Mitä jokaisen naisen kuuluisi tietää.

Mies tulee aina töistä ennen mua ja hakee lapset tarhasta! Mies siis pettää mua?!!

joka osaa arvostaa vaimoaan muutoinkin kuin ruuanlaiton ja siivoamisen kautta.



Ap:n tyylinen mies vaikuttaa aika heikolta, kun ei kestä normaalia tasa-arvoista arkea vaimonsa kanssa.



Sääliksi käy.

ja purevuudessaan hyvä.

Siistiä on ja miehen ei kotitöillä tarvitse päätään vaivata.



Mitään en kysele.



Nalkutus on PAHEENI!



Illalla mies huutaa omasta sängystään " no, etkö jo tule tänne" ...



*ihanaa*

" Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan"



Sanojana muuten alun perin M. Albright (Yhdysvaltojen ent. ulkoministeri) ja kirjan tekijät Liza Marklund ja Lotta Snickare. Suosittelen sitä tuulettamaan hauskalla ja eloisalla tavalla aivonystyjä ja piintyneitä ja luutuneita käsityksiä.

Mies vaan vaatii enemmän ja enemmän ja täti vaan passaa. Mutta itsehän on kuoppansa kaivanut ja siihen pudonnut, kun on alunperin alkanut sen tyhmän ja ylpeän ukkonsa passaamisen.

Kyllä tuollainen arjen täydellinen pyörittäminen syö naista. Unohdit mainita, että miehen täytyy hoitaa lapsia ainakin kolmena iltana viikossa, että nainen pääsee ystäviensä kanssa rentoutumaan ja hoidattamaan itseään mm kauneussalongeissa.

Paitsi, että kun mies on saapunut kotiin ja aterioinut, niin tämä mamma lähteekin kuntosalille/asioilleen ja mies saa nauttia kodin harmoniasta ihan itsekseen ja rauhassa, jos lapsi hänelle sen rauhan sattuu suomaan.

Vierailija:

Siis oleellistahan on tyydyttää miehen kaikki halut. Kun aviopuolisosi tulee töistä sinulla täytyy olla päivällinen valmiina. Itse olet huolitellun näköinen ja aurinkoisesti hymyilevä. Miestä tervehditään iloisesti ja rakastavasti.

Lapset on saatava rauhallisiin puuhiin, että kodissa on rauhallinen ja harmoninen tunnelma, kun Mies saapuu. Lapsia voi käyttää ulkona ja riehuttaa ennen tätä hetkeä, jotta rauhoittuvat tällöin leikkeihinsaä.

Kotona on oltava tietenkin siistiä ja kotityöt tehtynä.

Miestä ei saa ärsyttää turhanpäiväisillä kysymyksillä. Ja aterian jälkeen miehelle annetaan mahdollisuus lepoon. Jos mies haluaa maata sohvalla vaimon tulee viedä hänelle virvokkeita sinne.

Illalla hoidetaan miehen seksuaaliset tarpeet.

Nalkutus ja ruikutus ovat ehdottoman kiellettyjä.

Tällä reseptillä avioliittosi kukoistaa vuodesta toiseen eikä miehellä ole tarvetta syrjähyppyihin.

Äitini teki tuon kaiken ja minkä sai palkakseen? Selkäänsä jatkuvasti, huusi apua ja meidät lapset oli lukittu toiseen huoneeseen. Siellä sitten yritimme potkia ovea auki, työntää, kiljuimme, itkimme, karjuimme...ei mikään auttanut.



Äitini anelua kesti jonkin aikaa, sitten tuli hiljaista. Ovi kävi ja isä lähti. Kuulimme äidin itkevän, hän raahautui avaamaan ovea jonka takana me 4 lasta olimme, punasilmäisinä, toisiimme käpertyneinä. Äiti tuli ja hyssytteli, ei mitään hätää. Silmä muurautuneena umpeen, huuli halki ja nenä murskana. Äitirakas! Siinä me itkimme kaikki yhdessä, halaillen ja suukotellen. Äiti lupasi, että nyt oli viimeinen kerta.



Mutta se tapahtui aina vain uudelleen ja uudelleen, koskaan ei äitini lähtenyt. Että se siittä miehen palvonnasta, YÖK.

Voin erityisesti kuvitella aitisi hadan kaiken pahoinpitelyn keskella.. Siis huoli enemman lapsista, kuin itsesta...=(

Tuli itku!

Minä otan mielummin sen että ukko juoksee vieraissa, kun sen että elän vain miestä varten. Totta kai pitää yrittää pitä koti kondiksessa ja käyttää lapsia ulkona - ihan heidän itsensä takia, mutta toisen passaaminen on ihan pölijää hommaa. Kuka mies haluaa semmoisen tasapaksun Barbien? Varmaan joku aivoton plösö.

Siinä oli ivelä semmoinen kohta, että pitää tarkastaa että lapset onat puhtaita ja siistejä ennenkuin isä tulee töistä. että miehellä on varmasti mukava ja kaunis perhe vastassa!



jos minä tekisin noin, mies soittaisi varmasti ambulanssin paikalle ;)

24, Äitini ja isäni ovat edelleenkin yhdessä, äidilläni näin viimeksi mustan silmän loppu syksystä, en voi auttaa aikuista ihmistä jos ei itse tajua lähteä. Olen yrittänyt sanoa, että olisit kerrankin vapaa, ajattelisit vain itseäsi, lähde ja nauti elämästäsi! Mutta ei, mihinkä hän nyt muka lähtisi. Miksi ihminen ei ymmärrä, miksi ihminen alistuu?



Itse rakastan myös isäänikin ylikaiken, hän on surkea ihminen mutta minun isäni, ilman häntä ei olisi minuakaan. En ole antanut hänelle anteeksi, enkä tule antamaan, mutta hän on luonnevikainen eikä pysty muuttumaan. Hän ei kestä arvostelua eikä hänessä ole mukamas vikaa.



Olen keskustellut lapsuudestani rakentavasti ja vähemmän rakentavasti vanhempieni kanssa, lasteni syntymän jälkeen olen kärsinyt suunnattomasti lapsuudestani, öisin varsinkin tulee kauhukuvat silmiini ja kuulen äidin tuskaisen itkun, itken ja mietin, kuinka äitini on kestänyt, miksi hän antoi sen kaiken tapahtua? Itken sitäkin, että jos omat lapseni olisivat joskus joutuneet kokemaan tuon kaiken, olen nähnyt painajaisia siittä, että lapseni itkevät ja huutavat niinkuin me teimme lapsuudessa. Lapsillani onneksi on hyvä koti, minulla on ihana mies jonka kanssa ei tarvitse pelätä, riidellä tai kärsiä, olen kiitollinen kaikesta hyvästä mitä minulle on tapahtunut. Minun on hyvä olla. Samalla tunnen syyllisyyttä ettei äitini voi koskaan tuntea näin.



Olen vakavasti miettinyt hakisinko ammattiapua, saisin purettua tämän vihan vyyhdin sisältäni ja pelon lasteni puolesta. Lapseni eivät koskaan tule kokemaan tuollaista elämää, mutta pelkään silti.



Toivottavasti saman kokeneet ovat selviytyneet elämässään ja ovat saaneet tarvitsemansa tuen, ajattelen teitä!



t: 12

Mietin itsekin monesti että pitäiskö sellasesta lapsuudesta puhua jollekkin ammattiauttajalle.

Yön hiljaisina tunteina pystyn vieläkin muistamaan kauhun ja avuttomuuden tunteen.

Onneksi lapsellani on asiat paremmin...

Tsemppiä sulle!!

Vierailija:

24, Äitini ja isäni ovat edelleenkin yhdessä, äidilläni näin viimeksi mustan silmän loppu syksystä, en voi auttaa aikuista ihmistä jos ei itse tajua lähteä. Olen yrittänyt sanoa, että olisit kerrankin vapaa, ajattelisit vain itseäsi, lähde ja nauti elämästäsi! Mutta ei, mihinkä hän nyt muka lähtisi. Miksi ihminen ei ymmärrä, miksi ihminen alistuu?

Itse rakastan myös isäänikin ylikaiken, hän on surkea ihminen mutta minun isäni, ilman häntä ei olisi minuakaan. En ole antanut hänelle anteeksi, enkä tule antamaan, mutta hän on luonnevikainen eikä pysty muuttumaan. Hän ei kestä arvostelua eikä hänessä ole mukamas vikaa.

Olen keskustellut lapsuudestani rakentavasti ja vähemmän rakentavasti vanhempieni kanssa, lasteni syntymän jälkeen olen kärsinyt suunnattomasti lapsuudestani, öisin varsinkin tulee kauhukuvat silmiini ja kuulen äidin tuskaisen itkun, itken ja mietin, kuinka äitini on kestänyt, miksi hän antoi sen kaiken tapahtua? Itken sitäkin, että jos omat lapseni olisivat joskus joutuneet kokemaan tuon kaiken, olen nähnyt painajaisia siittä, että lapseni itkevät ja huutavat niinkuin me teimme lapsuudessa. Lapsillani onneksi on hyvä koti, minulla on ihana mies jonka kanssa ei tarvitse pelätä, riidellä tai kärsiä, olen kiitollinen kaikesta hyvästä mitä minulle on tapahtunut. Minun on hyvä olla. Samalla tunnen syyllisyyttä ettei äitini voi koskaan tuntea näin.

Olen vakavasti miettinyt hakisinko ammattiapua, saisin purettua tämän vihan vyyhdin sisältäni ja pelon lasteni puolesta. Lapseni eivät koskaan tule kokemaan tuollaista elämää, mutta pelkään silti.

Toivottavasti saman kokeneet ovat selviytyneet elämässään ja ovat saaneet tarvitsemansa tuen, ajattelen teitä!

t: 12

Olen alkoholistiperheestä ja äidiksi tulon jälkeen olen tuntenut etupäässä VIHAA ja suunnatonta ahdistusta. Tuota ammattiapua olen minäkin miettinyt, tulisi varmasti tarpeeseen.

Kukapa ei tykkäisi vaan lekotella ja olla rauhassa siivoamatta, riitelemättä ja ilman mitään paineita mistään. Ukko tekisi ruuat ja kantaisi virvokkeita sohvalle. Olisin varmastikin tyytyväinen. Ainoa vaan että hippasen verran omatunto alkaisi soimata jos toinen vaan passaa eikä itse saisi koskaan levätä.



Oikeaa rakkautta on se kun eletään vastavuoroisesti ihan arkielämässäkin. Ei niin että toinen passaa ja levittää jalkansa kun kuuluu sormien napsautus ja siitä hyvästä saa sitten viikon loman kerran vuodessa, vaan niin että molemmat passaavat vuoroin toisiaan ja auttavat ja huomioivat. Ihmisille tulee sairauksia ja muita vaikeita aikoja, silloin toinen ottaa ohjat ja auttaa toista ylöspäin. Ja taas toisinpäin.

-äänestää vaaleissa naista-pitää huolta omasta ulkonäöstään-ulkoilla ja liikkua-juoda riittävästi vettä päivässä-rakastaa lähimmäisiään kuten haluaisi itseään rakastavan-lukea ja sivistää itseään-ei pukeutua huorahtavasti eikä jakaa pilluaan muille kuin sille omalle kullalle

ja järkevää olisi ottaa kotiäitivuosiksi eläkesäästö-projekti, miten kukakin sen haluaa toteuttaa. Lisäksi jokaisella naisella tulisi olla ammatti, jonka avulla saa rahaa itsensä ja lasten elättämiseen.



Jokaisen naisen kannattaa käydä säännöllisesti Papa-kokeessa, ja tarkkailla rintojaan joka kuukautiskierron alkuvaiheessa (jos ei ole neuvottu miten kysy vaikka terkkarilta). Ja jokaisen naisen tulisi arvostaa itseään naisena.

Lapsellani ei ole lupa riehua sisällä, ja tykkään kokata hyvää ruokaa. Kun mies tulee töistä, kapsahdan yleensä hänen kaulaansa ja annan ison suukon, normaalisti olen tällöin iloinen ja hymyilevä. - Olen siis alistettu? Minun pitäisi alkaa nalkuttaa, lihoa muutama kilo eikä varsinkaan lisätä huulikiiltoa miehen kotiintuloaikaan, tervehtiä miestäni nyrpeällä ynähdyksellä ja jättää tiskit tiskaamatta? Ai niin, ja seksiä saisin harrastaa pitkin hampain kerran kuussa...Sitten minulla olisi " normaali" suhde ja ennen kaikkea tietäisin, että mies on kanssani sen takia, että rakastaa minua, ei sen takia, että tyydytän hänen seksistiset ja patriarkaaliset toiveensa (sillä nythän hän ei tietenkään rakasta minua, vaan alistuvaisuuttani ja palvelualttiuttani)?



Mutta mitäs kun minä ihan itse tykkään siisteydestä ja siivoamisesta ja ruuanlaitosta ja siitä, että saan pitää itseni kauniina? Ja kun minä pidän seksistä ja haluan sitä paljon ja saan sen aikana tyydytystä muun muassa siitä, että tyydytän mieheni? Ja tykkään kasvattaa lastani niin, että hän yleensä sisällä leikkii vähän rauhallisempia " sisäleikkejä" . Ja minusta nalkutus ja rutina eivät ole aikuisen ihmisen tapoja hoitaa asioita parisuhteessa, vaan mieluummin harrastan keskustelua. Ja minä olen yleensä iloinen kun mies tulee kotiin ja siksi tervehdin häntä iloisesti ovella...Onks hei ap mun nyt IHAN PAKKO muuttua. Onks pakko jos ei haluu?