Lue keskustelun säännöt.
Olen todella surullinen ja sydän itkee, meille ei tule enää lapsia
05.04.2007 |
niin kauan kuin muistan olen unelmoinut olevani äiti ja että lapsia olisi 3-4kpl. Kaksi aarretta meiltä löytyy mutta kolmatta ei tule. Olen tietysti sanomattoman onnellinen ja kiitollinen lapsistani jotka jo ovat luonamme mutta silti on kalvava ikävä vielä sitä yhtä kohtaan. Haluaisin niin palavasti kokea vielä sen mystisen vaikkakin kroonisen sairauteni vuoksi suht raskaan raskauden, synnytyksen ja sen hetken kun vastasyntyneen saa rinnoilleen. Koko vauvavuoden ja tietty ajan jälkeenkinpäin, lapsen kasvun taaperoksi etc. En nyt kaipaa tähän vittuiluja siitä kuinka kaikilla ei ole yhtäkään lasta tms, jokaisella kun on oikeus surra sitä mitä ei ole tai tule.
Järjellä olen asian hyväksynyt,vielä kun saisi sydämen ja tunnepuolen asiaan mukaan.
Kommentit (7)
Älä mieti vaan koko ajan sitä mitä sinulla ei ole......
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekkin kipuilen ettei enempää tule...
Välillä kipu sydämessä yltyy, toisinaan se hiipuu taka-alalle. Mutta aina se siellä on. Kun näkee äidin imettävän ihan pikkuistaan, kun näkee vastasyntyneen untuvatukan, kun pitää ystävien ja tuttavien vauvoja sylissään. Omassa sylissä tuntuu juuri sellainen vauvankokoinen tyhjyys.
meillä on kohta kolme lasta, enkä halua lisää enkä oman terveyteni takia voi saada lisää lapsia. kaksi viimeistä raskautta on riskiraskauksia ja mulle todellakin riittää. oma terveys on tärkein tässä vaiheessa, nämä jo olemassa olevat lapset tarvitsevat äitiä. Itku on kaukana mun silmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luota siihen, että tuskainenkin kaipuu muuttuu ajan myötä haikeaksi kaipaukseksi ja jopa unohtuu. Elämän täyttää uudet toiveet ja ilot.
Tuossa pahimmassa alkuajan tuskassasi sinun ei onneksi tarvitse loppuelämääsi elää, vaikkei kolmatta lasta tulekaan...
Halauksia ja jaksamista!
Meillä on yksi lapsi, ja toista on yritetty nyt kohta 2 vuotta. Lapsettomuushoidot ovat loppusuoralla (viikon päästä saan tietää onnistuiko PAS, jossa siirrettiin yksi alkio, ja vielä jäi 2 alkiota pakkaseen), jonka jälkeen on sitten todettava että tämä oli tässä - ja siitä se luopumisen tuska ja sureminen sitten alkaakin...
Vaikka meillä on elämä tosi hyvin mallillaan, ja yhden kiltin ja terveen lapsen kanssa on todella helppoa, sydämessä kirpaisee kun näen sellaisen pariviikkoisen tuhisevan pikkuisen, tai muutaman kuukauden ikäisen vauvan, joka pötköttelee masullaan, ja pitelee jo niin reippaasti päätään pystyssä, valmiina maailmanvalloitukseen. En voi olla muistelematta oman lapseni vauva-aikaa, sitä miten nopeasti se loppujen lopuksi kuluikaan, ja sitä, että noita hetkiä ei minulle enää koskaan suoda :-(