Lapseni häpeävät pikkuista kotiaan :(

yleensä nuoret tietävät, ettei tollasilla asioilla ole kavereille merkitystä. Jos on ns. hyvä tyyppi, niin ei varallisuudella ole väliä.



Ja tiedänkin, mistä kiikastaa. Sinäkin arvostat rahaa eniten. Selitithän lapsillesi sen sijaan, että olisi sanonut, että kannattaa olla aina reilu ja kiva tyyppi niin kavereita riittää, niin, että teillä vain menee raha harrastuksiin ja kampaajalla käynteihin - ihan kuin se nyt sitten tekisi sitten teidät paremmiksi ihmisiksi.



Itse olet opettanut lapsesi materiakeskeisiksi.

eivät he millään pahalla. Jos otat teinit (oletan heidän olevan teinejä) mukaan kuukausittain perheentalouspalaveriin niin heidät silmänsä aukeavat.



Ja sitä paitsi, lapset häpeävät vanhempiaan ja kaikkea tiettyyn ikään tullessaan vaikka olisi mitä:



Minä häpesin "jäykkäpersevanhempiani" ja hienoa "porvaritaloamme" ja vanhempieni elämää jossa ei ollut mitään "jännää". Kun muilla oli "rennot mutsit ja faijat", jotka osas ottaa meidän teinien kanssa kaljaa ja niillä oli katu-uskottava kaupunginvuokrakämppä...



Et sillee :-)

enkä ole huomannut että lapseni häpeäisi kotiamme.. enempi muita asia tuntunee häiritsevän!

Vai että oikein materiakeskeiseksi?



Lapseni ovat siis 9-v tällä hetkellä. Ovat käyneet paljon ystävillään ja kai se nyt on selvä, että vertaavat? Kavereilla on alakerrassa tilaa pelata esim. sählyä ja meidän olohuoneessa on vielä äidin sänky :)...



Lapseni ovat kivoja, reiluja tyyppejä ja koska kaksosia, niin ovat ihan pienestä pitäen osanneet ottaa myös muut ihmiset huomioon.



ap

asutaan tosin suht isossa rivarissa, mutta lapsia on neljä, joten joutuvat osa jakamaan huoneen keskenään ja valittavat että ollaan köyhiä, kun kaikilla ei ole omia huoneita. Naapurustossa asuu sekä ökyrikkaita että taviksia. Olen selittänyt lapsille, että perheitä on erilaisia, joidenkin vanhemmat ovat hyväpalkkaisissa töissä me taas satumme isänne kanssa kuulumaan keskituloisiin, että ei ole varaa ihan samaan kuin naapurin Lissun perheessä, jossa isä on ison pörssiyhtiön varatoimitusjohtaja ja äiti liikkeenjohdon konsultti... Hyvin ovat asian ymmärtäneet, mutta silti aina välillä nurinaa kuuluu, en tosin ota sitä enää kuuleviin korviinikaan.

Kun selitin lapsille tuon, että kun on pienet tulot pitää tehdä valintoja. Kerroin, että ei meidän kotia tarvitse hävetä. Pieni se on, mutta sellainen on meidän koti.



Ensi viikoksi ovat jo sopineet kavereiden tulosta kylään :).



Halusin vain purkaa omaa suruani siitä, että en kerta kaikkiaan kykene yksin tarjoamaan ihan kaikkea.



ap

Minäkin häpesin kun asuimme kaksiossa. Meitä oli siis äiti ja kaksi lasta ja oli se noloa, kun monilla oli iso omakotitalo. Ei siitä silti kukaan kiusannut, mutta itse häpesi.

Kuulostat todella hyvältä äidiltä, jolla on homma hanskassa! Tsemppiä ja usko itseesi.

meillä on 6-henkinen perhe ja asutaan 3 makkarin omakotitalossa, johon muutettiin kerrostalosta. Meillä lapset joutuvat siis jakamaan makuuhuoneet, tytöt on yhdessä ja pojat toisessa, kolmas jää meille vanhemmille. Sanomistahan siitä tulee lasten välillä ja nurinaa meille vanhemmille, kun "kaikilla muilla" on omat huoneet. Tiedän, että hieman häpeilevätkin tätä asiaa. Olen ihan avoimesti lapsille kertonut, että tämän isompaan kotiin ei meillä ole täällä varaa/mahdollisuuksia ainoastaan jos muutetaan kerrostaloon niin sitten saataisiin lisää neliöitä. Tällöin lapset yleensä tyytyvät asiaan, sillä arvostavat kuitenkin omaa pihaa, missä touhuta ja mukavaa asuinseutua, jossa kaverit asuu lähellä. Elämä on, kaikkea ei voi saada.