Lue keskustelun säännöt.
Mies 29v miettii; keski-ikäisen mielenlaatu ja nuoruus
14.05.2014 |
Joskus syrjäytyneenä nuorisonuorena olin eksynyt, yksinäinen, onneton ja tavallaan kuitenkin huoleton; en ajatellut mitä minun olisi pitänyt saavuttaa silloin ja silloin. En miettinyt koulu- tai työasioita, vaan asuin maalla ilman yhtään ystävää, näin serkkuani 1-2 kertaa vuodessa ja minulle vakuuteltiinkin usein ettei sillä tai tällä ole kiire tai ettei kannata yrittää sitä tai tätä. Saattoi olla sellaisia kuukausia, etten pessyt hampaita kertaakaan tai käynyt kaupungissa.
22-vuotiaana koin ensimmäisen seksuaalisen kokemuksen, joka oli aika vaisu mutta jotain kuitenkin. Olin jo ennen sitä yrittänyt opiskella ja hakenut useampaan eri oppilaitokseen selvittyäni pahimmista teini-iän koettelemuksista mutta sosiaalisen elämän tilapäinen virkistyminen piristi vähän. Olin silloin yhteydessä 16-vuotiaaseen tyttöön, joka olisi pian menossa minusta ohi opiskelukehityksessä ja sain siitä itsekin motivaatiota. Tämä 'suhde' tosin loppui yhteen tapaamiseen. Senkin jälkeen asiat tuntuivat vielä melko huolettomilta muutaman vuoden ajan, vaikka jonkinlaista tilinteon makua rupesi olemaan 25v synttärien aikoihin.
26-vuotiaana arvelin vielä valmistuvani ammattiin ennen kolmattakymmentä ikävuotta mutta elämällä oli muita suunnitelmia. Noita aikoja se syrjäytyneisyyden ajattomuus alkoi sitten pikkuhiljaa kääntyä tunteeksi kelloa vastaan taistelemisesta, eli että nyt pitäisi saada muut kiinni sillä ja tällä tavalla ja suoriutua siitä ja siitä. Ja sitä minä kutsuisin keski-ikäisen maailmankuvaksi, eli elämä ei ole enää ajaton juttu kuten elokuvassa, jossa sankarit pysyvät samanlaisena vuodesta toiseen tähtihetkineen vaan elämää määrittelee erilainen ähertäminen. Toki joillakin tuo keski-ikäisen maailma tulee vastaan jo alle 20-vuotiaana ympäristön painostuksesta ja kaiketi sitä kompensoi sitten mahdollinen ilotulitusta ja glamouria sisältävä myöhäisnuoruus, jossa pääsee sitten pätemään saavutuksilla tai elintasolla. Monilla tai jopa suurella osalla ihmisistä on sitten lähemmäs 30-vuotiaana jo omakin perhe tai muuten tyydyttävä sukupuolielämä, sosiaaliset piirit ja mahdollisuus luovien ja pedagogisten tarpeiden tyydyttämiseen työn kautta. Pahinta on sitten kai se, kun on keski-ikäisen paineet ja nuoren aikuisen tarpeet, mutta tarjolla on ainoastaan lasten nautintoja ja tilaisuuksia, kuten herkkujen mässäilyä yksinäisyyteen, viikkorahamaista tulotasoa, seksuaalista vajaatoimintaa sekä ohikiitävää sääliä rakentavien ystävyyssuhteiden ja kasvatustehtävien sijaan.
Yksityisiä miehuudentuntoja on kyllä yksinäisellekin miehelle tarjolla, varsinkin maalla asuessa. Voi nostella kaadettuja puita ja masturboida mättäällä ja karjahtaa järven edessä. Voisi sanoa että miehen nuoruus on piilotettu yksityisasia ja naisen nuoruus julkinen asia. Se tarkoittaa sitä, että kukaan ei ole ihastelemassa salilla rehkivää miestä eikä tulossa hänen luokseen, kun hän nojailee hikisenä vajan seinään pihahommien jälkeen kesäpäivänä hihattomassa paidassa. Elokuvien tähtihetket toteutuvat yöllä unissa ja päivällä haaveillessa, ellei mies ole ainakin SM-tason urheilija tai muuten hirveän onnekas. Toisin kuin mies, nainen elää elämänsä elinvoimaisimmat hetket hyvin paljon peilaamalla itseään muiden ihmisten kautta ja toisten kanssa. Nainen voi ikuistaa nuoruutensa esim.viuhahtelemalla videolla ja lataamalla sen nettiin, josta useiden eri sukupolvien miehet voivat katsella ja pohtia sitä aikaa. Mies taas voi ikuistaa nuoruutensa vaikka laittamalla jonkun penkkipunnerrusvideon, jota sitäkin katselevat lähinnä miehet.
Kommentit (11)
Huvittavaa tuo että voi laittaa nettiin, netti on ollut olemassa niin vähän aikaa... Ei mun nuoruudessa sellaisesta ollut hajuakaan, enkä ole sinua kuin kymmenen vuotta vanhempi. Kyllä musta on valokuvia ja videota nuorena, ja tosiaan sitä ei silloin tiennyt että kuinka nuori ja nätti oli, ei saanut poikaystävää, kukaan ei ollut rillipäästä kiinnostunut, vaikka olisin varmasti ollut hyvä tyttöystävä. Luulin itseäni lihavaksi, ja häpesin itseäni, en kehdannut pukeutua naisellisesti, peittelin itseäni löysillä mustilla vaatteilla.
Sehän naisella onkin pahinta että elää nuoruutensa ajatellen mitä muut minusta ajattelevat, koko ajan pitää stressata ulkonäköä ja kaikkea muutakin, kelpaako miehille, pilkkaako muut naiset.
Minäkin sitten rakkaudenpulassa rakastuin ensimmäiseen mieheen joka minut halusi, itseäni huomattavasti vanhempi mies. Tuhlasin nuoruuteni vuodet alkoholistiin joka lopulta raastoi rakkauteni pois. Sen jälkeen en ole enää muitten ajatuksista piitannut, vaikka olin lihonut masennuksen aikana kymmeniä kiloja, aloin pukeutua niinkuin halusin.
Jos voisin matkustaa ajassa taaksepäin, kävisin kehumassa nuorta itseäni, että sinä olet kaunis ja arvokas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä kesäpäivä tuntuu hyvin paljon 'yksityisen nuoruuden' kaavaan sopivalta. Tunnen itseni melko viehättäväksi ja itsevarmaksi, mutta mitään hyvää ei ole tulossa. Päivä ja aika menee hukkaan kuten hedelmät pilaantuvat piilossa pimeässä komerossa tai jäätelö sulaa auringossa.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 18:53"]
Tunnen miehen joka alkoi elää vasta kolmekymppisenä kun pääsi äitinsä näkymättömästä vankilasta pois, löysi sattumalta tytön jonka kanssa pääsi poikuudesta ja alkoi uskoa itseensä. Hän ei vaan koskaan alkanut elää vaan jäi tuon tytön vangiksi koska ei uskonut saavansa parempaa vaikka saisi vieläkin mitä vain jos uskoisi itseensä. Hän tyytyy osaansa ja jättää kaikki ovet avaamatta vain koska rima on niin matalla. Ehkä vielä kymmenen vuotta ja taas silmät aukeaa enemmän. Se vaan saattaa olla katkeraa huomata että on jäänyt elämä elämättä.
[/quote]
Tunneetko miehen tosiaankin niin hyvin, että ajattelet hänen rimansa olevan matalalla, kun ei vaihda naista? "Jäi tytön vangiksi..." Kuulostat kyllä pahaiselta runotytöltä edelleen, valitettavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka jaksoi lukea loppuun ?
Kauheeta jargonia... Hu huh
39v m
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella mielenkiintoinen kirjoitus ja hyvin analysoitu! Toi mieleen näkökulmia, joita näin naisena en ole tullut ajatelleeksi. Mielenkiintoinen pilkahdus nuoren miehen ajatusmaailmaan.
Onko tämä saman "mies29:n" kirjoitus joka täällä vakituisesti meuhkaa?! Täähän oli ihan kauniisti kirjoitettu. :)
Tuota nuoruuden ikuistamista en ihan ymmärtänyt. Tottakai mieskin voi nuoruutensa ikuistaa haluamallaan tavalla nettiin. Ei sitä youtube-videota ole pakko mistään penkkipunnerruksista tehdä. Vai onko tässä kyse siitä että mies haluais vastakkaisen sukupuolen katsovan videota samalla tavalla himokkaasti kuin miehet katselevat videoita naisista? Se ei välttämättä ihan samalla tasolla tule toteutumaan edes silloin kun nuori mies on komea ja kiinteälihainen.
Veikkaan että keski-ikäisiä naisia lämmittää enemmän ihan livenä saatu ihailu ja hyväksyntä kuin se että tuntemattomat katsovat vanhaa videoklippiä. Ihminen ei lakkaa olemasta seksuaalinen olento 25 ikävuoden jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä ajattelisin että kuvaamasi miehen nuoruus on yksinäisen miehen nuoruus. Sosiaaliset miehet jotka varttuvat poikaporukoissa kokevat nuoruuden aikalailla eritavalla. Peilaavat itseään muihin jätkiin. Porukan osana. En ole mies mutta mitä olen kuullut kerrottavan on esim murrosikä joka yhdistää poikaporukoita jopa niin paljon että yhdessä katsotaan koulupäivänä jonkun kotona pornoa ja runkataan. Kilpaillaan tytöistä ja kerrotaan kokemuksista. Yksinäiselle tämä jää väliin ja kokemuksia luetaan netistä, ei kuulla ystäviltä. Yksinäinen ei saa sitä tukea ja toveruutta jonka avulla se porukan ujoinkin rohkaistuu pyytämään tyttöä diskoon tai lähettää viestin sille kauniille tytölle. Harva yksinäinen on rohkea ja sosiaalinen yksinään.
Onhan se kaunista ajatella sitä somaa poikaa hihattomassa paidassa hikisen työn jälkeen mutta kun ei siellä selkosilla kukaan ole näkemässä. Olin itse sellainen yksinäinen tyttö joka vintti-ikkunasta kaihoten katseli kesäyön sumua ja odotti että joku prinssi sieltä ilmestyy. No, ei ilmestynyt. Hukkaan meni nekin vuodet. Nuoruus ja kauneus. Kun olisi ollut tämä pää silloin..
Onneksi kuten ap, mä lähdin lopulta, aloitin aivan alusta paikassa jossa mua ei tunnettu ja vihdoin sain elää. Ilman mitään ennakkorooleja ja toisten luomia käsityksiä minusta minä pääsin vihdoin itseni kanssa sinuiksi. Olin oikeasti ihminen joka sai kavereita. Sai miehiä. Prinssejä ja sammakoita, mutta opin koko ajan. Elin kaikkea sitä mitä en ollut siellä yksinäisyydessä saanut ja kuroin kiinni kaikki ne vuodet. Oli siinä opettelemista aikuisella iällä, kantapäänkauttakin oppii. Huomasin etten ole ihan niin erikoinen kuin luulin olevani, mutta riittävän erikoinen että joku huomaisi minutkin, mutta ei huomannut ilman että tein sen eteen itsekin jotain.
Ap on päässyt oikeille jäljille. Ei siinä että yrittäisi samaan oravanpyörään kuin muut vaan siinä että katselee kuviota ulkopuolelta, itsensäkin ulkopuolelta. Sanoisin että henkinen kasvu tapahtuu yksinkin, mutta elämänjanoa ja elämäniloa siinen tarvitaan myös, ei vain passiisista analyysia kaikesta olevasta ja olemattomasta.
Tunnen miehen joka alkoi elää vasta kolmekymppisenä kun pääsi äitinsä näkymättömästä vankilasta pois, löysi sattumalta tytön jonka kanssa pääsi poikuudesta ja alkoi uskoa itseensä. Hän ei vaan koskaan alkanut elää vaan jäi tuon tytön vangiksi koska ei uskonut saavansa parempaa vaikka saisi vieläkin mitä vain jos uskoisi itseensä. Hän tyytyy osaansa ja jättää kaikki ovet avaamatta vain koska rima on niin matalla. Ehkä vielä kymmenen vuotta ja taas silmät aukeaa enemmän. Se vaan saattaa olla katkeraa huomata että on jäänyt elämä elämättä.
Hyppää ap kärryille vaan, nyt ehdit vielä :-)
niin minäkin. Mies 29; luulen että nostat vähän liikaa omat yksityiset kokemuksesi koskemaan jotain yleistä. Sinulla on hieman kapea perspektiivi. Mutta muuten kivaa pohdiskelua, vähän haikeeta. Hassua, täytän itse tänä vuonna 40 ja vähän samanlaisia ajatuksia. Varsinkin toi "Ja sitä minä kutsuisin keski-ikäisen maailmankuvaksi, eli elämä ei ole enää ajaton juttu kuten elokuvassa, jossa sankarit pysyvät samanlaisena vuodesta toiseen tähtihetkineen vaan elämää määrittelee erilainen ähertäminen." Kai minä sitten tosiaan olen keski-iässä kun mun elämääni määrittelee juuri kaikenlainen ähertäminen. Toisaalta odotan että kohta se ähertäminen loppuisi ja a l k a i s i tuo ajaton tähtihetki. Ehkä on ihmisiä joiden elämässä ei ole koskaan tuollaista ajatonta tähtihetkiä (paitsi viattomana lapsena kun ei kertakaikkiaan ymmärrä kaiken hetkellisyyttä ja jokaisen hetken ainutlaatuisuutta), vain pieniä välähdyksiä sellaisen mahdollisuudesta.