1v4kk ja nyt jo uhmaa äitiä joka vaihteessa. Onko muita?
En anna periksi, vaan jos kielto ei auta niin otan piirrustuspaperin pois, nostan tuolilta alas yms. heti jos kahdella/kolmella kiellolla ei totella. Lapsi osaa jo katsoa ja nauraa äitiä ja kokeilla missä kohtaa se toteuttaa uhkauksensa (esim. kynä lähtee pois). Aivan ihana huomata, että ymmärtää jo kieltoja ja kehuja. Tottelee, kunhan jaksaa pitää aina samoista säännöistä kiinni eikä turhaa kieltele! Luonne on kova, mutta niin on äidilläkin-ja vielä kovempi!
Miten joku ei saa kuriin lastansa, sitä ihmettelen..
Kommentit (32)
ap: olen terkkari ja olen itse nähnyt usein työnikin puolesta :)
me kaikki myönnetään että sulla on harvinaisen vaativa elämäntilanne, vaativa lapsi ja aivan loistavat kasvattajan taidot. Okei? :)
että tietäisit lapsen kehityksestä paremmin. Vähemmällä mieliharmilla molemmat, sekä sinä että lapsi pääsisitte.
normaalia oman tahdon osoittamista, ei uhmaa...
haluaa jotain tavaraa ja jos ei saa hirveet itkut, menee isin luo ja sama asia. Jos saa tavaran, niin ei kiinnostanutkaan. Koko ajan hokee " äiti anna" ja sama peli koko päivän. Kiikkuu tuolille, kun tietää että se on kiellettyä. Ei kiiku, jos äiti ei ole keittiössä, mutta silloin kiikkuu ja kun äiti sanoo, että nyt tuli lattialle lähtö niin istuu. Sama toistuuu x kertaa. Tavarat lentää, ruuat ja kaikki. Pukeminen on hankalaa, kun toinen huutaa kuin palosireeni jäykkänä (lähes aina). Vaipan laitto välillä mahdotonta. Tekee kaiken kielletyn. Uhmaa siis vanhempia jatkuvasti! MITEN TÄÄ VOI PAHETA? ANTAKAA ESIMERKKEJä!!!
Ei onneksi mua ole purrut kuin kerran, että jäi jäljet, mutta yritys on hyvä. Itsellään on kyllä jälkiä kun suuttuu.
Lapsi kasvaa ja voimistuu. Lisäksi teidän pikku-uhmiksen ajatusmaailma laajenee hurjasti vuodessa-parissa, eli kyllä hän aina uutta tulee keksimään teidän vanhempien pään menoksi. Kun minun esikoinen oli tuossa iässä, ajattelin sillon just noin kun sinä nyt. Onneks en sitä ääneen sanonu, nykyään vois hävettää =)
ja VÄHEMMÄN kieltoja! Moni tekee esikoisen kanssa (itse mukaan lukien) sen virheen, että kasvattaa liikaa. Luulee, että jos kerrankin antaa periksi niin se lapsi menee pilalle...
Lapselle pitäis olla oikeesti läsnä, ei riitä että samalla katsoo tvtä tai istuu netissä. Lapsi tarvitsee virikkeitä ja uusia paikkoja tutkittavaksi. Ton ikäinen lapsi on niin utelias että kyllästyy ja turhautuu jos ei ole tarpeeks virkkeitä ja aina vaan ollaan kotona. Voisin vaikka lyödä vetoa että ei ole samanlaisia raivareita jos käytte jossain uudessa ja turvallisessa paikassa missä ei tarvitse aina vaan kieltää, eli ei siis kenelläkään kylässä, koska kylässähän on kiellettävä. Oma lapseni on tämmöinen ja meni aika tovi ennenkuin itsekin sen tajusin että mistä raivarit johtuu. Ja raivareilla en tarkoita mitään pientä itkua..
Ja ulkoillaan paljon, missä ei tarvi kieltää (lähes lainkaan). Sylissä suukotellaan harva se minuutti ja netissä käyn kun lapsi nukkuu. Tv:tä meillä ei ole.
Meilläkin samanlaista, vaikka varmasti lapsi kasvaa rakastavassa kodissa, jossa on myös pidetään rajoistakin huolta. Lasten luonteet ovat niin erilaisia, että jos ei " teille ammattilaisille" tms., jotka kirjoititte, että teille ei ole tullut näin pieniä uhmailijoita vastaan, niin hyvä niin. Eihän se olekaan kovin yleistä, mutta aivan mahdollista!!!
On myös toinen asia, joka saattaa aiheuttaa sekaannusta: joillain on lapsia, jotka hakevat huomiota=läheisyyttä rajoja kokeilemalla. Silloin voi olla ongelmia lapsen ja vanhempien vuorovaikutuksessa ym.
Tällainen tilanne kuin ehkä Ap:llä ja meillä on puolestaan aivan selvästi lapsen luonteen korostumista sekä normaalia kasvua ja kehitystä. Ainakaan meillä ei tällä uhmailulla haeta mitään huomiota ja läheisyyttä, kyse on vaan selvästi omasta tahdosta, joka on löytynyt todella varhain. Lisäksi kyseessä on lapsi, joka ei ole hiljaisimmasta päästä, vaan räväkkyyttä löytyy kaikin tavoin. Normaalisti kiltti ja reipas tyttö, mutta osaa kyllä osoittaa kovasti mieltään. Vanhempien on myös hyvä muistaa tällaisten uhmakohtausten aikana, vaikka joskus onkin todella raskasta, että lapsi seuraa kyllä vanhempien reaktioita ja jos tilanne hoidetaan asiallisesti, tukee se lapsen kehitystä ja niin lapsi oppii sekä omaa minä- että maailmankuvaansa.
uhmakasta ja kovapäistä lasta. Ja kamalaa katsoa kun tulevat lasta hakemaan, menee tilanne usein lukkoon jo ensi minuuttien aikana. Kaikkiin lapsiin on olemassa joku tapa miten toimia oikein, niin että molemmat on tyytyväisiä. Lapsia ei käsketä, vaan niiden annetaan tutustua kaikkeen, ja näytetään kädestä pitäen kaikki vaikka 100 kertaa. Sanotaan mennään ulos, katsomaan näkyykö vaikka pupuja, kuiskaten, ja lähdetään etsimään vaatteita. Muksulle tulee kiire, ja vaatteet menee äkkiä päälle. Käteen voi antaa porkkanan, joka annetaan " pupulle" tms. Kerrotaan hyvissä ajoin kaikki muutokset, vaikka kuiskaamalla, ja pannaan ne kuulostamaan hauskalta. Kiitetään lasta aina vuolaasti kun tekee jotain oikein, ja kun taas toimitaan ei halutulla tavalla, ei kiinnitetä huomiota. Parissa viikossa lapsi kun lapsi rauhoittuu omaksi aurinkoiseksi itsekseen, kun sille annetaan aikaa. Osa vanhemmista pitää lapsiaan yksinkertaisina olentoina, joille voi ja saa puhu mitä ikävämmin ja rumalla äänen sävyllä.
meillä tyttö 1v4kk ja todella kovapäinen. joudun kieltämään ja komentamaan monta kertaa päivässä. Tyttö villitsee myös isosiskonsa joka on ollut suht rauhallinen tapaus. välillä on päiviä jolloin kaikki sujuu ja elämä hymyilee mutta joskus pitää äitiä testata. Vaatii voimia ja pitkiä pinnoja!
Ihanaa uhmaa meilläkin vietetään! :D
Just vähän aikaa sitten tultiin ulkoa sisälle ja pienempi (1,5- vuotias) repi pelihousujaan kun en antanu istua vesilätäkössä juomassa lapiolla vettä. Ensin kiellän. Annan uhkauksen nurkasta ja kiellän uudestaan. Laitan nurkkaan jos jatkaa. Keksin uutta puuhaa lapsille.
Kun päästiin sisälle lapsi huusi ja rissasi 5 minuuttia, sitten päästiin syömään. Lautasella ja lusikalla heittelyä, ruualla leikkimistä, kiellän, uhkaan nurkalla, nurkkaan..
Meillä 1,5- vuotiaana oli esikoisellakin uhmaa, odotan nytkin milloin alkaa hampaat kaivautuun ihoon, läpsimisiä on jo muutamia tullut.
Kiukutellaan vastaan ja nauretaan kielloille.
Eikä tämä ole mitään huomionhakua vaan uhmaa. En pidä tätä huonona asiana, tässä väännetään jonkun aikaa ja sitten menee ohi. Kyseessä ei ole huono kasvatus vaan ihan normaali rajojen testaus.
Esikoinen on ihan rauhallinen ja mukava 2,5- vuotias (kohta alkaa varmaan taas jostain vääntö). Viime keväänä oli noita uhmailuja mutta yli päästiin. Nyt enää tavallista riitaa pienemmän kanssa.. Huoh!
sinipiikanen:
MITEN TÄÄ VOI PAHETA? ANTAKAA ESIMERKKEJä!!!
isompi lapsi tinkaa, vänkää, vääntää, kieroilee, keplottelee, jankuttaa ja kokeilee sinuun kaikkia niitä temppuja, joita olet häneen soveltanut kaikki aiemmat vuodet. On myös väsymätön ja muistia riittää vaikka aikuisuuteen asti parhaimmillaan.
Osaa avuliaasti kertoa myös päiväkodissa, että " äiti löi" tai " äiti kaatoi" (vaikka kyse olisi vahingossa kyynärpäällä tönäisemisestä). Saattaa muistuttaa vielä kuukausienkin päästä, että " muistatko äiti, kun sinä löit minua silloin" .
Kun menettää hermonsa, on kuin itseään kuuntelisi.
Että ihmiset pilaavatkin lapsensa antamalla 1,5 vuotiaille jäähyjä nurkkaan. Hei ihmiset, eivät alle 3-vuotiaat ymmärrä niiden päälle. Itse aiheutette lapsenne " uhmat" .
...niin _ihanasti_ ap nostaa itsensä jalustalle :-)))
" en ymmärrä miten jotkut ei saa lapsiaan kuriin..." vai miten siinä aloitusviestissä sanottiinkaan. Eiköhän se päivä koita vielä sinipiikasellekin :-))))
Ihminen kokeilee rajojansa joka iässä. 1v ei vielä hallitse tunteitaan ja alkaa kokeilla oman tekonsa seurauksia+ tekee, tutkii asioita uteliaisuuttaan jne.
Uhmaikä on juttu erikseen. Siitä on tullut nykyajan muotisana ja kohta varmaan vauvoillakin on uhmaikä.