Myöskin asiallisesti: Mikä teitä siinä alatiesynnytyksessä pelottaa?

joo, leikkauskipu on täysin siedettävää ja hallittavaa.



supistuskipu tuntuu ylivoimaiselta. mulle sanottiin, et pitäis rentoutua. vaan en pysty kun mua sattuu vaan jännitän itseäni sitä enemmän mitä enemmän sattuu. ja se vie tietty voimia ja kyky sietää kipua laskee entisestään.

Sektiosta toivuin nopeasti. Pari päivää ja olin kivuton. Lapsi terve.



Alatiesynnytyksen seurauksena lähes kuolin. Ikävä kyllä menetin kohtuni :-(. Sain peräpukaman ja pahat repeämät. Vielä 8 kk:n jälkeenkään en ole toipunut kivuttomaksi. Lisäksi lapsella lievä aivovamma hapenpuutteesta johtuen.



Et repikääpä tuosta. Arvatkaa vaan, kumpaa synnytystapaa suosittelen.

Ja lääkärin todettua ettei lantio anna yhtään periksi. Olin todella kiitollinen että sain terveen lapsen. Kun tein toisen en edes miettinyt muuta kuin sektiota. Lääkäri sen minulle lupasi ja sektiossa totesi että hyvä päätös.



Minä pelkäsin sitä että lapsi vaurioituu, erbin pareesi, cp-vamma tai ihan kuolee.

Itselle pelkäsin repeämistä persreikään asti ja loppuelämän inkontinessia sekä kusemisessa että paskoessa.

Mitä sitten jos se muuttuukin? Eikö sun miehes välitä muusta kuin sun nätistä pillusta? Teillä taitaa sitten olla pillun tuijottelu erittäin oleellinen osa seksielämää?

Vierailija:

Mitä sitten jos se muuttuukin? Eikö sun miehes välitä muusta kuin sun nätistä pillusta? Teillä taitaa sitten olla pillun tuijottelu erittäin oleellinen osa seksielämää?

Sektiot oli siistejä ja hyviä operaatioita. Leikkaushaavakipu oli kyllä naurettavan pientä kun sai lääkkeitä. Kaikkihan me tiedämme, että synnytyksen läpi ei saa kipulääkkeitä, aina ei ollenkaan. Kaverini oli kipeämpi epparin jälkeen ja hänelle liikkuminen oli aluksi yhtä tukalaa ja lisäksi hän oli kärsinyt kaameita supistuksia, joista minulla ei ole kokemusta.



Suunnitellun sektion riskit on riittävän pienet, joten valitsin sen. Alatiesynnytys voi päättyä hätäsektioon ja siinä puhutaan jo todellisista vaaroista. Elämä on riskinottoa. Minun riskinottoni kannatti. Minulla on kaksi ihanaa ja tervettä lasta, jotka syntyivät vaivatta sektiolla. Ei tarvitse muistella traumaattista synnytystä tai surra alapäänsä kuntoa. Olen aina treenannut lantionpohjalihaksia, joten juoksuharrastus sujuu eikä pissi karkaile.



Hienoa, että osa rohkenee synnyttää. Hienoa, että jokainen voi valita sen tavan, joka itselle sopii.

Ja koen kyllä myös, että se miehen osuus tässä ' pilluilussa' on aika olennaista, eli kaiken kaikkiaan olen sitten päätynyt sellaiseen ratkaisuun. Olen toki myös aika herkkähipiäinen, en varmaan kestäisi koko toimitusta, siis ponnistelua jne., mutta tuo pilluasia nyt se tärkein asia siitä alapääsynnytyksestä kieltäytymisessä minulla on, sen voin ihan rehellisesti sanoa. Ei meillä sitä pillua mitenkään erityisen paljon tuijoteta, mutta kyllä sillä on ollut merkitystä melkein jokaisessa miessuhteessani, siis minun omalla suhteellani omaan pilluuni, joten haluan tietää myös mitä pillulleni tapahtuu ja estää sellaiset asiat, jotka eivät minua/pilluani miellytä, etenkin kun minulla on siihen mahdollisuus. Minä haluan itse, pilluni vuoksi.

Aamen :-).



t. pilluliisa

Esikoinen syntyi hätäsektiolla. Ennen sitä en osannut ollenkaan pelätä synnytystä. En ehtinyt kokea yhtään kipeää supistusta ennen kuin olin jo leikkauspöydällä. Sektion jälkeen koin jälkisupistukset sietämättöminä. Sen jälkeen olen alkanut kovasti pelätä mahdollista seuraavaa synnytystä, miten ikinä voisin selvitä niistä kivuista? Saatikka kaikki riskit joita kannan tuon esikoisen tapauksen tiimoilta. Haluaisin kovasti pikkukakkosen, mutta en todella tiedä onko minusta synnyttämään alakautta.

mua pelottaa vähän se kipu. siis esikoisen synnytyksessä olin tosi kipeä mut se oikeesti loppu kun vauva oli ulkona. alateitse aion tämän kakkosenkin yrittää maailmaan saattaa, mulle esikoisen synnytys oli tosi palkitseva kokemus. tuli sellaine olo et hei, mä pystyn tähän! eikä mun alapäästä huomaa että olen kerran jo synnyttänyt, vaikka sainkin pieniä repeämiä.

Tääll yksi jolla tuollaiset seikat ei tulleet edes mieleen. Väljyyttä mietin jonkun sekunnin sadasosan verran ja iloinen yllätys olikin, kun alateitse synnytyksen jälkeen olinkin tiukempi (kenties se viimeinen tikki tuli lahjaksi;) )

Ja jos joku ' siinä ja siinä' epäilevä lukee tätä, niin muistutuksena, että kaikki olemme hyvin erilaisia fyysisesti ja psyykkisesti kuten myös synnytykset ovat erilaisia.

Itsellä kolme alatiesynnytystä ja yksi kiireellinen sektio ja synnytykset meni kaikki ilman kivunlievitystä mutta kylläkin kivuilla(yhdestä kokeilin ilokaasua- ei apua)) mutta sektion jälkeen kipu ja olo oli todella kauhea.

Vierailija:

No, jotenkin se alapää on ollut min..

Ja koen kyllä myös, että se miehen osuus tässä ' pilluilussa' on aika olennaista, eli kaiken kaikkiaan olen sitten päätynyt sellaiseen ratkaisuun. Olen toki myös aika herkkähipiäinen, en varmaan kestäisi koko toimitusta, siis ponnistelua jne., mutta tuo pilluasia nyt se tärkein asia siitä alapääsynnytyksestä kieltäytymisessä minulla on, sen voin ihan rehellisesti sanoa. Ei meillä sitä pillua mitenkään erityisen paljon tuijoteta, mutta kyllä sillä on ollut merkitystä melkein jokaisessa miessuhteessani, siis minun omalla suhteellani omaan pilluuni, joten haluan tietää myös mitä pillulleni tapahtuu ja estää sellaiset asiat, jotka eivät minua/pilluani miellytä, etenkin kun minulla on siihen mahdollisuus. Minä haluan itse, pilluni vuoksi.

Aamen :-).

t. pilluliisa

KIPU.

vaan vauriot itselle ja lapselle.



Ihan rauhassa saa haukkua pelkuriksi, mutta pelko siitä että alapää menee tohjoksi ja seksielämä huononee radikaalisti on pelkopeikkona. Samoin se että vauva jää jumiin tms ja vauvalle sattuu jotain.

Kipu nyt ainakin päällimmäisenä tulee mieleen ja se, että lapsi jotenkin vaurioituu.



Pelkosektoita täällä aina kovin mollataan, mutta toisille se on tosi tärkeä ja iso juttu.



Itse aikoinaan synnytin alateitse, kun en uskaltanut vaatia sektiota. Ihan vaan varovaisesti ehdotin. No, lapsi oli uhteessa lantioon melko suuri ja väkisin kiskottiin. Kävelin keppien kanssa takaperin koska häpyliitos venyi pahasti. Synnytyksetä pian 18v, eikä ole " vielä" parantunut. Toisinaan vihloo edelleen... Takana nyt myös pelkosektio, suosittelen!

toista kerta en tahtoisi samaa.



Mutta suosittelen silti esikoista synnyttävien yrittävän.

Koskaan ei ole tullut sellaista kutsumusta, että haluaisin ehdoin tahdoin, edes oman lapseni vuoksi revityttää alapäätäni ollenkaan. En ole koskaan ollut äitimyytin pauloissa, nyt minulla on viimeiset hetket tehdä se ainokainen ja sitä olenkin tekemässä; sektiolla tietenkin. Sektioon on myös ihan lääketieteellinen syy, minulla on aika äkäinen herpes.

Mutta en vaan yksinkertaisesti halua uhrata koko naiseutta, ja suoraan sanottua nättiä pilluani, josta rakkaani (+entiset rakkaat) minulle on aina maininnut. Se on osa naiseuttani ja katson vauvan osaltaan vaikuttavan sen muuttumiseen. Ok, olen kylmä horatsu tai mikä lie, mutta alakautta synnyttämään minua ei saa kukaan.

Miten tietää onko häpyliitos venynyt?

Eniten pelottaa se, miten kaikki voi mennä täysin pieleen. Sanonta " luota ammattilaisiin" aiheuttaa entistä enemmän pelkoa, koska minulla ei ole kovinkaan hyviä kokemuksia Suomen korkealuokkaisesta terveydenhuollosta muissakaan tilanteissa. Miten ennalta-arvaamattomassa synnytyksessä voi luottaa kehenkään kun ei pienemmissäkään asioissa voi (uskalla enää) luottaa?



Itse asiassa tämä kommentti liittyy yleisesti synnytykseen...

Ponnistamisen vaikeus. Nyt on lisäksi tulossa paljon isompi lapsi: mitä jos se ei mahdukaan kaikesta huolimatta tai en vain pysty pukkaamaan sitä ulos?



Lisäksi pelottaa peräpukamat, joista tulee varmaankin ihan järkyttävän kauhea vaiva tämän synnytyksen jälkeen, koska edellisestäkin ne jäivät kiusaksi :(

Vierailija:

Kipu? Kontrollin menetys? Vauriot itselle, vauriot lapselle? Kuolema? Mikä? Entä pystytkö ajattelemaan asiaa " järjellä" vai voittaako tunne 6-0?

Päällimmäisenä minulla kipu. Kumpikin synnytys on lähtenyt normaalisti käyntiin. Ekasta oli supistuksia 20h, toisesta n.5h. Kumpikin synnytys päättyi sectioon. Ja tällä kokemuksella voin sanoa että kestän ennemmin leikkauskipuja noin viikon kuin yhtään supistusta!

Sitten vauriot lapselle. Lapsi syntyy paljon turvallisemmin sectiolla.

Omat vauriot siinä mielessä että jos alapää menee tosi pahaan kuntoon. Muuten enemmän pelkään sectiossa omia vaurioita, sehän on äidin hengelle vaarallisempi.

Järkeily ei vaikuta kun minulla ei ollut kyse pelkästä tunteesta vaan järkiperäisistä syistä.

Enpä mä näin monen vuoden jälkeen muista miten se todettiin ja diagnosoitiin. Synnytyksen jälkeen, kun kepeistä pääsi eroon joutui pitämään jotain ihmeen lantoin tukivyötä useita viikkoja. Nykyisin em. huomaa esim. liukkailla keleillä. Liukastua ei passaa -tai tuntuu h.liitoksessa. Myöskään mattoja ei voi suoristaa jalalla . Siis se sivuttaisliike tekee toisinaan kipeää. Mutta koska tapahtuneesta on jo noinkin kauan aikaa, olen oppinut elämään tuon kanssa (ja varomaan kipua aiheuttavia liikkeitä...)