Lue keskustelun säännöt.
Miksi ensimmäisestä lapsesta/lemmikistä pidetään parempaa huolta?
20.09.2015 |
Tiedän useammankin esimerkin. Ensimmäinen lapsi kääritään kuplamuoviin ja syötetään kotimaista luomu-papuparsasosetta.
Loput saaneet sitten saman ikäisinä sitä mitä sattuu olemaan, vaikka pari päivää jääkaapissa lojunutta puuroa ja heitetty ulos ovesta vanhempien sisarusten mukana leikkeihin vaikka tiedetty, ettei pysy vauhdissa mukana. Nuoremmat lapset ei myöskään saaneet juuri mitään uusia tavaroita vaan aina kierrätetty vanhemman kamat. Siis toki tämä on järkevää mutta luulisi että ne nuoremmatkin haluaisivat edes joskus jotain ihan omaa ja uutta.
Ja yhden tuttavan koirasta:
Ensimmäisellä ruokana kaiken maailman riistajauhelihat, kanat, eläinkaupan ruuat. Pitkät lenkit ja aktivointia. Kun tästä aika jätti, otti kaksi räksyttävää pikkukoiraa joita ei lenkitä kunnolla, lykkää vaan takapihalleen haukkumaan. Ruokana nappulaa, hyvällä tuurilla lasten ruuanjämät sekaan.
Onko se ensimmäinen lapsi/lemmikki tärkein ja muut sitten korvikkeita joille riittää että hoitaa vähän sinne päin?
Kommentit (6)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se ylisuojelu nimenomaan ei ole erityisen hyvää huolenpitoa, mielestäni.
Mä en kyllä näe, että mulla olisi ollut kovin suuria eroja ensimmäisen ja toisen lapsen välillä. Toki toisen lapsen kohdalla vauva-aikana oli vähemmän aikaa lauleskella ja leikitellä, mutta vaikka ruuat on olleet suurin piirtein samanlaisia. Enimmäkseen oon tehnyt ne itse. Kestovaippoja oon käyttänyt molemmilla. Kuopus on saanut korviketta 4 kk:n iän jälkeen, jos oon ollut poissa, esikoiselle pumppasin - mutta kuopuksen kohdalla ei vain pumpulla tullut mitään parin ekan kuukauden jälkeen.
Olen syyllistynyt samaan koirien kohdalla. Otimme ensimmäisen koiran ennen lasten syntymää (6v). Juoksin pää kolmantena jalkana pitkin toko-kisoja ympäri Suomen. Asuin treenikentällä. Ostin monella sataa välineitä. Lapset syntyivät ja monen mutkan kautta päätyi meille toinen samanrotuinen pentukoira. Toisen koiran koulutin myös, mutta en asu treenikentällä, teen tottista takapihalla ja huomannut, että paljon vähemmällä "höyröttämisellä" voi päästä ihan yhtä hyviin tuloksiin ja jää aikaa muuhunkin.
Taidan syyllistyä tähän jos otan joskus toisen koiran. Tuo vanha pappa on vaan niin rakas että siinä uusi koira tuntuisi todellakin korvikkeelta. Tiedän, ei olisi oikein sitä uutta koiraa kohtaan, joten ehkä jätän ottamatta. Juurikin paapottu erikoisruualla, harrastukset ja näyttelyt kokeiltu, nukkuu kainalossani. En tule kestämään kun aika hänestä jättää :( Mikä tapahtuu kolmen vuoden sisällä.
Tai sitten monet huomaavat, että se lapsi/lemmikki elää yhtä hyvää elämää ilman pingottamistakin.