Downin syndrooma

Eri ihmisillä eri syistä. Osa on jopa sitä mieltä, ettei mitenkään "vajavaisia" lapsia saisi synnyttää, koska heistä tulee todennäköisesti kustannuksia yhteiskunnalle. Tämä on minusta aika tylyä ja kylmää ajattelua, miettiä ihmishengen arvoa noin pelkästään rahassa. 

Sitten on niitä, jotka ajattelevat, että kehitysvammaisen elämä olisi kärsimystä, ja siksi on väärin sitä lasta synnyttää tänne kitumaan. Näistä useimmat eivät varmaan itse tunne Downin syndroomaisia, sitä etteivät he yleensä todellakaan ole mitään kituvia ja kuolemaa toivovia ihmisparkoja. 

Tuo tavalla tai toisella "vajavaisen" elämän arvo on sinänsä mielenkiintoinen asia. Itselläni on sukulainen, joka ennen koki elämänsä kärsimykseksi mitä pienimmistä syistä, esim. koska ei ollut kovin hyvän näköinen, koska oli mieheksi lyhyt tms. Hän oli aina sitä mieltä, että pienimmänkään vamman tai sairauden kanssa elämä ei olisi mitenkään elämisen arvoista, kun se ei oikein ole sitä noiden pienempienkään syiden takia. No, hän joutui 35-vuotiaana onnettomuuteen ja menetti alaraajojen toimintakyvyn, pyörätuoliin joutui. Kumma kyllä, hänestä on tuon myötä tullut valoisampi persoona, eikä enää koe että elämä ei ole elämisen arvoista.

2 vastasikin jo hyvin, mutta lisään vielä että monet luottavat siihen mitä lääkärit sanovat ja oma käsitykseni on, että se ammattikunta ei juurikaan elämää kunnioita.

Yksi (ei kovin läheinen) työkaverini sai jokunen vuosi sitten Down-lapsen ja tuli äitiyslomallaan hoitamaan joitakin työhön liittyviä asioita työpaikalle lapsen kanssa. Näin hänet ja onnittelin lapsen saannista ja yhdessä ihailtiin vaunuissa nukkuvaa lasta. Sitten tämä äiti sanoi minulle, että olen ensimmäinen joka on onnitellut häntä tästä lapsesta. Minusta se oli käsittämätöntä. 

Olen elämässäni nähnyt aika paljon kehitysvammaisia ja muutamaan tutustunutkin ja siksi ajattelin jokaisen raskauteni kohdalla että lapseni voi syntyä vammaisena ja siksi en suostunut mihinkään testeihin, ettei kukaan voisi alkaa painostamaan aborttiin.

Emme kokeneet painostusta lääkäreiden taholta. Enemmänkin kyse oli mielestäni siitä että he ovat tottuneet siihen että "kaikki" päätyvät keskeytykseen.

En usko että etenkään noiden myöhäisillä viikoilla tehtyjen keskeytysten tekeminen on lääkärillekään kovin helppoa tai kevyttä. On varmasti ristiriitaista keskeyttää raskaus kun lapsi toisessa tilanteessa samoilla viikoilla vietäisiin keskoshoitoon.

Mekin saimme pahoitteluita ja surkuttelua joiltain kun syndroomasta tuli tieto, mutta lapsen syntymä oli onneksi kaikille läheisillemmekin vain iloinen asia. Kaukaisempien tuttujen tai uusien ihmisten kanssa törmään edelleen kyllä tuohon, etteivät ihmiset oikein tiedä voiko vammaisen lapsen syntymästä onnitella. Osa ei osaa sanoa yhtään mitään tai sanoo jotain ajattelematonta. Harvempi kuitenkaan varmaan ilkeyttää vaan ihan vaan hämmennyksissään. Vammaisuus on kuitenkin aika hankala asia monelle. 

Ja niin, vammaisen lapsen syntymästä voi ja kuuluukin onnitella. Tämä on kuitenkin ensisijaisesti meidän ihana oma pieni lapsemme jonka syntymästä olemme valtavan iloisia. Vammaisuus on vain yksi osa häntä.