Olenko pikkumainen kun on vaikea olla ystavan tukena kun han ei ollut minun tukenani silloin kun olin yhta rankassa tilanteessa.

Olen katkera, kun minä en saanut tukea kun elin valtavaa ja kamalaa kriisiä. Olen aina kantanut ystävieni kanssa heidän taakkaansa koska se on ystävän tehtävä. Olin järkyttynyt, että minun vaikeuteni sainkin sitten kestää yksin =( En unohda sitä koskaan.



Nyt eräällä ystävällä on se sama kauhea tilanne mikä minulla oli. Hän vanhasta tottumuksesta purkaa sydäntään minulle ja on innoissaan etenkin siitä kun ymmärrän tietysti miltä hänestä tuntuu kun olen käynyt läpi saman.



En voi mitään sille, että katkeruus hiipii mieleen. En ole ehkä sitten tosiystävä, kun en oikeasti haluakaan olla hänen tukenaan. Tuntuu vaan niin kurjalta, että tämä tukena oleminen koskee vain minua.