Miten pääsee eroon tunnetilasta, apua kyselen

Luonnossa yleensä rauhoittuu ja nollaa ajatuksensa. Kotona voit kokeilla hyvää musaa ja rentoutua sen avulla ja miettimällä positiivisia muistoja. Ihanan leffan katselu aina virkistää ja namupussi tietysti herkutteluun. Tiskaaminen ei todellakaan mieltä ylennä eikä auta kuten ei yleensäkään kotityöt. Hömppäjuttujen tekeminen ja ihanien asioiden ajattelu yleensä on se oikea suunta saada pahamieli pois. Rimpauta ystävälle ja pura mieltäsi.

Tsemppiä vaan!

Mieti, mikä symboli kuvaisi tunnetilaasi parhaiten. Ajattele, että koko näkökenttäsi on kuin tietokoneen näyttö. Sijoitat tuon symbolin sille kohdalle näytöllä, jonne se luontevasti menee, ihan niin kuin ikonit ovat näytöllä ja niitä voi siirrellä. Tee ikonista mahdollisimman elävä. Tunne vitutus kokonaisuudessaan ja sijoita se ikoniin. Tee siitä sen värinen kuin vitutus on, sen kokoinen kuin se on. Lähteekö siitä ääntä? Täriseekö se vai onko se paikallaan?



Kun vitutuksesi on ulkoistettu oikein selväksi kuvaksi/ikoniksi/hahmoksi, voit alkaa muuttaa sitä.



Jos se on iso, pienennä se vaikka rusinan kokoiseksi. Mitä jos se hyppisi iloisesti tai zumbaisi vaikka, ja musiikki mukaan? Se voisi olla myös lempiväriäsi. Tai entä jos joku lintu nappaa rusinan nokkaansa ja lentää kauas pois?



Kokeilu ei maksa mitään.

Eli ajattele toisin. Ota kuppi kahvia ja ajattele ihaninta muistoasi, anna itsesi kellua siinä tunteessa ja sitten vaan jatkat siitä. Vittuuntuminen syö vain itseä ja sun voimavaroja, ei sitä kannata kauaa jatkaa.

jos on kovinkin vahva tunne- niin sehän on kropassa, ei se pelkällä ajatuksella välttämättä mihinkään lähde. Mä kanssa menisin ulos, liikkumaan, mutta jos et voi- osaatko mitään jooga tms- tai meditaatio-tai hengitysharjoituksia? Hengitys on olennainen osa rentoutumista. Ja sitten tietysti ne paremmat mielikuvat, kun olo helpottaa

Tuo on niin huvittavaa... ihan kuin ajatuksiaan voisi noin vain vaihtaa. Kun oikein pännii, positiivistelu vaikuttaa vain lapselliselta paskanjauhannalta. "....ei kannata kauan jatkaa." Ei kannata, ei. Mutta kun ap kysyy, miten tilanteen saisi hallintaan, niin vastaukseksi tarjotaan motivaatiota, ei keinoa. Lukutaito olisi joskus hyväks av-mammoille ja -papoille.



Silti äskeisessä vastauksessa on perää. Mun näkemykseni on, että kurjatkin tunteet pitää käydä läpi. Jos ne torjuu ja tukahduttaa, se kostautuu ennen pitkää. Mutta silti ei passaa jäädä ihan niiden tunteittensa armoillekaan. Minun näkemykseni on, että voimakas tunne on niin kokonaisvaltainen asia, ettei sitä hallita kauniilla muistolla. Se muisto ei pysy mielessä, koska kohta se pännimisen syy on taas mielessä päälimmäisenä. Samoin en usko että itseään voi pakottaa tekemään jotakin mikä peittäisi harmin. Kyllä lähtökohdan pitää olla se, että alkaa tehdä jotakin mihin pystyy motivoitumaan edes vähän.



Mä ehdotan, että ensin lakkaa tappelemasta vitutusta vastaan. Kun vituttaa niin sitten vituttaa. Kun sen on hyväksynyt, niin sitten voi funtsia, että onko mitään mikä tuottaa vähääkään iloa. Ja tässä kohtaa ei viinanjuontia sitten hyväksytä ilon lähteeksi. En nyt osaa suositella mitään, mutta oletan että ap on aikuinen ihminen ja tietää edes jotakin itsestään jo. Mutta mulla pänniminen alkaa lientyä kun saan ajateltua, että vituttaa, mutta maksanpa nyt tästä maksamista odottavat laskut tai tehtyä jotakin muuta vastaavaa. Siis tekee jonkin kohtuullisen asian, joka vaatii edes hiukan keskittymistä ja panostamista, ja josta koituu jotakin konkreettista hyvää.

Näin. Ja mokasin. Ap sanoo, ettei konrkeettiset asiat helpota. Tosin en tiedä, auttaako tiskaaminen... vaan kaiketi hän siihenkin jostakin motivaation kehitti.



Entäpä jos ap ottaisi yhteyttä johon kuhun hyvään ystävään? Tämä on kuitenkin vain netti, jossa minun kaltaiseni hyvää tahtovat antavat tavalla tai toisella hölmöjä neuvoja. Joskus pelkästään toisen ihmisen läsnäolo ja yhteys tuo helpotusta.

Mua auttaa se jos menen suihkuun ja olen siellä tosi pitkään kuuraan itseni oikein kunnolla ja sen jälkeen taas on ihan kiva olo.

tuntui, että yritätte keksiä keinoja. Kiitos.



Mutta kyllä mun on todella todella vaikea työntää mielikuvaharjoittelulla vitutusta rusinaksi. Ehkä sen voisikin, jos ei alunperin olisi niin paska olo, epäloogista :D



Ystäville en voi soittaa, ovat töissä.





Ainut lohtu on, että lapset ei ole kotona. Tosin tulevat jo parin tunnin päästä. Tuntuu, että syövyn sisältä päin.



Mutta jo se auttaa, että tajuaa tai muistaa, että muillakin on tämmöstä ja yrittävät siitä kuka mitenkin selvitä.

Tuo on niin huvittavaa... ihan kuin ajatuksiaan voisi noin vain vaihtaa. Kun oikein pännii, positiivistelu vaikuttaa vain lapselliselta paskanjauhannalta. "....ei kannata kauan jatkaa." Ei kannata, ei. Mutta kun ap kysyy, miten tilanteen saisi hallintaan, niin vastaukseksi tarjotaan motivaatiota, ei keinoa. Lukutaito olisi joskus hyväks av-mammoille ja -papoille. Silti äskeisessä vastauksessa on perää. Mun näkemykseni on, että kurjatkin tunteet pitää käydä läpi. Jos ne torjuu ja tukahduttaa, se kostautuu ennen pitkää. Mutta silti ei passaa jäädä ihan niiden tunteittensa armoillekaan. Minun näkemykseni on, että voimakas tunne on niin kokonaisvaltainen asia, ettei sitä hallita kauniilla muistolla. Se muisto ei pysy mielessä, koska kohta se pännimisen syy on taas mielessä päälimmäisenä. Samoin en usko että itseään voi pakottaa tekemään jotakin mikä peittäisi harmin. Kyllä lähtökohdan pitää olla se, että alkaa tehdä jotakin mihin pystyy motivoitumaan edes vähän. Mä ehdotan, että ensin lakkaa tappelemasta vitutusta vastaan. Kun vituttaa niin sitten vituttaa. Kun sen on hyväksynyt, niin sitten voi funtsia, että onko mitään mikä tuottaa vähääkään iloa. Ja tässä kohtaa ei viinanjuontia sitten hyväksytä ilon lähteeksi. En nyt osaa suositella mitään, mutta oletan että ap on aikuinen ihminen ja tietää edes jotakin itsestään jo. Mutta mulla pänniminen alkaa lientyä kun saan ajateltua, että vituttaa, mutta maksanpa nyt tästä maksamista odottavat laskut tai tehtyä jotakin muuta vastaavaa. Siis tekee jonkin kohtuullisen asian, joka vaatii edes hiukan keskittymistä ja panostamista, ja josta koituu jotakin konkreettista hyvää.

Mietipäs. Olet kotona ubervittuuntunut lapsiin ja mieheen ja koko maailmaan, joudut kuitenkin lähtemään töihin jossa sinulla on ylensä mukavaa. Et sinä siellä karju ja puhise ja heittele tavaroita. sama jos menee lasten kanssa kylään tai lapset ovat sairaita, minä ainakin vinksautan ajatukseni toisille urille enkä karju kylässä. Enkä häissä, enkä lasten juhlissa. Jokainen osaa tuon, usko pois.

kivusta huolimatta. Askel askeleelta tosin raivoni ja ärsytykseni tiheni, mutta loppujen lopuksi kotiin palattuani tuli huomattavasti parempi olo, vaikka ilma oli surkea ja olo fyysisesti huono. Ihme vaikutus ulkoilmalla verrattuna että vaipuu vaan sohvalla oikein syvälle ketutukseen. Tajusin kuitenkin ehkä siellä ulkona, mikä se ydinongelma nyt on.



Buuh.