Satuhäiden kesäuusinnat - hauskaa viihdettä
Ompas huvittavaa seurata kuinka esim. hääeleganssi on muuttunut vajaassa kymmenessä vuodessa kun katsoo Satuhäiden kesäuusintoja.
Ja muutenkin koko formaatin kuvaaminen on tuolloin ollut jotenkin kökkö, ärsyttävää se pikakelauksella kuvaaminen jota on mielestäni liikaa.
Tänään esitetyssä jaksossa olikin melkoisessa maistissa porukka noissa häissä -morsianta myöden. Vieläköhän ovat muuten Kirsi ja Petri naimisissa?
Kommentit (27)
Katselin ensimmäistä kertaa tätä ohjelmaa. Ja ymmärrän, miksi en ole katsonut aikaisemmin. En usko, että yhtään jaksoa enää katson.
Häät ja sen ympärillä olevat asiat eivät kiinnosta, eivätkä myöskään kenenkään rakkaustarinat. Myös ohjelman rakenne oli huono ja ainakin tässä jaksossa oleva pariskunta ja juhlat aiheuttivat myötähäpeän tunnetta juurikin humalajuomisen ja hääohjelman takia.
Täytyy kyllä sanoa, että sulhanen näytti kasvoistaan oikein herkulliselta.
Onko tämänpäiväinen pari ollut jossain muussakin ohjelmassa? Vaikuttivat jotenkin tutunoloisilta.
Mä ehkä löysin facesta tuon morsiamen omalla sukunimellään, mutten ole todellakaan ihan varma. Eli en osaa sanoa, ovatko edelleen naimisissa. Tean esiintyminen kirkossa yllätti, en ajatellut, että noissa ohjelmissa olisi mukana julkkisten sukulaisia. :)
Tässä jaksossa oli kunnon wt-menoa
[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 13:23"]
Tässä jaksossa oli kunnon wt-menoa
[/quote]
Ja onko tuo formaatti ihan tarkoituksella tehty ja kuvattu niin että ihmiset näyttäisivät vielä enemmän -noh sanotaanko nätisti- sellaisilta jotka saattaisivat kanssakatsojissa herättää jonkinlaisia myötähäpeän tuntemuksia?
Veikkaan, että ohjelmaan ovat ylipäätään hakeneet tietyntyyppiset henkilöt. Ihan niin kuin bb:hen tai noihin muihinkin tositv-ohjelmiin.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 13:35"]
Lopulta kaikki on hyvin
[/quote]
Ja biisinä Enyan Sail away sail away....
Eronnuthan tuo(kin) pari jo on. En kyllä ymmärrä mitä aika asiallisen näköinen ja hyvän ammatinkin omaava mies näki tuossa naisessa? Kaunis hän ei ollut, kamala naurunhörötys, kiroileva wt-muija.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 13:44"]
Eronnuthan tuo(kin) pari jo on. En kyllä ymmärrä mitä aika asiallisen näköinen ja hyvän ammatinkin omaava mies näki tuossa naisessa? Kaunis hän ei ollut, kamala naurunhörötys, kiroileva wt-muija.
[/quote]
Mistä tieto että ovat eronneet?
Oliko tämänpäivän jaksossa morsian hieman myrtyneen oloinen kun samba-naiset tuli ja varasti sulhon? Ei tainnut olla tämä ohjelmanumero morsiamen suunnittelema..?
[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 14:15"]
Oliko tämänpäivän jaksossa morsian hieman myrtyneen oloinen kun samba-naiset tuli ja varasti sulhon? Ei tainnut olla tämä ohjelmanumero morsiamen suunnittelema..?
[/quote]
Oli joo. Juuri sama jakso.
Apua! Nuo horoskooppiluonnehdinnat on niiiiiiiiiiiiiin noloja tuossa ohjelmassa. Nykyisin noita ei varmaan enää taida olla uusissa jaksoissa.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 14:52"]Apua! Nuo horoskooppiluonnehdinnat on niiiiiiiiiiiiiin noloja tuossa ohjelmassa. Nykyisin noita ei varmaan enää taida olla uusissa jaksoissa.
[/quote]
En ainakaan muista nähneeni. Aika hömppäähän ne ovat. :D toisaalta 2000-luvulla noihin horoskooppeihin ehkä uskottiinkin enemmän kuin nyt 2010-luvulla.
Että ylenkin on pitänyt alentua tällaiseen formaattiin!
Olipa eka ja vika kerta kun moista katsoin.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 14:56"]
Että ylenkin on pitänyt alentua tällaiseen formaattiin! Olipa eka ja vika kerta kun moista katsoin.
[/quote]
Ja jatkunut yhtä nolona jo vuosikausia. Varmaan taas ens talvena näkyy uudet jaksot..
[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 14:56"]Että ylenkin on pitänyt alentua tällaiseen formaattiin!
Olipa eka ja vika kerta kun moista katsoin.
[/quote]
Yle taisi olla edelläkävijä, kun sitä on 10 vuotta jo esitetty. :D
Erosivat aika pian häiden jälkeen (max 2 vuotta), Kirsillä ainakin yksi lapsi syntynyt sen jälkeen jonkun toisen kanssa.
Onko näkynyt jo Annikan ja Anssin jakso? Se on ainoita mitä Satuhäistä nähnyt, mutta luulenpa, että siihen kiteytyi koko ohjelman ydin. Parasta viihdettä oli!
Kuonaa