entäs jos nainen ei suostu avioehtoon?

täytyy avioehdossa huomioida mielestäni myös naisen asema. Ei ole sekään oikein, jos mies kartuttaa varallisuuttaan naisen kantaessa ja imettäessä miehelle lapsia, ja eron sattuessa kaikki onkin sitten miehen. Eli avioehtoon ei minusta pidäkään suostua, jos se selvästi suosii toista.

Vierailija:

täytyy avioehdossa huomioida mielestäni myös naisen asema. Ei ole sekään oikein, jos mies kartuttaa varallisuuttaan naisen kantaessa ja imettäessä miehelle lapsia, ja eron sattuessa kaikki onkin sitten miehen. Eli avioehtoon ei minusta pidäkään suostua, jos se selvästi suosii toista.

joka olemassa jo ennenkuin menitte yhteen. minä tekisin avioehdon, mutta kuten täällä kirjoitettiin, pitää katsoa että sopimus on reilu kotiin jäävää naista kohtaan.

jos mies selkeästi äveriäämpi ja hyväpalkkaisessa duunissa, niin voi laittaa vaikka esim. tietyn summan naiselle eläkerahastoon jokaisesta avioliittovuodesta tms., jos nainen kotona yhteisten lasten takia.

Minä tässä kartutan omaisuuttani ja kun sinä siellä kotona vaan lorvit lapsiamme hoitaen ja synnyttäen ja siivoten ja kokkaillen niin mitään en sulle anna jos päätän sut jättää.

Vierailija:

Avioehto on suurin rakkaudenosoitus: " en ole kanssasi rahasta"

sinähän et mun rahoja vie!

Harva on kotirouvana koko ikäänsä ja toisekseen, perinnöt ovat kasvaneet viimeaikoina paljonkin, joten myös naiselle kolahtaa rahaa jossain vaiheessa. Fiksut tekevät avioehdon vaikkei kummallakaan olisikaan yhtään rahaa.

Arvon rouvat ja neidit, naisella on täysi vapaus mennä töihin! Ja jos on ollut töissä ennen raskautta, saa myös ansiosidonnaista päivärahaa joka kohtalaisillakin tuloilla on tosi hyvä. Joten pelkästään miehen varassa ei tarvitse elää!



Ja vaikka hoitaisi lapsia kotona muutaman vuoden niin eikai se tarkoita että mies maksaa kaiken ja " kartuttaa vaan omaa omaisuuttaan" . Tehkää hankinnat yhdessä ja nainenkin voi niihin osallistua rahkeidensa mukaan!

Itse epäilisin kyllä, jos puolisoni ei suostuisi avioehtoon. Kyllä siinä tulisi mietittyä, mennäänkö naimisiin rakkaudesta vai minkä vuoksi.

ja jolle myös on jonkin verran perintöä odotettavissa. Minä rakastan miestäni niin paljon, että ei olisi tullut mieleenikään ruveta mitään avioehtoja väsäämään. Jos vaikka avioero joskus tulisi, niin yhteiset lapset ansaitsevat kuitenkin kaksi vanhempaa, joilla on talous kunnossa, eikä niin, että toisella on ruhtinaalliset oltavat ja toinen mahdollisesti joutuu asumaan niin pienessä asunnossa, ettei ole varaa lapsia yövyttää.



Tietysti asia muuttuu, jos toisella osapuolella on ihan älyttömästi omaisuutta (jolloin voi tehdä näitä eläkesopimuksia, päätöksiä siitä, kuinka paljon mies tukee taloudellisesti kotona olevaa puolisoa jne.).

Sen tekemistä voisi sen sijaan pitää sellaisena.



Juuri tuon harhaluulon vuoksi monet jättävät vaatimatta avioehtoa, mikä voi kostautua myöhemmin. Ja avioehdollahan ei ole MITÄÄN pätevyyttä avioliiton aikana, eli sillä ei leimata avioliittoa huonoksi; sillä ainoastaan varaudutaan tilanteeseen, JOS ero tulisi.

Eikä myöskään sen tekemättä jättäminen,



Mielestäni avioehto on järkevä vaihtoehto kaikille niille, joilla on esim. tulossa perintöä jne. Joidenkin perintöjen halutaan pysyä suvussa ja avioehdolla voidaan esim. perinnöt rajata avio-oikeuden ulkopuolelle. Avioero ei nimittäin ole ainoa mitä eteen voi tulla. Perinnönsaaja voi esim. kuolla jo 4-kymppisenä ja jos omaisuus siirtyy puolisolle voi se lopulta päätyä jollekin aivan toiselle suvulle esim. uuden puolison myötä.

Jos kumpikin haluaa todellakin jakaa kaiken 50-50 niin tietystikään ei kannata avioehtoa tehdä.



Meillä kaikki avioliiton aikana tienatut rahat ovat yhteisiä. Oma avioehtomme on tehty vain perintöjä varten.

Tai kuollessasi nuorena tuskin haluaisit perintötalosi menevän miehelle ja tämän toiselle vaimolle?

Olen aina ollut tätä mieltä. Siksipä asummekin avoliitossa, selvyyden vuoksi. Ystäväni mies haki avioeroa. Hänellä oli isommat tulot. Naisen vanhemmat olivat kuolleet, miehen ei. Niinpä ystäväni, siis tuo nainen, menetti perintönä saamansa omaisuuden ja ikuisuiden suvussa olleet perintötilat menivät myyntiin. Mies rikastui erolla rutkasti, vaikka alunperin kaiken piti olla taloudellisestikin tasa-arvoista. Perintönä tuleva omaisuus siis kannattaa aina turvata avioehdolla tai omien vanhempien keskinäisellä testamentilla!

jotta puoliso ei joudu omaisuudellaan vastaamaan pieleen menneestä yritystoiminnasta. Riippuu siis mikä on yritysmuoto.

No jos nainen ei suostu avioehtoon, niin pakkokos sitä naimisiin on mennä? Tietty huonompituloinen voi silloin menettää mahdollisen leskeneläkkeeen.



Niin ja avioehtojakin on ihan niin monenlaisia kun haluaa tehdä. Sehän voi olla vaikka niin, että avioehdolla poissuljetaan avio-oikeus vaikka aikaisempaan omaisuuteen ja perittyyn omaisuuteen, mutta avioliiton aikana hankittu omaisuus on sitten yhteistä.



Mikäli pariskunnalla on avioehto, niin sitä helpomminhan sitä saa siirrettyä vaikka menetettyjen työvuosien palkanmenetystä ja eläkettä toisen nimiin. Tietty näissä tarinoissa on aina se nainen automaattisesti pienituloisempi ja vähempivaraisempi.



Mitäs tässä aikaisemmin kirjoittanut tuumaisi, jolla enemmän omaisuutta ja suuremmat tulot, kun niin kauniisti ajattelet, että lapsillesi pitää taata hyvät olot molempien vanhempien luona, että jos mies ottaa ja lähtee vaikka toisen matkaan eikä koskaan suostu enää tapaamaan lapsianne? Sinne meni sitten sekä jaettu vastuu lapsista että rahat.



Kaunis on ajatus, että yhdessä ollaan " tappiin asti" , mutta niin kauan kun on mahdollisuus, että toisinkin käy (avioehtohan on yleensä sekä avioeron että kuoleman tapauksessa voimassa), niin sillä suojaa sitten omaisuuden siirtymistä " väärään osoitteeseen" . Ikävimpiä lienee tilanteet, joissa esim. nainen vaikka perii vanhempansa, sitten ei ole avioehtoa ja sitten nainen ja mies eroavat. Mies saa vanhempien perinnöstä osan (ellei testamentissa toisin määrätä) ja kun taas miehen vanhemmat kuolevat avioeron jälkeen, niin nainen ei latin latiakaan.



Itsellä ei ole onneksi katkeria kokemuksia erosta tai avioehdon puutteesta, mutta sen verran monta kiperään tilanteeseen joutunutta olen nähnyt, että minä ainakin jaksan päätäni vaivata moisella asialla niin, että menee oikein asiat ja molempien mielestä vielä.

Siinä on selvitetty, että toisella ei ole oikeutta toisen perintöön ja ennen avioliittoa ansaittuihin rahoihin tai omaisuuksiin. Kaikki, mikä tulee avioliiton aikana on yhteistä ja myös erossa menee tasan.



Itse halusin tämän ehdon. Tienaan 50% enemmän kuin mieheni ja perintönä tulossa esim. mökki. Olisi tosi inhottavaa, jos mahdollisen eron sattuessa mies hamuaisi tuon omaisuuden itselleen.

Vakuutuksetkin ovat vain varalla, JOS jotain tapahtuu. Tuskin henkivakuutuksen ottajakaan kuvittelee, että vakuutukselle on piankin tarvetta tms.

ei anoastaan erossa. Pitää erikseen mainita jos avioehdon ei haluta olevan kuolemantapauksessa voimassa.



Kannattaa kans muistaa, että avioehto on sopimus ja jos erotilanteessa kumpikin sitten haluaa olla käyttämättä koko sopimusta tai muuttaa jotain ehtoa, voi niin tehdä. Ainoa edellytys on se, että ollaan tosiaan samaa mieltä.



Avioehtoa voi kans muuttaa elämäntilanteen muuttuessa, ei se yksi ole mitenkään lopullinen.



Juristit näkee eniten riitaisia avioeroja (jotka jatkuu vuosikausia kun ositusta ei saada riitojen takia tehtyä) ja epäreiluja perinnönjakoja ja siksi ei olekaan ihme, että useimmilla juristeilla on itsellä avioehdot.



Suosittelen avioehtoa lämpimästi kaikille avioon aikoville ja jo siellä oleville.