Mitä mieltä tällaisesta työkaverista?
Ei koskaan puhu yksityisasioistaan kenellekkään. Kaikista ihan yleisistä asioista puhuu mielellään, ja itsestään mutta ei mitään perheestään, sisaruksistaan tai vanhemmistaan. Onko outo?
Kommentit (12)
ja pakko ei ole kertoa mitään. En minäkään kerro kaikkea töissä. Ja ei hän outo ole. Jos elämässä on paljon vaikeuksia tai sellaisia asioita, joita kaikki eivät kuitenkaan ymmärrä, voi olla helpompi olla niistä puhumatta.
en itsekään halua jutella yksityisasioistani, työt työnä.
pitää työn työnä. Ei outoa mielestäni.
ja suuri osa työkavereistanikin, mun mielestä olemme juurikin tavallisia :)
Ei ole siis mielestäni outo, mutta erilainen kyllä kuin esim. minä. Olen avoin enkä juurikaan välitä siitä, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Toisin sanoen voin ihan hyvin kertoa asioistani, mutta tietysti vain jos tuntuu kiinnostavan työkavereita.
Työpaikalla jutellaan niitä näitä, ja mun privaattielämä ei työtovereille kuulu. Sen ne tietää, että olen naimisissa ja 2 lasta
tosiaan työpaikalla tiedetään perhekokoni, ei muuta. Sen verran liukaskielisiä rouvia, että spekuloikoot vaan työpaikan tapahtumia osaltani.
tyyliin onko naimisissa, onko lapsia, loman jälkeen yleisesti kertoa, mitä tehtiin, reissattiinko vai oltiinko mökillä jne. Mutta en puhu kaikkea, esim. äitini kuolemasta en ole kertonut lainkaan.
Mulla on työkaveri, joka kertoo kaiken. Joka päivä ruoditaan pitkään, mitä heidän perheessä eilen illalla tapahtui, miten tapero kakkasi, miten taapero kiukutteli, mitä mies teki tai jätti tekemättä... huoh! musta se on rasittavaa.
t. 3
kuulostaa ihanteelliselle työkaverille.
Perheasiat ei kuulu työpaikalle. Sellainen työkaveri olisi rasittava, joka koko ajan toisi esille omia perhekuvioitaan ja jauhaisi henkilökohtaisia asioitaan kahvipöydässä.
Sinä olet outo kun ihmettelet tuota!
prosessoi sukulaistensa syöpiä sun muita siinä kahvipöydässä ja itkee vollottaa. Oikeesti, ei millään pahalla, mutta MUA EI KIINNOSTA! Kahvitauko on työstä irtautumista varten eikä mikään saatanan terapiasessio.
Joo, oon kauhee varmaan teistä
jos ei mitään itsestään kerro, riippuu tietysti niin työyhteisöstäkin
Eihän töissä tarvitsekaan itsestään mitään kertoa.