Miksi toivon muille pahaa

up

Et ole tyytyväinen itseesi ja elämääsi ja saavutuksiisi vaan olet kateellinen muille ja helpompaa on kostaa muille kuin tarttua itseästi niskasta kiinni ja lopettaa kateellisuus ja tehdä duunia aamusta iltaan ja jatkuvasti ja laittaa lapsellekin kuri ja rajat ja käsittää että kukaan ei ole sinulle tai lapselle mtiään velkaa ja ainoa asia mikä lapselle kuuluu on kuolla pois ja maksaa veroja ja olla olematta kenellekään häiriöksi millään tavalla. Jos jotain pyytää niin vastaus on että työtä kun teet niin sillä lailla.

Lisään vielä,että,oon kyllä aidosti onnellinenkin esim vauvauutisista.Ja hehkutan sitä paljon.Mutta silti,tuo tunne nostaa aina päätään.

Olet sadisti. 

olet minä. vittu olen itse minä.

Olet kateellinen, mikä voi johtua lapsuuden kokemuksistasi. Ehkä olisi hyvä puhua esim psykologin kanssa tunteistasi ja koittaa sitä kautta saada neuvoja tilanteen korjaamiseksi, koska totuushan on että turha itsensä peilaaminen muihin - mistä kateuskin nousee - on kuluttavaa ja siten turhaa voimavarojen haaskausta. 

Mulla on samankaltaisia ajatuksia joskus kuin ap:lla. Omalla kohdallani syynä on huono itsetunto. Tunnen siis itseni paremmaksi, kun joku toinen epäonnistuu :( Toisaalta taas välillä olen liian empaattinen muita kohtaan. Saatan murehtia jonkun minulle lähes vieraan ihmisen murheita. Nämä ihmiset yleensä ovat jollain mittarilla "heikompia" kuin minä itse.

Minulla hiukan samaa vikaa. Tiettyyn pisteeseen asti olen onnelinen muiden puolesta, mutta muut ei saa saavuttaa samaa kuin mitä minulla on. Haluan aina olla ns. parempi. Olen tyttölapsen äiti, enkä haluaisi että ystäväni saisi tyttöjä, vaikka toivovat. Olen akateeminen, enkä pidä siitä jos joku tuttavani vaikka hakee yliopistoon. Olen äärimmäisen tarkka ruokavaliostani ja harrastan liikuntaan, jos joku muu kiinnostuu näistä asioista enemmänkin en pidä siitä. En ikinä näytä tätä kamalaa puolta itsestäni ihmisille. En haluaisi olla tällainen, en vaan ole vielä voinut tälle mitään. Toivon, että joskus menisi ohitse.

Ja minä 8 täällä vielä. Voisi kuvitella, ettå tåmä johtuu heikosta itsetunnosta, mutta omasta mielestäni minun itsetuntoni on aivan loistava. Rakastan itseäni ja elämääni, en vain haluaisi, että muilla olisi aivan yhtä hieno elämä kuin minulla. Jos jollain on vinkkejä, miten nämä ajatukset saa pois niin otetaan mielellään vastaan!

Ja minä 8 täällä vielä. Voisi kuvitella, ettå tåmä johtuu heikosta itsetunnosta, mutta omasta mielestäni minun itsetuntoni on aivan loistava. Rakastan itseäni ja elämääni, en vain haluaisi, että muilla olisi aivan yhtä hieno elämä kuin minulla. Jos jollain on vinkkejä, miten nämä ajatukset saa pois niin otetaan mielellään vastaan!

Helpottavaa kuulla että on muitakin.Täällä myös tuo,etten halua muiden saavan tyttöjä.En pidä siitä kun tuttuni keksi minun kanssa juteltuaan hakea samaan kouluun johon haluan.Jos joku kysyy mielipidettäni,saatan ohjailla häntä omasta mielestäni huonompaan,en vain tiedä,miksi.Esim kaverini mietti menisikö korkeakoulututkintoa suorittamaan ja pääsisi sitten esimiestehtäviin,vai jatkaako helppoa työtä duunarina.Kauheasti puolustelin duunarihommia,vaikka oikeasti en halunnut että hän olisi minua,"parempi" sitten,kävimme aikoinaan saman,ammattikoulututkinnon.Ja se on ehkä kamalinta että kaverin lasta tutkittiin,niin huomasin tavallaan toivovani että löytyisi poikkeavaa.Omakaan lapseni ei ole vammainen tms,ihan normaali lapsi hän on,mutta pientä juttua seurataan.Nämä henkilöt on vieläpä parhaimpia ystäviäni,sehän tässä kamalinta onkin.Minulla on huono itsetunto,sen tiedänkin.Ja luulen että kteudesta johtuu ainakin osa.En muista tai löydä lapsuudesta syitä tähän.Minä myös saatan miettiä yliempaattisesti muiden juttuja,tuttujen asioita, netistä luettua,kirjaakin.AP

Koska olet narsisti.

[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 23:31"]

Mulla on samankaltaisia ajatuksia joskus kuin ap:lla. Omalla kohdallani syynä on huono itsetunto. Tunnen siis itseni paremmaksi, kun joku toinen epäonnistuu :( Toisaalta taas välillä olen liian empaattinen muita kohtaan. Saatan murehtia jonkun minulle lähes vieraan ihmisen murheita. Nämä ihmiset yleensä ovat jollain mittarilla "heikompia" kuin minä itse.

[/quote]

Tuo voi olla sellaista käänteistä kateutta. Että on varaa olla suojeleva ja kaikkea mitä ihailee, kun toinen on niin selvästi alempana, ettei tarvitse pelätä. Samalla saat tunteen, että olet paljon parempi ihminen kuin luulit, ja koet lämpimämpiä tunteitakin kuin tiesit kykeneväsi? Ja mieluiten tällaista sentimentaalisuutta tietysti harrastaa puolituntematonta kohtaan, koska hänen todelliset ominaisuutensa eivät pääse pilaamaan luomaasi tarkoitushakuista kuvaa?

Eiköhän tuo kaikki ole aika yleisinhimillistä. Mitä enemmän olet huolissasi omasta arvostasi ja kelpaavuudestasi, sitä epäluuloisemmin katselet maailmaa, ja sitä enemmän saat tyydytystä sureksiessasi toisten asioita.

Kun itse tietää, mistä tuulee, ehkä tulee vähemmän ylilyöntejä kuitenkin?

[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 23:37"]

Minulla hiukan samaa vikaa. Tiettyyn pisteeseen asti olen onnelinen muiden puolesta, mutta muut ei saa saavuttaa samaa kuin mitä minulla on. Haluan aina olla ns. parempi. Olen tyttölapsen äiti, enkä haluaisi että ystäväni saisi tyttöjä, vaikka toivovat. Olen akateeminen, enkä pidä siitä jos joku tuttavani vaikka hakee yliopistoon. Olen äärimmäisen tarkka ruokavaliostani ja harrastan liikuntaan, jos joku muu kiinnostuu näistä asioista enemmänkin en pidä siitä. En ikinä näytä tätä kamalaa puolta itsestäni ihmisille. En haluaisi olla tällainen, en vaan ole vielä voinut tälle mitään. Toivon, että joskus menisi ohitse.

[/quote]

Jos ongelma onkin siinä, että koet olevasi niin paljon muita ylempänä, että on paljon vahdittavaa, ettei kukaan tule pudottamaan? Valta tekee ihmiselle kaikenlaista kiusaa. Onko sulla sisaria, joihin nähden olet halunnut kovasti päteä? Tai jopa äitiisi nähden? Ihaileva isä, mustasukkainen äiti ja kesken jäänyt oidipuskompleksi? Tai oletko muuten saanut huomiota pätemällä, mutta ne perustarpeet ovat olleet jotenkin kiellettävä asia?

Jokseenkin inhimillistä. Ja mikä tekee sinusta vielä inhimillisemmän on se, että omatuntosi soimaa ja mietit miksi. Elämme maailmassa, jossa kilpailu kiskotaan jo äidinmaidosta (siis äiti joka imettää on PAREMPI, kruunattu kuningattareksi ja korotettu jumalalliselle jalustalle). Hyvä ja paha kamppailevat meissä aina. Jos omatunto toimii voittaa hyvä valtaosan kamppailuista. Olet oikein hyvä ihmiseksi.

[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 23:37"]

Minulla hiukan samaa vikaa. Tiettyyn pisteeseen asti olen onnelinen muiden puolesta, mutta muut ei saa saavuttaa samaa kuin mitä minulla on. Haluan aina olla ns. parempi. Olen tyttölapsen äiti, enkä haluaisi että ystäväni saisi tyttöjä, vaikka toivovat. Olen akateeminen, enkä pidä siitä jos joku tuttavani vaikka hakee yliopistoon. Olen äärimmäisen tarkka ruokavaliostani ja harrastan liikuntaan, jos joku muu kiinnostuu näistä asioista enemmänkin en pidä siitä. En ikinä näytä tätä kamalaa puolta itsestäni ihmisille. En haluaisi olla tällainen, en vaan ole vielä voinut tälle mitään. Toivon, että joskus menisi ohitse.

[/quote]

Tuo ei ole enää normaalia.

[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 23:41"]

Ja minä 8 täällä vielä. Voisi kuvitella, ettå tåmä johtuu heikosta itsetunnosta, mutta omasta mielestäni minun itsetuntoni on aivan loistava. Rakastan itseäni ja elämääni, en vain haluaisi, että muilla olisi aivan yhtä hieno elämä kuin minulla. Jos jollain on vinkkejä, miten nämä ajatukset saa pois niin otetaan mielellään vastaan!

[/quote]

Ammattilaisen apu vinkiksi.

[quote author="Vierailija" time="01.05.2014 klo 05:53"]

[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 23:37"]

Minulla hiukan samaa vikaa. Tiettyyn pisteeseen asti olen onnelinen muiden puolesta, mutta muut ei saa saavuttaa samaa kuin mitä minulla on. Haluan aina olla ns. parempi. Olen tyttölapsen äiti, enkä haluaisi että ystäväni saisi tyttöjä, vaikka toivovat. Olen akateeminen, enkä pidä siitä jos joku tuttavani vaikka hakee yliopistoon. Olen äärimmäisen tarkka ruokavaliostani ja harrastan liikuntaan, jos joku muu kiinnostuu näistä asioista enemmänkin en pidä siitä. En ikinä näytä tätä kamalaa puolta itsestäni ihmisille. En haluaisi olla tällainen, en vaan ole vielä voinut tälle mitään. Toivon, että joskus menisi ohitse.

[/quote]

Tuo ei ole enää normaalia.

[/quote]

No ei kai mutta onkin trolli.

Joku poikalapsen äiti on kateellinen korkeakoulutetulle tyttälasten äidille ja kirjoitti tuon.

Mitä tulee aloitttajaan, niin olen samaa mieltä kuin joku toinen tuossa, että kun nuo asiat tunnistaa ja myöntää ja huomaa, niin on kuiitenkin parempi kuin valtaosa suomalaisista äideistä.

Onhan täällä väitetty sitäkin että naiset leikkipuistossa tai mammakerhossa tyytyvät siihen että kun itselle on äitikaveri saatu, ei enää kaikille jutella, aivan kuin olisi jotenkin rajallinen määrä mahdollisia kavereita. No mitä tulee yliopistopaikkoihin, niin niitähän on rajallainen määrä ja useimpia voisi jollain tasolla ärsyttää jos joku päättäisi hakea samaan paikkaan sen takia että jutteli jonkun kanssa.

Ihmiset on jollain lailla ohjelmoitu kilpailemaan. Jännä juttu on, että ulkomailla kavereista tai resursseista ei kilpailla samalla tavalla, vaikka asutaan lähempänä toinen toisiiaan, silti esim. kiusaamista ei ole eli ei ajatella niin että kaikille ei riittäisi kavereita.

Sinäsinäminäminä ja muut.

Minua on ahdistanutviime aikoina omat tunteet myös. Exäni ja uusi kumppaninsa odottavat vauvaa ja tämä aiheuttaa minussa ihan järkyttävää katkeruutta. Olen jopa toivonut hiljaa mielessäni että ko. nainen ja vauva kuolisivat synnytykseen. En todellakaan normaalisti toivo muille pahaa mutta nyt en tiedä miksi asia on näin vaikea. N siis itse halua exää takaisin, hänellä ei vaan kai saisi olla ketään kun minullakaan ei ole.