Onko sinulla perinteinen maku vai pidätkö erikoisuuksista? (ruoka)
Pitääkö kakun olla mansikkakermakakku vai joku erikoisempi esimerkiksi jenkkiläinen väännös? Jos kauppaan tulee uutuuksia, menetkö innolla maistamaan vai pidättäydytkö vanhassa?
Kommentit (17)
Tykkään kokeilla uusia ja innostun niistä. Se ei kuitenkaan tarkoita että aina pitää olla uutta.
Mä maistan mielelläni kaikkia uutuuksia ja kokeilen uusia vempeleitä sun muita. Ja mansikkapizzaa tein kokeilumielessä kavereitten kanssa 1985, ei se ihan pahaa ollu.. :D
Eri juttu sitten taas se, ostanko sitä uutuutta toisenkin kerran. Aika montaa asiaa en oo tarvinnut enää toista kertaa, on sitten kyseessä maku tai tavara.
Ja ap:n esimerkin kakuista sanon että otan koska vaan ennemmin tavallisen mansikkakakun kuin päältä kauniin, päivätolkulla tehdyn sokeripäällysteisen mauttomuuden.
Olen jotakin siltä väliltä. Kokeilen mielelläni uusia juttuja mutta pidän silti kovasti myös niistä perinteisistä :)
Perinteinen. Kokeilen uutuuksia silti. Mutta en tykkää esim. katkaravuista ja muista meren elävistä, en voi sietää homejuustoa tai vuohenjuustoa tai vaikka oliiveja.
Mulle maku on tärkeämpi kakuissa kuin se onko päällä mansikoita vai mitä, en ole tavallisen kermakakun ystävä, mutta esim. brita-kakku on aivan taivaallista, marenkia ja tuoreita marjoja, niistä tykkään.
Kokeilemme aina uutta ja rakastamme uusiin makuihin tutustumista. Lapset myös - isommat tyttäret kokeilee erilaisia kakkureseptejä viikoittain joten maistamista riittää:D Yhdellä on jo ammattikin ruuan parissa:D
Mies on meillä se joka bongaa lehdistä ja netistä reseptejä ja kokeilee niitä heti, mun tehtävä on tehdä niitä perinteisiä hyviksi todettuja ruokia. Tosin niissäkin makuna on muutakin kuin suolaa ja pippuria:D
Ulkomailla koko perhe on ennakkoluuloton ja maistaa paikallisia herkkuja innoissaan.
Perinteinen. Maustekaapissakin on vain suola, paprikajauhe, vaniljasokeri ja kaneli.
Erittäin epäperinteinen maku. En tykkää kermakakusta, pullista, leivästä, tomaateista, banaaneista (vihaan!), en syö sian- ja naudanlihaa, perunoita en ole kotiin ostanut koskaan. En osaisi edes keittää perunoita ilman ohjetta, joku ruskeakastike tuskin onnistuisi ohjeesta huolimatta. Makaronilaatikkoa olen tehnyt joskus koulussa.
Matkustelen paljon, ja tykkään ulkomailla opetella tekemään paikallista ruokaa, kotiin ostan mausteita ja kokkailen aina kyllästymiseen asti ruokia täällä.
Tykkään ihan sekä että. Kunhan on hyvin tehty. En ole kauhean ennakkoluuloton maistelija mutta kyllä sitäkin voin tehdä.
Se riippuu. En pidä sushista, mutta syön mielelläni umeboshin tai kaksi japanilaisen kotiruoan seurana (eli vaatimatonta maalaisruokaa). Toisaalta siis pidän sellaisista jutuista, mitä muut eivät välttämättä söisi, toisaalta taas yleisesti suosittu ei uppoa.
Syön ihan mielelläni kakkuja laidasta laitaan, mutta en ymmärrä sellaista että ihan tekemällä haetaan "juttua", jolla se oma keskivertokakku erottuisi massasta. Kaikki "sen ja sen tapaan"-jutut ovat yleensä huti ja resepteissä ärsyttävät. Turha keksiä pyörää uudestaan, kakku on kakku.
En toisaalta ole mikään puristi, pidän enemmän jenkkityylisestä, runsaasta pitsasta kuin italialaistyyppisestä "leivästä" niukalla täytteellä.
No kyllä mä mielelläni kokeilen uusia ruokia ja vaikka eineksiäkin, jos hinta on kohtuullinen. Hyvistä poimin sitten ideoita omaan ruoanlaittoon.
Kakuissa taas pitäydyn mielelläni vanhassa, banaanitäytteisessä tai perinteisessä mokkakreemikakussa, en niitä nimittäin juuri koskaan syö, en ole koskaan pitänyt mansikasta tai lakkakakuista.
Tein juuri ensimmäistä kertaa kakun itse - sillä mammojen kammoksumalla banaanilla.
Olen kokeilunhaluinen, niin myös koko perhe, lapset mukaanlukien. Ei niin, etteivätkö klassikotkin maistuisi, mutta kokeilen niihinkin mielelläni uusia vivahteita.
Kakkuja emme juurikaan leivo, mutta ruokaa laitamme hyvin kokeilunhaluisesti. Etno rules! Ja kotimaisista ruoka-aineistakin kokeilemme viikottain uusia reseptejä.
Vuosikymmenten varrella meistä on miehen kanssa kehkeytynyt varsin päteviä kotikokkeja ja soveltamiskykyisiäkin.
Sekä että. Olen kokeilunhaluinen ja ennakkoluuloton, MUTTA tykkään selkeistä ruoista, joissa raaka-aine maistuu.
Ehdottomasti perinteinen, mulla on tosi monia juttuja joista en vaan tykkää kuten sushi, aurinkokuivattu tomaatti, vuohenjuusto, basilika, rucola esim. Peruna, korvapuusti ja graavilohi taas kuuluvat suosikkeihin,
Olen varmaan enemmän perinteisen kannalla, esim. ravintolassa syön yleensä jotain sellaista, jossa tiedän olevan suurimman osan aineksista sellaisia, joista pidän.
Leivonnassa taas tykkään kokeilla kaikkea uutta, en esim. lähes koskaan tee merkkipäivinä tai juhlapyhinä samoja kakkuja, ellei joku juuri pyydä tekemään jotain aikaisemminkin ollutta. En voi sietää täytekakkuja, joissa sisällä on aina samaa rahkaa ja hilloa ja päällä kermavaahtoa.
Mä huomasin tulleeni vanhaksi, kun kiertelin aina kaikki kauppojen ruokaesittelijät ja maistelin niitä ihan onnessani.
Tykkään tosi paljon uusista mauista, mutta pitäydyn kuitenkin monissa perinteisissä. Esimerkiksi perunaa rakastan, mutta mansikkakakun sijaan otan mieluummin jonkun amerikan ihanuuden..
Sushia olen maistanut, samoin simpukoita, aivan kamalia mun makuun.
Puhtaat, selkeät, yksinkertaiset maut on mun juttu. Maistan kyllä mielelläni uutuuksia.
En juokse trendien perässä. Enemmän pidän klassikoista ympäri maailman. En esimerkiksi innostu pizzasta, jossa on mansikkaa tai päärynää. Enkä varsinkaan kaikesta valmiiksi maustetusta, sillä osaan maustaa itsekin.