Lue keskustelun säännöt.
En ole koskaan viettänyt KUNNON synttäreitä. En osaa juhlia.
04.03.2007 |
Täytän kohta 25v mutten ole oppinut juhlimaan synttäreitä sanan varsinaisessa merkityksessä. Kun olin pieni niin perheessäni ei juhlittu synttäreitäni kuin ihan pienimuotoisesti muutaman sukulaisen kesken. Pari ystävää oli kerran synttäreilläni ala-aste-iässä...Muutoin oman itseni juhliminen tuntuu minulle täysin vieraalta. Johtuneeko siitä että olen kasvanut uskovaisessa perheessä jossa mistään asiasta ei tehdä isoa numeroa vaan eletään matalaprofiilista ja vaatimatonta elämää. Lisäksi vanhempani kokivat aina juhlien kuin juhlien järjestämisen työläänä ja väsyttävänä touhuna ja lopulta turhamaisena ja teennäisenä.
Oman ikääntymisen juhliminen tuntuu minusta siis nyttemmin hassulta ajatukselta. Varsinkaan kun elämässäni ei ole mikään mennyt ihan suunnitelmien mukaan..En tunne oikeastaan mitään tarvetta juhlimisella korostaa itseäni eikä elämässäni ole juuri muuta juhlimisen aihetta kuin lasten syntymä. Muita omia saavutuksia minulla ei ole. Ei ole työkokemusta eikä onnistunutta opiskelukokemusta. Olin koulukiusattu koko peruskoulu-ajan ja peruskoulun jälkeen moni koulu keskeytyi. Kaikki on jäänyt elämässäni kokeilun tasolle. Olen omaksunut herkästi sisäänpäinvetäytyvän persoonallisuuden.
Minulla on pari hyvää ystävää joihin pidän yhteyttä jokseenkin säännöllisesti. Välillä herään syyllisyyteen kun unohdun...tai jumiudun liikaa omaan elämääni ja kaikki sitten välillä romahtaa. Tulee sosiaalisia pimentoja ja avuttomuuden ja tyhjyyden tunnetta ja pelkoa siitä osaanko edes ylläpitää sosiaalisia suhteita? Osaanko elämässä yhtään mitään.. :( Ansaitsenko mitään? Osaanko nauttia mistään?
Kommentit (8)
Lopeta tuo itsesi vähättely, olet aivan yhtä arvokas ja ihmeellinen olento kuin kuka tahansa muukin ihminen tällä planeetalla!
Eihän ihmisen tarvitse ulkoisesti saavuttaa mitään ihmeellistä, työt, tittelit ja varakkuus ovat vain maallisia asioita, joiden saavuttamisessa nyt ei ole mitään erityistä.
Olet kuitenkin saavuttanut 25 vuoden iän ja saanut ihania ihmeellisiä lapsia, mikäs sen suurempi syy juhlia! Eikä ne juhlat tarvitse olla mitään trendien mukaan viimeisen päälle järkättyjä ja sävy sävyyn mietittyjä " elämyksiä" vaan ihan juuri oman itsesi näköiset ja kokoiset, vaikka ihan oman perheen kesken. AINA on syytä juhlaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidistäni tarkemmin ottaen...koska äitini oli ja on hyvin hallitseva persoona ja jyräsi minut lapsena maan rakoon. Minulla ei ollut koskaan lupaa näyttää omia tunteita tai mielipiteitä. Äiti oli joka määräsi mitä elämässä tapahtuu. Kaveritkin pelkäsivät tulla meille koska äiti kyseli tiukkaan sävyyn asioita heiltä ja heidän taustastaan yms. Kaikki piti tehdä äidin mieliksi. Vieläkin pelkään jotakin mitä en osaa sanoin kuvailla. En osaa elää niinkuin suurin osa elää...ja juhlia etenkään. En tunne tarvetta, mutta haluaisin kovasti juhlia. En vain osaa AIDOSTI! Tulee jotenkin vaivaantunut olo. En tiedä olenko masentunutkaan varsinaisesti. Elän vaan tosi väritöntä ja mautonta elämää vaikka todellisuudessa olen todella luova ja rönsyävä tyyppi. Se tekee minut tosi surulliseksi kun pelkään kaikkea ja mieluummin käperryn itseeni.
ap
Juhlista vaikka vapautumista äidin pakkovallan ikeestä :-)
ei megabileet, ei vaatimattomuus kaunistaa -pullkahvitkaan.
Vaikka champpanjaa aamiaiseksi kaupungin hienoimmassa ravintolassa yhden tai kahden ystävän kanssa tms.
Miltei sata henkeä...Tosin mieheni kaveripiiriä iso osa porukasta. Minulla ei ollut kuin yksi ystävä siellä, kaasona.:) Kiitollinen olen kyllä siitä. En tiedä, en ole miehelleni mitenkään kateellinen tai muuta...ehkä hiukka surullinen kun olen tämmöinen omissa oloissa " viihtyvä" . En edes viihdy omissa oloissani, tunnen vain oloni helpommaksi itsekseni kuin seurassa. Ulkomaailma on minulle toisinaan tosi pelottava asia ja kaikki tuntuu vielä uudelta, ikäänkuin en olisi elänyt vielä ollenkaan!
En ole koskaan joutunut täysin yksinkään elämään ja pelkään täydellistä itsenäisyyttä mikä merkitsee minulle täydellistä yksinäisyyttä. 16-vuotiaasta olen seurustellut jos jonkinmoisen ukkelin kanssa. Takertunut siis yksinäisyyttä ja perhettäni pakoon epätoivoisesti. Kunhan jotakin että pääsee pois ahdistavista kuvioista. Seurustelukumppaneita on riittänyt muttei ystäviä. Puistattaa ajatella menneisyyttäni ja sekoilujani. :/ Sisälläni oli paljon ongelmia ja lukkoja joita en osannut avata ja vieläkin olen aika alkupisteessä itseni löytämisen suhteen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja minullahan niitä ei ole koskaan juurikaan ollut, OIKEITA kavereita..joiden kanssa olen tekemisissä useammin kuin muutaman kerran vuodessa, noin karkeasti ilmaistuna. Minustahan kaikki johtuu kun olen vaan niin pidättäytyvä ja jännitän kaikkea sosiaalista kontaktia vaikkei se aina päällepäin näykään. Olisi elämässäni saavutus oppia nauttimaan sosiaalisuudesta ja vapautua koska tähänastinen elämäni ei yhtään eheytä minua. Pakenen vain tuskaani ja pelkojani. Teen miten on turvallisinta mutten niin kuinka haluaisin sisimmässäni. Haluan selkeästi toisin, mutta pelkään...Kaikkea.
Itse opin järjestämään juhlia lapsille, mutta itse en koskaan vietä synttäreitä, paitsi perheen (mies,lapset) kanssa. En koskaan lapsenakaan juhlinut, en koulusta pääsyä, en rippijuhlia, koska kotona ei juhlittu. En viettänyt 20v ja 30v synttäreitäkään. Kotona oli meilläkin hirveä kuri ja halveksunta, joten kai se siitä johtuu, ettei osaa olla huomion keskipisteenä.
Mulla oli opettelemista jopa joulun juhlimisessa ja siinä, että isompi porukka tulee syömään meille. Ja nyt sellainen sujuu jo rutiinilla.
Kukaan kaveri tai miehen sukulaisetkaan, eivät edes tiedä milloin olen syntynyt, toki vuoden tietävät.
Harmittaa kun en koskaan voi kuvitellakaan mitään suuria juhlia, häätkin pelkkä siviilivihkiminen.
Mutta lapseni saavat juhlia ihan vapaasti siten kuin haluavat, tätä omaa mallia en aio tuputtaa niille.
Itse inhoan keskipisteenä olemista enkä ole koskaan synttäreitä juhlinut. En aio edes kolmen vuoden päästä viisikymppisiäni mainostaa.