Pihit isännät
Oltiin käymässä miehen siskon perheessä. Olimme sopineet vierailusta viikkoa aiemmin. Heti aluksi ilmoittivat että heillä ei ole sitten mitään tarjottavaa. Heti kohta alkoivat voivotella nälkää ja kertoivat olevansa lähdössä vajaan parin tunnin päästä pizzalle. Pahimpaan nälkäänsä söivät itse voileipiä.
Ei aina tarvitsekaan olla mitään hienoa tarjottavaa. Joskus on kiva kun on laitettu pöytä koreaksi. Itse olen laittanut heille monet kerrat kivat illalliset ja heillä olen saanut korkeintaa keksiä kahvin kanssa. Lisäksi aina ehdottavat että he tulisivat meille kylään. Rahasta ei pitäisi olla kiinni...
Nyt olen kyllästynyt emännöimään heitä kun en saa mitään vastavuoroisuutta. Lisäksi tiedän seuraavan kerran syöttää tyttöni tupaten täyteen ennen kuin lähdemme sinne kyläreissulle.
Kommentit (3)
Nähdään yleensä 3-4 kertaa vuodessa ja heillä poiketaan max 1-2 krt vuodessa. Ajatellen että samassa kaupungissa asutaan niin ei kai se kauhean usein ole...
Samaan paikkaan saapui toinenkin perhe. He alkoivat heti kohta tultuaan valittaa nälkää ja ehdottelivat pizzojen tilausta. Lopulta näin tehtiinkin. Kun maksun aika tuli, ei tämä toinen perhe liikauttanut eväänsäkään. Isäntäperhe pääsi maksajan paikalle. Juttelin myöhemmin tapahtuneesta, ja sanoivat vain, että ei ollut eka kerta kun näin kävi. Aika uskomatonta, mutta totta.
Ärsyttäviä ovat, myönnän. Meillä myös on ystäviä, jotka ei ikinä tarjoa kahvia kummempaa kun mennään kylään, vaikka me yleensä tarjotaan joko paria lajia pullaa kahvin kanssa tai sit ihan ruokaa, tilanteesta riippuen.
Oon pari kertaa kattonut että tuleeko mitään vastavuorosesti, ja jos ei, en mäkään tarjoo edes kahvia.