Millainen ihminen vie 6-vuotiasta harrastuksiin 7 krt viikossa?

toteuttaa itsensä lapsen kautta, joka toivoo koko sydämestä että just hänen lapsesta tulee seuraava suomen mestari tms. Viimeisessä MeidänPerhelehdessä oli aivan hirveitä stooreja tämmöisistä perheistä missä lasten harrastukset ohjaa koko perheen elämää eikä se enää ole harrastus vaan elämäntapa mihin mennään ja piste.

Kaikki tuntemani perheet siellä harrastaa "hulluna". 7 krt/vko ei ole edes paljon, monella on yhtä lajia tuo 7krt ja sitten paria muuta 1-3krt.



Ja kun perheessä on muitakin lapsia + harrastavat vanhemmat, niin koko ajan joku tulee ja menee. Heidän elämässään harrastaminen = aktiivinen, kontrolloitu elämä ja kaikki muunlainen elämä on kuvottavaa laiskottelua. Ollaan ylpeitä että lapsilla on "elämä järjestyksessä ja lapset osaa olla tehokkaita, sillä pärjää"

tuolle "Millaisen ihmisen lapset ei harrasta mitään" -ketjulle. Musta tää ääripää on jotenkin sairaampi kuin se, ettei harrasta mitään. Optimi jotain siltä väliltä jos lapsi itse jotain harrastaa haluaa. Ap

mutta kyllä lapset tarvitsevat aikaa vapaalle leikille, jotta mielikuvitusta kehittyy. Tuollaiset lapset oppivat siihen, että kaikki tekeminen on ohjattua ja tylsistyvät, jos ohjelmaa ei ole.

ja siinä on 5 krt/vko harkat, lisäksi balettia ja telinevoimistelua.

Meillä 6-vuotias ei käy harrastuksissa 7 kertaa viikossa, mutta tuttavaperheissä sellaisia löytyy ja kyllä omalla 6-vuotiallakin on välillä aika monta treenikertaa ollut viikossa.

Meillä (ja monilla tuttavilla) lapset käyvät muskarissa päiväkodista, joten siinä tulee yksi harrastuskerta. Lisäksi sitten muut. Esim. taitoluistelu on se klassinen esimerkki, jossa voi noin nuorella olla 5-6 treenit viikossa ja silloinhan tuo 7 harrastuskertaa viikossa tulee. Etkö millään usko, että joku lapsi voi oikeasti tykätä harrastuksestaan, vaan harrastaminen lähtee aina vanhemmista?

Meillä on 6-vuotias poika, joka koko elämänsä on tykännyt touhuta pallojen kanssa ja pelata. En muista kuinka vanhana, mutta joskus 2-3-vuotiaana alkoi puhua jalkapallon pelaamisesta, jääkiekosta jne. Lapsi kävi luistelukoulussa alkeis- ja jatkokurssit, sen jälkeen ilmoitti, että jatkaa, mutta vain jääpeliryhmässä. Ikää oli silloin 4 vuotta. Kun taidot riittivät, niin miksi olisimme kieltäneet? Jääpeliryhmästä siirtyi pelaamaan joukkueeseen heti kun ikä antoi myöten, 5-vuotiaana. Ja parasta mitä tietää on treenit ja pelit. Treeniohjelman mukaan treenejä + pelejä olisi yhteensä 4 kertaa viikossa, aikataulusyistä emme yleensä kaikkiin ehdi. Muiden lasten harrastukset vaativat myös kuljetusta ja onneksi tuo on toistaiseksi ollut valmentajille ok.

Lisäksi lapsi harrastaa jalkapalloa, "kesäkaudella" siihen meni kakasi iltaa viikossa, kerran treenit ja kerran peli. Parasta lapsen mielestä olivat turnaukset, kun silloin oli useampia pelejä normaalin viikko-ohjelman lisäksi. Nyt talvikaudella futista on vain kerran viikossa ja harvakseltaan pelejä.

Aika monta kertaa viikossa noista meidönkin harrastuksista tulee, mutta jos lapselta kysyt, niin omasta mielestään ei pääse treeneihin ja peleihin tarpeeksi usein. Lisäksi peuhaa pihalla ja leikkii, energiaa riittää vaikka on päivän eskarissa ja päiväkodissa.

Tokikaan ohjattu harrastustoiminta ei ole välttämättömyys, peli-innostusta voi purkaa pihapeleissäkin. Meillä lapsella ei valitettavasti ole yhtä innostuneita pelikavereita naapurustossa, joten pihalla joutuu useimmiten pelailemaan itsekseen. Mäenlaskua ja muita puuhia sitten tekee kavereiden kanssa.

Itse en ainakaan koe, että lastemme harrastaminen lähtisi vanhempien liiallisesta kunnianhimosta ym. Ei meillä ole mitään tavoitteita tehdä lapsistamme jotain suomen mestareita tai vastaavia, kyllä motivaatio on ihan muualla. Jatkuva kuskaaminen on rankkaakin, mieluummin jättäisin pari kertaa viikossa pois. Mutta kun lapset tykkäävät harrastaa ja se on meille taloudellisesti ja muuten mahdollista, niin en oikein keksi järjellistä syytä kieltääkään. Toki me vanhemmat sen mahdollistamme ja liikuntaharrastuksia kannustammekin hyvän kunnon ym. takia, mutta kyllä innostus lapsista lähtee.

Mikä paha muuten on siinä, jos lapsen harrastus vaikuttaa koko perheen elämäntapaan? Tiedän useitakin perheitä, joissa jompi kumpi vanhemmista on lapsen harrastuksen myötä innostunut myös seuratoiminnasta ja on siinä aktiivisesti mukana joko valmentamassa tai muissa tehtävissä. Usein kyse on "uudelleenherätetystä" vanhasta harrastuksesta, joskus ihan uudesta lajista. Mitä pahaa siinä on, jos vanhempikin löytää harrastuksen? Vai olisiko vaikka sohvalla löhöily jotenkin parempaa ajanvietettä? Tiedänpä tapauksia, joissa vanhemman "harrastus" jatkuu pitkään senkin jälkeen, kun oma lapsi on jo jättänyt lajin tai kasvanut aikuiseksi. Oman lapseni harrastuksessa häärii isovanhempiakin, mikä sen parempaa?

toteuttaa itsensä lapsen kautta, joka toivoo koko sydämestä että just hänen lapsesta tulee seuraava suomen mestari tms. Viimeisessä MeidänPerhelehdessä oli aivan hirveitä stooreja tämmöisistä perheistä missä lasten harrastukset ohjaa koko perheen elämää eikä se enää ole harrastus vaan elämäntapa mihin mennään ja piste.