyliopistoon, tai minnekään opiskelupaikkaan? Ylistättekö te sitten heitä vielä huippufiksuiksi, vai pyydättekö nielemään väliaikaisen tappion ja yrittämään uudestaan?

Jälkimmäiset ohjeet: lapsi oppii, ettei mitään työtä tai tehtävää kannata edes aloittaa, ellei ole opiskellut ja opetellut kaikkea siihen liittyvää erittäin tarkasti. Ei siis opi ollenkaan soveltamaan jo oppimaansa ja luottamaan omiin kykyihin ratkaista ongelma.. Eli huonot ohjeet. Varmaan molempia kehuja, kehua sekä fiksuksija kehua ja palkita ahkeruudesta.

Erittäin vaarallista tuo sosiaalipsykologin neuvoma suorituksen/harjoittelun kehuminen. Minuun on aikanaan iskostettu tällainen "olet oman onnesi seppä" -ajattelu. Sen seurauksena ajattelin erityisesti nuorena, että jos en onnistu jossain, en ole yrittänyt riittävästi. En tajunnut, että vika voi olla myös esim. epärealistisessa tavoitteessa tai huonosti suunnitellussa työssä. Niinpä ajoin itseni täydelliseen burn outiin ja anoreksiaan, koska ajattelin, että kaikenlainen elämässä onnistuminen on vain yrittämisestä kiinni.

"...harjoittelemaan kannustettu lapsi ajattelee, että epäonnistumisen syy on vain harjoituksen puute – hänen henkilökohtaisissa ominaisuuksissaan ei ole vikaa."

Tuo lause on täysin totta. Itse olen elävä esimerkki siitä, miten fiksuksi kehuttuna otin jokaisen pienimmänkin epäonnistumisen koulussa ja harrastuksissa merkkinä siitä, että epäonnistuin ihmisenä, ts. olin huono ihminen. Nyt aikuisena tuosta itsetunnon pohjana olevasta ajatusmallista on todella vaikea päästää irti ja oppia hyväksymään itsensä "epätäydellisenä" ihmisenä, jolla on oikeus tehdä virheitä menettämättä silti ihmisarvoaan.