oletko pitänyt tai miettinyt "paastoa" sosiaalisesta mediasta?
Minkä pituista? Miksi?
Itse olen miettinyt, että voisin yrittää karsia keskustelupalstojen ja iltapäivälehtien seuraamista, ja marssia vaikka kirjastoon. Jotenkin olen väsynyt vihan ja pelon lietsontaan ja maahanmuutto-jankkaukseen. Lisäksi olen huomannut, että vaikka ennen luin paljon kirjoja, nykyään selaan vain näitä lyhyitä kiihkoisia uutisia ja avauksia, kun tuntuu, ettei keskittyminen riitä enempään. Haluaisin takaisin sen kyvyn keskittyä hyvään kirjaan.
Kommentit (7)
Itsekin olen huomannut että keskittymiskyky on jotenkin mennyt. Kirjoihin tosiaan vaikea keskittyä nykyään. Ja ällöttää myös vihapuheet, mitä on nykyään kaikkialla. Miksi sitä kuluttaakin aikaansa niin turhaan, ja mistä ei saa itselleen mitään hyvää?? Todellakin tarvitsisin paastoa.
Uutiset eivät ole sosiaalista mediaa (käsittääkseni), mutta ymmärrän kyllä pointin. En ole itse seurannut uutisia kovinkaan tarkkaan kuukausiin, ja vaikka välillä tuntuu väärältä sulkea silmänsä näin, niin olen myös välttynyt paljolta turhalta informaatiolta.
AV:lla on taso laskenut nopeasti tämän vuoden (kesän) aikana ja aika menee lähinnä siihen, että etsii kiinnostavaa luettavaa, sen sijaan, että oikeasti mitään täällä lukisi.
Lopetin Feissarin käytön siihen, ku sossu vakoili mua siellä.
Komppaan kaikkia, paitsi sossun vakoilemaa kirjoittajaa. Ainakin AV ja pari poliittista FB-ryhmää saisi jäädä... Tuottavat nykyään enemmän pahaa mieltä kuin mielenkiintoista sisältöä päiviin. Oon välillä pitänytkin täältä taukoa ja todennut sen hyväksi ratkaisuksi.
[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 21:14"]Lopetin Feissarin käytön siihen, ku sossu vakoili mua siellä.
[/quote]
Ohoh!
Lopetin Facebookin käytön, lähinnä siksi että aloin puutua lopullisesti siihen vihaan ja sen kylvämiseen mistä aloittajankin mainitsi. Siitä tulee itselle vain todella paha mieli. Toisekseen eipä tule kiusausta laitaa mitään vauvakuvia sinne vauvan synnyttyä. Tosin lopetin kuvien jakamisen ja statusten päivittämisen jo aikapäivät sitten. Tulin tällekin foorumille kun siskoni aikoinaan mainitsi tämän olevan hyvä. Taitaa olla muuttunut vuosien saatossa aina rankasti.
Samoja ajatuksia.