Todella omituiset vanhemmat ja lapsen lähettäminen synttäreille?

Mm. viittaus siihen, että vain hymähtelet kysymyksille (mikä on mielestäsi sen tason asia, joka ei muille kuulu?).

Ette kyläile, ettekä halua kavereita!!! Toivon totisesti, että lapsellasi on kavereita, tai ainakin tulisi olemaan ja että hän saisi tuoda kavereita kotiin arkenakin. Tällöin ei tuntuisi niin pahalta se, että loma-aikana kaverit eivät pääse synttäreille.

Miten pahasti synttärit ajoittuvat? Olisiko mahdollista siirtää niitä loma-ajan ulkopuolelle?



Mutta oikeasti, kun luen juttuasi, niin SINÄ olet se, joka sulkee lapsensa ryhmän ulkopuolelle!



Olen pahoillani raaoista sanoistani, mutta mielestäni sinun kannattaisi edes miettiä näitä asioita.

Sinulla on selvästi rankkoja kokemuksia, joista et ole päässyt yli.

Et oo varmana ikinä kuullutkaan sellasesta asiasta kun vastavuoroisuus. Turha haukkua muita, jos itse et halua olla heidän kanssan tekemisissä. Minä en ainakaan päästä lapsiani outoihin koteihin.

Vierailija:

Olen pyytänyt muutaman vanhemman apua ja heidän lastensa kanssa tilanne on parantumassa, mutta luokalla on myös ap:n kaltaisia " täydellisiä vanhempia" jotka tuomitsevat meidät kuka minkäkin arvauksen perusteella, katselevat nenäänsä pitkin ja haukkuvat takanapäin.

Teidän mielestänne minun siis pitäisi olla suuna ja päänä kertoilemassa kaikkea synnytyskokemuksista puoluekantaani ventovieraille ihmisille? On pahempi istua vanhempainillassa hiljaa ja kuunnella kuin huutaa opettajalle siitä että hän antaa liian vähän läksyjä? ( juu ja nämä ovat aivan tosia tarinoita lapseni luokkatoverien vanhemmista) Kyllä minä sanon päivää kun joku tulee vastaan.



Mutta se että en sano enempää ON minulle vastavuoroisuutta. Meni 12 vuotta että kaikkea mitä sanoin, pilkattiin aina. Nykyään valitsen, kenelle sanon. Sille ekaluokanopettajalle läksyistä huutaneelle tädille en sano kuuna päivänä mitään. (omaa lastani kehoitin kotona tekemään vähän ylimääräistä, enkä ymmärrä miksi hänkin ei olisi voinut niin tehdä.) Hänen poikansa saa kyllä tulla meille. On pari kertaa käynytkin, mutta tiedän, että äitinsä ei tykkää.



Uskokaa pois, kyllä minä yritän. Lapset saavat meille tulla, kutsuakin on yritetty, synttäreitä on yritetty järjestää. Mutta en minä osaa jutustaa mitään äitijuttuja, mun mielestäni esim synnytys ja imetys ja monet muut yllä " äitijutusteluksi" nimetyt asiat ovat niin henkilökohtaisia asioita, ettei niistä juuri kenellekään jutella. Jos puhun ammatistani, sitä pidetään brassailuna. Jos ei ole asiaa, en osaa small talkia, ja asian pyrin hoitamaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti koska sehän siinä tarkoitus on. En heti keksi, mitä yhteistä jutunjuurta minulla voisi olla esimerkiksi tuon opettajalle huutaneen äidin kanssa, sillä käsityksemme jopa käytöstavoista on selvästi aivan erilainen. Missään tapauksessa sitä yhteistä juttua ei synny opettajan haukkumisesta, joka nyt on siis se ainoa asia, jonka hänestä näen - sen lisäksi että silmien ilme muistuttaa kovasti sitä tyttöä joka poltti hiukseni yläasteella. Minä en osaa, se on ylivoimaista. Joka kerran kun näen muita ihmisiä, minun tekee mieli juosta pakoon. Ettekö te tajua, että se on minulta jo iso saavutus kun tulen sinne vanhempainiltaan ollenkaan. Mutta lapseni voisi oppia enemmän.



Joo, tiedän, että minulla on takana kokemuksia joiden yli en ole päässyt. Minä elän kuitenkin ihan produktiivista ja itsekseni onnellista elämää, vaikka olen hyvin arka ja ujo. En ikinä satuttaisi ketään henkisesti tai fyysisesti, kannan vastuuni ja huolehdin itsestäni riippuvaisista ihmisistä, maksan laskuni ja käyn töissä, laitan ruokaa ja siivoan ihan kuin muutkin ihmiset. Minun lapsellani on vielä mahdollisuus ja oikeus enempään. Mutta ilmeisesti on luvallisempaa tuomita minut ja rangaista lastani siitä että minua on kiusattu koulussa kuin jättää jonkun räyhäävän alkoholistin tai kulttuurisesti hukassa olevan maahanmuuttajan tukea kaipaava lapsi yksinään.

Synttäreillä on sentään muitakin lapsia. Tuskin siinä mitään ihmeellistä pääsee tapahtumaan. Olisihan monta lasta kertomassa kotona, jos jotain tapahtuisi. Sen sijaan, jos lapsesi yksinään lähtisi vierailulle epäilyttävien ihamisten luokse, niin sitten voisit jo miettiä, että päästätkö ja ainakin ottaa selvää ihmisistä.



Päästä nyt ihmeessä lapsi synttäreille!

Miksi muiden pitäisi tuohon kyetä, kun itse hoet jatkuvasti, että MINÄ en kykene muuhun ja MUIDEN pitää minua ymmärtää, vaikka eivät mitään tiedä taustastani...

Vierailija:

Teidän mielestänne minun siis pitäisi olla suuna ja päänä kertoilemassa kaikkea synnytyskokemuksista puoluekantaani ventovieraille ihmisille? On pahempi istua vanhempainillassa hiljaa ja kuunnella kuin huutaa opettajalle siitä että hän antaa liian vähän läksyjä? ( juu ja nämä ovat aivan tosia tarinoita lapseni luokkatoverien vanhemmista) Kyllä minä sanon päivää kun joku tulee vastaan.

.......

Uskokaa pois, kyllä minä yritän. Lapset saavat meille tulla, kutsuakin on yritetty, synttäreitä on yritetty järjestää. Mutta en minä osaa jutustaa mitään äitijuttuja, mun mielestäni esim synnytys ja imetys ja monet muut yllä " äitijutusteluksi" nimetyt asiat ovat niin henkilökohtaisia asioita, ettei niistä juuri kenellekään jutella. Jos puhun ammatistani, sitä pidetään brassailuna. Jos ei ole asiaa, en osaa small talkia, ja asian pyrin hoitamaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti koska sehän siinä tarkoitus on. En heti keksi, mitä yhteistä jutunjuurta minulla voisi olla esimerkiksi tuon opettajalle huutaneen äidin kanssa, sillä käsityksemme jopa käytöstavoista on selvästi aivan erilainen. Missään tapauksessa sitä yhteistä juttua ei synny opettajan haukkumisesta, joka nyt on siis se ainoa asia, jonka hänestä näen - sen lisäksi että silmien ilme muistuttaa kovasti sitä tyttöä joka poltti hiukseni yläasteella. Minä en osaa, se on ylivoimaista. Joka kerran kun näen muita ihmisiä, minun tekee mieli juosta pakoon. Ettekö te tajua, että se on minulta jo iso saavutus kun tulen sinne vanhempainiltaan ollenkaan. Mutta lapseni voisi oppia enemmän.

Joo, tiedän, että minulla on takana kokemuksia joiden yli en ole päässyt. Minä elän kuitenkin ihan produktiivista ja itsekseni onnellista elämää, vaikka olen hyvin arka ja ujo. En ikinä satuttaisi ketään henkisesti tai fyysisesti, kannan vastuuni ja huolehdin itsestäni riippuvaisista ihmisistä, maksan laskuni ja käyn töissä, laitan ruokaa ja siivoan ihan kuin muutkin ihmiset. Minun lapsellani on vielä mahdollisuus ja oikeus enempään. Mutta ilmeisesti on luvallisempaa tuomita minut ja rangaista lastani siitä että minua on kiusattu koulussa kuin jättää jonkun räyhäävän alkoholistin tai kulttuurisesti hukassa olevan maahanmuuttajan tukea kaipaava lapsi yksinään.

Minä en KOSKAAN puhu ventovieraiden kanssa puoluekannastani tai synnytyskokemuksistani. Pelkkä hymy ja lämmin tervehdys riittävät pitkälle! Sitten voi jutella lapsista ja siitä, mitä koulussa tai päiväkodissa on meneillään. Säästä, vuodenajasta jne.

Ei se normaali käytävä/pk:n piha -kanssakäyminen sen kummempaa avautumista vaadi. Ja siitä tässä ketjussa nyt VAIN oli kyse, ei syvempien ystävyyssuhteiden laatimisesta.

Ymmärrän, että tuo ei kaikilta suju yhtä helposti. Ei se minullekaan kamalan helppoa ole, mutta en sentään syytä siitä seikasta ketään muuta. SINÄ sen sijaan syytät.

Kukaan ei varmaankaan RANKAISE lastasi. Mutta jos et halua olla muiden kanssa tekemisissä, he eivät tunne sinua eivätkä uskalla lastaan päästää täysin ventovieraaseen kotiin kyläilemään. Antaisitko sinä?

Koeta nyt päästä hyvä ihminen itsesäälisi ja kaunasi ylitse. Pitkällinen koulukiusaaminen ei ole pikkujuttu. Oletko hakenut siihen terapeutin apua? Tätä ei kannata tulkita vittuiluksi. Itsehän tuossa sanot, että pelkäät lapsesi joutuvan kokemaan samaa ja että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääsi.

Jos se yksi mamma niin ärsytti vanhempainillassa, niin eikös sinne kuitenkin jäänyt vielä 29 ihan ok-tapausta? Kannattaako niin hirveästi keskittyä märehtimään sitä yhtä huutajaa -varsinkin kun ei sinulle huutanut?

ei lapsen muutosta viikkokausiksi tähän perheeseen. Usein mitne tuollaiset ennakkoluulot kannattais koittaa vaan pitää mahassaan. Lasket lapsesi synttäreille sitten vaikka tunniksi, jos et pysty pitemmäksi aikaa. Mutta oikeesti, kuka käy vakoilemassa eskari-ikäisten ja kouluikäisten lasten vanhemmat ja tuppaa kylään ennen kuin laskee lapsensa leikkimään....pientä vainoharhaisuutta havaittavissa...



Mun lapsi on päässyt kyllä kaikille synttäreille mille on halunnut...eli kaikille...oli vanhemmat sitten mun mielestä millaisia hyvänsä...koska mun mielestä tässä on kyse lasten juhlista, synttärisankarin onnesta, ja siitä että ei tunu kivalta jos ei juhliin tule ketään. Käyttäydyhän nyt niinku aikuinen ihminen ainakin, ja laske ihmeessä lapsesi syndeille...sitä paitsi voithan sä vaikka soittaa tälle äitille ja jutskata vähän, niin mieles helpottuu. Kaikki ei vaan halua tulla sydänystäviksi kaikenmaailman äitien ja isien kanssa...

Todella kurja tilanne, mutta mieti tilannetta sen syntymäpäiväsankarin kohdalta, että jos esimerkiksi epäilysi on totta ja sitten vielä kaverit jättävät tulematta juhliin. Ja harvemmin tuo perheväkivalta kovin julkista on eli eivät hakkaajat yleensä " ulospäin" esim. tarhan pihalla näytä kovia otteitaan. Äiti voi olla vain kovin ujo tai jotain. Jos olet oikeasti lapsista huolissasi, voitko puhua asiasta (ja erityisesti jostain näkemästäsi tilanteesta) päiväkotihenkilökunnan kanssa?

Mä en tunne vanhempia yhtään. Yleensä kaikkien kanssa tulee höpöteltyä ja tavattua synttäreillä tai tarhan juhlissa. Kyseessä on vanhemmat joista en ole saanut yhtään mitään irti, ja he vaikuttavat tooodella omituisilta. He eivät myöskään koskaan tervehdi ketään!



Onhan mahdollista, että vanhemmat on vaan ihan TAVALLISELLA tavalla kummallisia.

Huutamisen vielä ymmärrän, jos lapsia on paljon ja ovat ylettömän vilkkaita... itsekin korotan tämän tästä ääntäni meidän riiviöille. Mutta kurittaminen on jo toinen juttu.



Tervehtimättömyys on outoa, mutta joidenkin tapa... tästä juuri hiljattain Morren kanssa palstalla kinattiin.



VOI olla, että olet perheväkivallan suhteen oikeassa, mutta toisaalta voi olla taas, että et ole.



Lapsellesi voit hyvin järjestää jotain muuta kivaa tekemistä tuolle päivälle. Mutta olisikohan se sille pikkuiselle synttärisankarille kuitenkin aika kurjaa, jos ketään ei tule?

en yleensä puhu kenellekään jos ei ole aivan pakko. Jos on pakko, vastaan lyhyesti kyllä, ei, hm (yleensä tuon hm, sillä vältän asioistani kertoilemista vieraille joille ne eivät kuulu). Tämä ei johdu perheväkivallasta tai vastaavasta, vaan kouluaikana kokemastani kiusaamisesta. Perheessä meillä on asiat hyvin - olen löytänyt ympärilleni ihmisiä jotka hyväksyvät minut. Meillä eletään omassa rauhassa, hiljaksiin eikä juuri kyläillä saati reissata baareissa. Mieskään ei kaipaa ylimääräisiä ihmisiä ympärille.



Lapsi sen sijaan kaipaa. Siksi olemme yrittäneet järjestää hänelle synttäreitäkin. Ilmeisesti monet kuitenkin ajattelevat vähän niin kuin sinä, eivätkä tuo lastaan hänen juhiinsa. Ovat vielä loma-aikaankin, joten muutamankin kerran on käynyt niin, ettei ketään tule. Lasta se surettaa. Ilmeisesti hän saa jakaa oman historiani koulukiusattuna ja ryhmän ulkopuolelle suljettuna. Minä olen onnellinen nyt, mutta sydäntä raastaa se 10 vuotta joka hänellä on edessään jos näin jatkuu.



Olen pyytänyt muutaman vanhemman apua ja heidän lastensa kanssa tilanne on parantumassa, mutta luokalla on myös ap:n kaltaisia " täydellisiä vanhempia" jotka tuomitsevat meidät kuka minkäkin arvauksen perusteella, katselevat nenäänsä pitkin ja haukkuvat takanapäin.



AP-kiltti: mieti uudelleen. Jos lapsen vanhemmat ovatkin omituisia, he voivat tosiaan olla sitä jollain harmittomallakin tavalla. Ja vaikka eivät niin harmittomia olisikaan, onko se sen lapsen syy? Jos lapsi ei käyttäydy huonosti, sinulla ei pitäisi olla mitään syytä riistää lapsilta toistensa seuraa.

Toiset on vaan erittäin ujoja ja hiljaisia. Aika kamalaa, että ajattelet heti perheväkivaltaa, jos äiti ei ala lörpöttelemään kuulumisia kanssasi =/

Sitäpaitsi, miten samat ihmiset voi olla suorastaan sairaalloisen arkoja ja hiljaisia, ja silti uskaltavat korottaa ääntään lapsilleen päiväkodin pihalla? =)

Tunnen kolme vaimonhakkaajaa, ja he ovat kyllä erittäin puheliaita ja hölösuita, kovaäänisiä kailottajia. Samoin heidän vaimonsa ovat puheliaita. Sitä en tietenkään voi tietää, monenko muun tutun perheessä on väkivaltaa minun tietämättäni...

Meillä oli samankaltainen tilanne, paitsi lapset olivat ekaluokkalaisia. Minulla oli kumma tunne, enkä päästänyt lastani leikkimään kaverinsa perheeseen, tämä oli kyllä meillä usein leikkimässä. Parin kuukauden päästä lapsen isä puukotti äidin hengiltä kotonaan lasten koulupäivän aikana. Tämä nyt saattaa olla sattumakin, mutta minä ainakin uskon omiin tunttemuksiini entistä tiukemmmin.



Mitenkäs ap, jos kysyisit, että voitko jäädä synttäreille, kun lapsesi on ehkä hiukan arka uusissa ympyröissä? Tällöin voisit olla varma, että lapsesi on ok ( vaikka lapsi ei ehkä tätä arvostaisikaan ).

alkaisi mua kadulla haastattelemaan :D En tykkää juorukelloista, ja haistan sellaiset yleensä aika kaukaa. Siksi esitän hissukkaa tai kiireistä, jos joku ei-niin-kiva ihminen alkaa mun asioista utelemaan.

Anteeksi nyt vaan. Ymmärrän oikein hyvin, mistä vaitonaisuutesi johtuu, mutta toisaalta: sosiaalisen pelin säännöt eivät ole mitenkään kohtuuttoman vaikeat:



Jos et halua olla muiden kanssa tekemisissä, muut eivät halua olla sinun kanssasi tekemisissä. Sivuun jäämällä jäät todellakin sivuun, sinua ei sieltä väkisin kukaan hae mukaan.



Hieno juttu, että olet rohkaistunut lähestymään muiden lasten vanhempia, vaikka se sinulle onkin vastenmielistä.



Mutta en usko, että kukaan ilkeyttään " rankaisee" lastasi. Täysin tuntemattomaan kotiin ei vain mielellään lähetä lastaan kylään, jos ko. perhe muuten selvästi viestii, ettei halua olla meidän kanssamme (siis kutsutun lapsen perheen) missään tekemisissä.

Näistä ap tekee johtopäätöksen, että perhe on outo, jopa vaarallinen, varmaan on perheväkivaltaa, eikä sinne nyt ainakaan uskalla omaa lastaan synttäreille päästää...

Ap hyvä. Olen melko varma, että lapsesi hoitokavereissa on niitäkin, joiden perheessä on väkivaltaa, alkoholin liikaäyttöä, ehkä huumeitakin, mutta sinä pidät niitä perheitä normaaleina ja päästät lapsesi synttäreille, koska ne vanhemmat hymyilee sulle ja sanoo hei. Kaikki ei näy ulospäin.

Mun tyttöä ei koskaan lähetetä muihinkaan vieraisiin koteihin.



Aina kun tyttö menee hoitoon, leikkikylään tms. olen varmistanut, että vanhemmat ovat ok, ja olen jutellut yleensä heidän kanssaan pitkäänkin. Vaikkakin se olisi ihan tavallista eteislänkytystä. Yleensä jopa käynyt itse kylässä ensin toki lapsen kanssa.



Yhden tytön luokse tyttö ei halua mennä. Pikku-tyttö on ihan ok, mutta äiti on helvetin takakireä. Lapsi pelkää häntä, joten sinne ei siis mennä pyynnöistä huolimatta, ellen ole itse mukana.

Se ei sinänsä kuulosta minusta millään lailla huolestuttavalta.

Mutta minähän en ole nähnyt heitä livenä, en tiedä " huokuuko" heistä jotain outoa, tms. En osaa selittää sitä tunnetta sanoiksi, mutta joistain ihmisistä vain tietää, että kaikki ei ole ihan okei. Harmi, ette tekstiin voi liittää videonpätkää näistä vanhemmista ;) Ja jos sinulla on samanlainen tunne tästä perheestä, niin sitten ymmärrän huolesi.



En minäkään päästäisi lasta synttäreille perheeseen, jonka vanhempien (tai jommankumman vanhemman) kanssa en ole koskaan jutellut. Mutta meidän lasta on aina kutsuttu vain niiden tarhakavereiden synttäreille, joiden vanhemmat " tunnen" , eli vastaavaa ongelmatilannetta ei ole vielä ollut. En välttämättä tiedä edes etunimeä, mutta silti jutellaan joka päivä, joskus vain tervehditään, ja joskus jutellaan puoli tuntia. Yleensä lapsista ja sen semmoisesta, työhön palaamisesta hoitovapaan jälkeen, raskauksista ja synnytyksistä, yms yleistä äitilöpinää, ei mitään kovin syvällistä siis, mutta tarpeeksi että uskallan päästää lapseni synttäreille jos ja kun kutsu tulee.



12