Olen löytänyt kivan kaverin, mutta olen sairaalloisen epäsosiaalinen :(

Olen todella sisäänpäin kääntynyt luonne, elän omassa maailmassani, enkä kärsi yksinäisyydestä kuin ani harvoin. Joskus olisi kuitenkin kiva tankata toisen ihmisen seuraa ja jutella, tutustua jopa uusiin ihmisiin. Huono itsetuntoni saa mut ajattelemaan ettei kukaan viihdy seurassani. Olen kolmen lapsen yksinhuoltaja, ja parhaiten viihdyn oman perheen parissa; voin olla oma itseni, luonnollinen.

Tämä mun tapaamani kaveri on löytynyt töistä, ihan helmi. Hänellä ei ole lapsia, ja ikäeroakin meillä on 11 vuotta. Hän on myös aika raskassoutuinen ihminen ja kärsii sosiaalisista estoista. Hän on herkkä ja kiltti luonne, niin kuin minäkin. Hän ajattelee paljon asioita, eikä ole mikään tyhjäpää. Meitä yhdistää rankat asiat, kuten perheenjäsenen itsemurha. Olemme jutelleet jonkin verran mitä nyt kiireisessä työssä ehtii jutella. Meitä yhdistää tietynlainen surumielisyys noista elämäntapahtumista.

Mulla on muutama erittäin hyvä ystävä, jotka ovat olleet elämässäni teinistä lähtien. Mulla on vaikeus tutustua ihmisiin, mutta tiedän aina kun joku ihminen ns. kolahtaa. Tällaisista "kolahduksia" tapahtuu äärimmäisen harvoin, n. 2 kertaa kymmenen vuoden sisällä, mutta poikkeuksetta olen onnistunut saamaan näistä ihmistä todellisia sielunkumppaneita, ja he ovat kulkeneet kaikki elämän myrskyt läpi kanssani. Tapaamme harvoin, koska myös he ovat hieman erakkoluonteisia.

Huomenna näen tätä kaveriani, ja vaikka hän on epävarma itsestään, niin niin olen minäkin. Hermostuttaa ja ahdistaa, vaikka tiedän haluavani ystävystyä tämän ihmisen kanssa. En kaipaa elämääni mitään diipadaapa-kavereita. Arvostan laatua myös ystävyyssuhteissa.

Onko teillä kova jännitys päällä kun tutustutte uuteen mielenkiintoiseen ihmiseen? Miten selviätte jännityksenne kanssa?