Onko siskon exän deittailu ok?
Seurustelin kahdeksan vuotta sitten erään miehen kanssa muutaman kuukauden. Kyseinen mies valehteli, petti ja lopuksi jätti minut tämän hyvin lyhyeksi jääneen suhteen aikana. Olin sen jälkeen jonkin aikaa masentunut, enkä luottanut miehiin pitkään aikaan. Pääsin kuitenkin miehestä täysin yli, enkä kanna hänelle mitään kaunaa.
Nyt tällä viikolla rakas siskoni kertoi minulle, että hän tapailee tätä exääni. Sisko kysyi kyllä muodollisesti "lupaani", mutta vasta sen jälkeen, kun he olivat jo tapailleet jonkin aikaa. Sanoin, ettei ajatus tunnu minusta mukavalta ja toivoisin, ettei hän tapailisi kyseistä henkilöä. Ihan vaan senkin takia, että mies oli kusipää ja mitä olen kuullut siskoltani, on edelleenkin. Silti hän päätti hylätä toiveeni ja jatkoi miehen tapailua.
Onko minulla oikeutta suuttua siskolleni tästä? Ajatus heistä kahdesta kuvottaa minua, mutta toisaalta minun ja tämän miehen suhteesta on jo niin pitkä aika.. Enkä todellakaan haikaile millään lailla tämän exäni perään, olen onnellisesti naimisissa, mutta jotenkin ajatus näistä kahdesta yhdessä on hyvin vastenmielinen.
Mitä siis tekisitte tilanteessani? Katsoisitteko tilannetta läpi sormien vai kieltäisittekö siskoa tapailemasta exää?
Kommentit (21)
EN kieltäisi, eikä kyllä edes tuntuisi missään.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 13:51"]
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 01:36"]
Et sä mitään voi kieltää herranjumala! Ja tapahtuneesta on kuitenkin lähemmäs vuosikymmen, josko antaisit vanhojen olla ja voisit vaikka uskoa että ihmiset muuttuu! Vaikka sinähän nyt olet täysin samanlainen ihminen kuin 10vuotta sitten.
[/quote]
Mutta kun kyseinen mies ei ole muuttunut tuossa ajassa, ei ainakaan tuossa mielessä :D sisko tietää, että se valehtelee, muttei välitä.. -ap
[/quote]
Mistä sä tiedät ettei ole muuttunut? Oletko ollut hänen kanssaan niin paljon tekemisissä?
Kuten moni on jo sanonut, kieltää et voi. Mutta tässä on nyt kaksi puolta: siskosi lojaalisuus sua kohtaan - kun mies on aikoinaan tehnyt sulle paskasti, toi tuntua siltä, että sun hyvinvointi ei ols siskollesi tärkeää - sekä se, toivotko itse siskosi välttyvän murheilta ja mielipahalta.
Ymmärrän, että tuntuu kurjalta, ehkä jopa mahdottomalta, ajatella tapaavasi exääsi siskon kautta, mökkireissut, vanhempien synttärit tai mitä teidän suvusssamme nyt yhteisiä rientoja onkaan. Tämä voi sitä kautta vaikuttaa ajanviettotapoihinne laajemminkin. Ymmärrän senkin, että et koe voivasi olla siskosi tukena, jos (ja sun nähdäksesi kun) hän polttaa näppinsä tuossa ihmissuhteessa.
En lähtisi kieltolinjalle, mutta juttelisin näistä asioista siskosi kanssa. Kertoisin tunteistani ja huoleni aiheista avoimesti ilman, että lähtisin paheksumaan ja tuomitsemaan. Tässä ei lopuksi ole kyse siitä, onko siskon ex kieltolistalla vai ei joidenkin yleispätevien sääntöjen mukaan, vaan teidän kahden (kolmen) välisistä suhteista.
[Itselläni on exiä, mutta niistä yksi on sellainen, että jos joku läheiseni kietoisi tuon miehen lähipiiriini haluamattani, joutuisin kyllä puhumaan asiasta ja muuttamaan käytäntöjä. Ei se mulle mitään kovin pahaa tehnyt, mutta en vain halua olla sen kanssa missään tekemisissä. Muut exät ei samanlaisa reaktiota aikaan saisi. Tapauskohtaista, siis. ]
Ei kuulu sinulle minkään vertaa etenkin kun siskosi tietää faktat miehestä ja on edelleen hänen kanssaan. Aikuiset ihmiset saa päättää itse seurusteluistaan.
Kasva aikuiseksi.
Jos mies tekee paskatemput siskollesi niin mitä siitä, sisko tietää että mies valehtelee ja ei välitä siitä joten miksi sinäkään välittäisit.
Ethän sä voi kieltää, korkeintaan varoittaa siskoasi. Kun siskosi tulee itkemään pettäjämiestä, niin avosylin. Sä olet sisko, et pahanilkinen lällättäjä? Eikö vaan.
Tuommoinen kiertopalkinto mies mua ällöttää. Hänestä tuntuu riittävän kaikille vähän.
Välit siskoon kyllä viilenisivät tuosta. En varmaan haluaisi olla tekemisissä miehen kanssa, joten väkisinkin vähenisi näkemiset myös siskon kanssa.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 14:15"]
Ethän sä voi kieltää, korkeintaan varoittaa siskoasi. Kun siskosi tulee itkemään pettäjämiestä, niin avosylin. Sä olet sisko, et pahanilkinen lällättäjä? Eikö vaan. Tuommoinen kiertopalkinto mies mua ällöttää. Hänestä tuntuu riittävän kaikille vähän.
[/quote]
Kertokaa miten ihmeessä naiset aina onnistuu lähtemään moisten jännämiesten matkaan?
no minusta ei ole ystävienkään ok tapailla mun/ ystävien exiä ja sisko on ehdoton EI!
Sinulla ei ole mitään oikeutta kieltää siskoasi tekemästä omia valintojaan. Voit vain kertoa oman tarinasi. Ja sisko elää kuten itse haluaa.
En ymmärrä näitä av:n ketjuja. Miten ihmiset katsovat oikeudekseen puuttua toisen ohmisen elämään?
Lapsellista kitinää sinulta. Ala elää kuin aikuinen.
Todella ajattelematonta siskolta..siskon pitäisi ymmärtää ettei tuo ok soveliasta edes.tuskin itsekkään tykkäisi jos osat olisivat päinvastoin
Kieltää ei tietenkään voi, mutta en hyväksyisi.Aika epälojaalia käytöstä siskolta.
En näkisi, että minulla olisi valtuuksia kieltää.
Et sinä sitä voi kieltää.
Anna jokaisen tehdä omat virheensä. Itsehän sanoit että mies on paska etkä sitä kaipaa. Naura vaan päälle kun siskosi tekee tyhmyyksiä... et kai luule että homma päättyisi jotenkin hyvin? Vaikka päättyisi niin sinähän et sitä miestä kaipaa omien sanojesi mukaan.
Anna niiden olla ja unohda koko tapaus.
T. mies
Mitä se sulle kuuluu, ihme draamailua.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 00:32"]
Et sinä sitä voi kieltää.
Anna jokaisen tehdä omat virheensä. Itsehän sanoit että mies on paska etkä sitä kaipaa. Naura vaan päälle kun siskosi tekee tyhmyyksiä... et kai luule että homma päättyisi jotenkin hyvin? Vaikka päättyisi niin sinähän et sitä miestä kaipaa omien sanojesi mukaan.
Anna niiden olla ja unohda koko tapaus.
T. mies
[/quote]
Niin no tavallaan toivonkin, että mies tekee yhtä paskasti siskolle kuin teki minullekin ja eiköhän se tee. Vituttaa vaan, että sitten kun suhde menee poikki, sisko tulee mulle itkemään eroa, vaikka varoitin häntä..
Jos kyse olisi entisestä aviomiehestäsi, lastesi isästä tms. niin asia olisi ikävämpi, mutta joku vuosien takainen muutaman kuukauden suhde ei kyllä oikeuta sua kieltämään heidän yhdessäoloa...
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 01:36"]
Et sä mitään voi kieltää herranjumala! Ja tapahtuneesta on kuitenkin lähemmäs vuosikymmen, josko antaisit vanhojen olla ja voisit vaikka uskoa että ihmiset muuttuu! Vaikka sinähän nyt olet täysin samanlainen ihminen kuin 10vuotta sitten.
[/quote]
Mutta kun kyseinen mies ei ole muuttunut tuossa ajassa, ei ainakaan tuossa mielessä :D sisko tietää, että se valehtelee, muttei välitä.. -ap