En juurikaan tunne syyllisyyttä ja olen silti mielestäni normaali äiti. Viiraako mulla ;)?
Uskon vakaasti olevani hyvä äiti lapsilleni enkä ole oikeastaan koskaan tuntenut syyllisyyttä. Joka paikassa tunnutaan kovasti korostavan että se on normaalia. Onkos sen puute sitten epänormaalia?
Lapseni ovat tyytyväisen oloisia. Olen tehnyt varmasti monta asiaa huonommin kuin moni muu, mutta mielestäni tarpeeksi hyvin. Ei ole tapahtunut mitään niin ikävää että tuntisin syyllisyyttä. Parhaani olen yrittänyt ja se tuntuu riittävän. Onko muita jotka eivät tunne sitä kuuluisaa äitien jatkuvaa syyllisyyttä?
Kommentit (4)
Lapseni vaikuttavat normaaleilta, mutta meillä ei olekaan ongelmia (alkoholi, väkivalta, turvattomuus jne) joiden kanssa nykyaikana todella monet lapset elävät.
En ole koskaan tuntenut syyllisyyttä äitiydessä, olen tuntenut kyllä kaikkea muuta, ylpeyttä, rakkautta, vastuuta, ikävää jne.
Itseni lisäksi tiedän vain toisen samanlaisen äidin. Meitä yhdistää se, että meidän miehet on todella aktiivisia ja osallistuvia isiä, jotka viettää paljon aikaa lastensa kanssa.
Mites sulla mies on mukana? voisko siinä olla se avain äitiyteen ilman syyllisyyttä.
En ole kysellyt tästä aiheesta ystäviltäni. Tuli vain mieleen tehdä tänne avaus kun taas luin artikkelia aiheesta. Onneksi on muitakin!
ap
Olen samanlainen. En tunne syyllisyyttä oikein mistään. Tiedän onnistuneeni hyvin ja onnistuminen näkyy myös lapsesta. Eläköön itsetunto!