Mies on kuin huonekalu. Tays-paskiainen, joka ei tee kaskematta yhtaan mitaan. Ei reagoi vauvaan millaan tavalla. On kylla hella ja hyva isa, silloin jos hanta kaskee.

Meillä just sama, ei tee mitään jos ei käske ja komenna, sitten suuttuu ja sanoo, etrei jaksa minua enään. Ei hoida lapsia käskemättä, ei tee ruokaa, ei laita ruokaa lapsille jos eikäske, ei koskaan siivoa, ei pese vessaa, ei maalaa, ei maksa laskuja, ei pyykkää, ei viikkaa vaatteita, ei huolla autoa, ei hoida mitään asioita, aina pitää muistuttaa kaikesta...ei tee siis mitään, ruokakin pitää tarjota naaman eteen...niin joo tekeehän hän silti töitä! Mutta ei tee mitään kotihommia, harjoituksiin viemisiä, ei mitään, olen niin kypsä tähän....mutta mies se on aina jättämässä minut, ei kuulemma jaksa minua...wtf? Eikö pitäisi edes olla toisinpäin? Sitten mies vielä kiristää yhdellä *salaisuudella* mitä voisin tehdä, miksi mies tekee minulle nain, miksi mies iskee aina riidellesä *arkaa paikkaan* minusta väärin kun iskee aina jo vaikeasta aiheesta vyönalle,....

Eipähän sitä isompaa lasta taida saada kovin helpolla mukaan. Teidän pitäis pitää kunnon parisuhteen parannusilta, eli jutella asia halki ihan rauhassa ja rakentavaan sävyyn. Kyllä herranjestas isällä pitää sen verran olla isänvaistoja ja tilannetajua, että käskemättä ottaa vauvan hoiviinsa jos toisella hätä on.

Meidän isännän bravuurinumero kaksivuotiaan kanssa on nukkuminen silloin kun hänellä on hoitovuoro. Lukemattomia kertoja olen löytänyt miehen nukkumasta, tänään viimeksi. Ihan sama miten paljon suutun, ei mitään vaikutusta. Ja yleensä on vielä telkka auki, lapsi voi sitten katsoa ihan mitä sieltä milloinkin sattuu tulemaan kun isäntä vetää hirsiä. Ylipäänsä meillä miehen lapsenhoito = television katselu.