Eläisitkö elämäsi toisin, jos saisit nyt uuden tilaisuuden?
Kommentit (10)
Kadun ainoastaan 11 vuoden suhdettani ex-mieheni kanssa, mutta en olisi saanut kahta ihanaa lastani ilman sitä 11 vuoden helvettiä. muuta en kadu.
Kyllä. Hyvin minulla on mennyt, mutta eräässä "mutkassa" aivan alkutaipaleella ottaisin toisen suunnan kuin minkä 21 vuotta sitten otin.
Olisin silloin parikymppisenä lähtenyt toisen miehen matkaan, joka tuntui siltä oikealta.
Tekisin rohkeampia ratkaisuja enkä pelkäisi epäonnistumista.
Todellakin. Kouluttautuisin ihan eri alalle tai ainakin paremmin ja olisin jäänyt yhteen lasten isän kanssa.
On helppo sanoa, että tekisi erilaisia valintoja. Mutta jos elämänkokemus ja järki olisi samalla tasolla kuin silloin nuorena, niin eivätköhän ne valinnatkin olisi samoja kuin silloin. Kyllä minäkin voisin luetella asioita, jotka tekisin toisin, mutta mistäpä sen tietää, olisivatko ne yhtään sen parempia kuin tekemäni.
Kyllä. Olisin tehnyt/yrittänyt lasta nuorena, enkä odottanut papin aamenta. Olisin hoitanut paremmin ystävyyssuhteet ja mennyt vaikka johonkin ryhmäharrastukseen, jolloin näin keski-ikäisenä ehkä olisi iso ystäväporukka ympärillä. Muilta osin olisin elänyt, kuten olen elänyt.
Ukon valinta on osin mennyt pieleen, nyt kun on lapsia, olen huonannut miehen "todellisen luonteen"- sain miehestä 3:nen lapsen.
En oikein tiedä olisinko tyytyväinn, jos olisi valinnut toisenlaisen miehen. Ehkä. Sen sijaan ammatinvainta ja työpaikan ja asunnon valinta on mennyt nappiin.
Kyllä. Opiskelisin oikeaan aikaan kunnon ammatin.