Tuntuuko joskus, että olet epäonnistunut elämässäsi?

Ei tunnu koska en vertaa itseäni muihin enkä elä ns. tavis-elämää. Ja minulle on ihan sama mitä mieltä muut ovat minusta ja elämästäni. Olen realisti. Pää voi joskus olla pilvissä mutta silti jalat tukevasti maassa. 

Aina kaikki ei mene niinkuin suunnitteli tai luuli asioiden menevän mutta ei pidä jäädä siihen rypemään.

Tärkeintä on olla elossa ja terve...sillä pääsee jo pitkälle. Jos terveys menee niin senkin kanssa pitää sitten oppia elämään tavalla tai toisella. 

Elämän pienet ilot voivat todellakin tehdä tavallisestakin arjesta ihanan jos ne vaan huomaa!

Olin viihteellä viikonloppuna. Nyt tiedän mistä johtuu se että pumppua ahdistaa joskus. Luulin lihaskivuksi.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 11:41"]Vakiotyö, asunto, auto löytyy. Haluaisin niin kovasti lapsia, perheen. :( Sinkkuna edelleen..
[/quote]
Minulta puuttuu tuo, mitä sinulla on (vakityö lähinnä) ja sen takia välillä tuntuu tosi väliinpudonneelta. Sen sijaan mulla on lapset ja aviomies. Asunto toki on, mutta paljon lainaa.

Kiitos tästä aloituksesta! Nimittäin ymmärsin taas, että ihmisillä on erilaisia puutteita elämässään ja sitten taas eri asiat ovat tosi hyvin.

Uskon ap, että saat sen, mitä kaipaat. Toivottavasti itsellänikin työasiat lutviutuvat paremmiksi.

Ei

Juu, tuntuu:D oon vähän oman tien kulkija ja ystävien kuittailu pistää joskus miettimään. Kaikelle elämässä on kuitenkin syynsä.

Tuntuu. 20v ja opiskelen tradenomiksi. Kun sukulaiset kysyvät että mikä minusta sitten valmistuu sanon 'ei yhtään mikään'. Niin paljon harmittaa opiskella tusinatradeksi. Kiitos kakkoskiintiön ei kannata keskeyttää -.-

Joka päivä.
Kouluttauduin hyvällä innolla ammatin peruskoulun jälkeen. Suunnitelmat oli selkeät ja halusin tulevaisuudeltani paljon. Nyt 10 vuotta myöhemmin olen pitkäaikaistyötön, kroppa tuusan nuuskana kohtuu pahan kolarin jäliltä, ei intoa eikä motivaatiota enää yrittää mitään, masennus ja ahistus vallanut mielen.
Eli olen täysin epäonnistunut elämässäni. En saanut mitään siitä mitä haaveilin silloin aiemmin. Kaikki meni niin päin helvettiä kuin olla ja taitaa. Mikään ei enää kiinnosta ja kaikki ottaa päähän.
Ei ole enää haaveita, ei toiveita eikä mitään suunnitelmia tulevaisuudelle.
Ainoa mikä elämässäni on hyvää, on rakas mieheni, ihana koti ja kaksi karvaista lastani. Siinä ne elämäni ilon aiheet sitten olikin.

Up

Up

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 11:52"]

Joka päivä. Kouluttauduin hyvällä innolla ammatin peruskoulun jälkeen. Suunnitelmat oli selkeät ja halusin tulevaisuudeltani paljon. Nyt 10 vuotta myöhemmin olen pitkäaikaistyötön, kroppa tuusan nuuskana kohtuu pahan kolarin jäliltä, ei intoa eikä motivaatiota enää yrittää mitään, masennus ja ahistus vallanut mielen. Eli olen täysin epäonnistunut elämässäni. En saanut mitään siitä mitä haaveilin silloin aiemmin. Kaikki meni niin päin helvettiä kuin olla ja taitaa. Mikään ei enää kiinnosta ja kaikki ottaa päähän. Ei ole enää haaveita, ei toiveita eikä mitään suunnitelmia tulevaisuudelle. Ainoa mikä elämässäni on hyvää, on rakas mieheni, ihana koti ja kaksi karvaista lastani. Siinä ne elämäni ilon aiheet sitten olikin.

[/quote]

Sama.

Ei menneisyyttä, ei tulevaisuutta, eikä mitään antamassa voimaa jaksaa läpi arkisen elämän. Pahinta on, että kaikki on omaa syytä ja nyt on liian myöhäistä korjata asiaa.

Joka päivä. 

Mielenterveysongelmat ajoivat koulujen keskeyttämiseen lupaavasta lukion alusta huolimatta, vuosien itsetuhoisuus ja rankka syömishäiriö sekä lääkeriippuvuus jättivät sekä kroppaan että psyykkeeseen jälkensä. Kouluja on yritetty yhä uudelleen ja uudelleen, mutta joka kerralla paniikkikohtaukset vievät voiton ja koulunkäynnistä ei tule mitään. Häpeissäni jätän leikin kesken. Ajokortti jäi kirjallista ja inssiä vaille kesken samoista syistä, aivot tuntuvat olevan kaiken lääkekäytön jäljiltä enää mössöä, keskittymiskyky on mennyt. Uni ei tule ilman lääkkeitä ja mielialahäiriö tekee omasta olemisesta jopa mahdotonta. Myöskin kaikki ihmissuhteeni olen onnistunut tässä sivussa hajottamaan. Kuntoutustuella eläminen venyy, koska en saa mistään kiinni.

Olen 24, ja tuntuu että peli on jo pelattu, mutta samaan aikaan pitäisi yrittää kaivaa tie takaisin elämään.

Ei se ole mikään vakiOtyö, hahhahahahaaaa

Siinä mielessä joo että ihmissuhteita ei ole. Muuten kaikki ok.

En itse pidä itseäni epäonnistuneena, mutta onneksi on teini ja oma äitini, jotka jatkuvasti muistuttavat kuinka saakelin huono ihminen olen. En tienaa tarpeeksi rahaa teinin tarpeisiin (luonnollisesti olen myös laiska ja huono kokki, siivooja ja yleiskone), ja äitini haluaisi minun pyrkivän politiikkaan (koska muuten olen ihan epäonnistunut enkä anna yhteiskunnalle mitään takaisin). Mitä voin tästä päätellä? Näillä geeneillä voitaisiin puolustella ns. laajennettua itsemurhaa. Sen voisi laajentaa nimenomaan to the extended family of grandparents.

Tuntisin olevani epäonnistunut jos minun olisi pitänyt tehdä lapsia, koska kaikki tekevät. Tai jos minun pitäisi olla parisuhteessa, jossa minulle jätetään kokonaan lapsien hoito ja kotityöt. Olen tehnyt asioita omalla tavallani ja se on tehnyt minut hyvin onnelliseksi.

Vähän. Mutta toisaalta uskon että jotkut virheet pitää tehdä ja nähdä etteivät ne kannata. Vaan autioittavat elämän ja vievät yksinäisten polkujen päähän. Elämässä on kehitysvaiheita.