Miten jaksatte käydä töissä, jos puoliso on alkoholisti?

Erityisesti, jos tämä on väkivaltainen humalassa (kaikki alkoholistit eivät tietenkään ole).  

Omassa tarinassani väkivalta oli vahvasti läsnä. Valvoin 1,5 vuotta kestäneen suhteen aikana yökausia mekkaloivan ja aggressiivisen juopon vuoksi. Hän piti hereillä, eikä antanut pyynnöstäkään nukkua, vaikka olisi ollut aamulla aikainen herätys. Joskus lähdin häntä karkuun ja nukuin autossa parin kilometrin päässä kotoa, monta yötä myös talvella kovalla pakkasella. Pelotti, että nukahdan liian pitkäksi aikaa ja jäädyn kuoliaaksi. Välillä piti herätä ja käynnistää auto, jotta se vähän lämpiäisi. Olen yöpynyt usein myös kavereillani ja siskollani, mutta joskus kynnys mennä heille keskellä aamuyötä oli liian korkea. Häpesin omaa elämääni enkä pitänyt itseäni minkään arvoisena.

Minulla oli töissä aina vaihtovaatteet, jos en päässyt aamulla kotoa hakemaan niitä. Siellä sitten hymyilin ja esitin normaalia, vaikka mustelmat sattuivat, väsytti ja pelotti mennä kotiin. Ja seuraavana päivänä sama uudestaan.

Kuukautta ennen eroa irtisanouduin uupumuksen vuoksi töistäni. En vain yksinkertaisesti enää jaksanut. Olin aivan sekaisin ja väsynyt, eikä työnteosta tullut mitään. Olin ollut jo useampaan kertaa sairauslomalla, mutta niistä oli vain tilapäinen apu. Olin liian syvällä suossa ja alkoholistin manipuloimana en uskonut, että pärjäisin ilman häntä. Siitä muutaman viikon kuluttua hän kuitenkin hakkasi minut niin pahasti, että menin sairaalasta suoraan turvakotiin. En tehnyt seuraavina päivinä muuta, kuin nukuin. Oli ihmeellistä saada nukkua rauhassa, ilman että piti pelätä jonkun tulevan humalassa ja vihaisena kotiin. Vasta pahimman väsymyksen mentyä ohi, minulla oli voimia käsitellä suhdettani ja ymmärsin, että oli viimeinen hetki jättää hänet.

Tietenkin mietin, miksi en jättänyt alkoholistia aiemmin. Pysyvinä muistoina hänestä on monta arpea, paniikkihäiriö ja erilaisia pelkotiloja. Suhde maksoi maksoi minulle myös hyvän työpaikan ja toi pitkän karenssin. Onneksi olen kuitenkin saanut vanhempieni ja ystävieni tuella järjestettyä asiani melko hyvään kuntoon. Uskon, että elämä ihan oikeasti kantaa.

Tämä uniasia ja tuolloin koettu jatkuva väsymys tuli nyt kuitenkin mieleen tänään. En kerta kaikkiaan ymmärrä, millä energialla sain itseni käymään töissä, kun pelko oli ainainen vieras ja unet parin tunnin mittaisia. Olen ihan varma, että meitä alkoholistien entisiä ja nykyisiä puolisoita on tällä palstalla muitakin. Miten te muut jaksatte/jaksoitte arkea juopon tai väkivaltaisen puolison kanssa?