Miksei asiaosaamista tai pätevyyttä enää arvosteta politiikassa?

Ymmärrän, että kaupunginvaltuutettujen ja jopa kansanedustajien joukossa on myös ns. tavallisia tallaajia, työttömiä ja parturi-kampaajia, mutta eikö kansan etu ole, että asioitamme hoitaisi osaavin mahdollinen joukko? Kuka hyötyy siitä, että esimerkiksi valtiovarainministerin tehtäviä hoitaa luokanopettaja, kun päteviä ekonomejakin olisi? Minulla ei ole mitään Carl Haglundia vastaan, mutta onko liikaa vadittu, että puolustusministeri olisi edes käynyt armeijan? Olkoon nainen tai mies, mutta joitakin vähimmäisvaatimuksia saisi olla. En muutenkaan ymmärrä näiden "palkintovirkojen" jakamista näille juuri kolmekymppiä saavuttaneille klopeille. Vaativat tehtävät edellyttäisivät paitsi poliittista osaamista, myös rutkasti lisää elämänkokemusta. Voisiko joku selittää, miksi Suomi on valinnut nykyisen kaltaisen linjan?