Kun nuori ei puhu asioitaan...

Itse olin puhumaton nuori. Mitään tajunnanräjäyttävää en koskaan tehnyt, en vain halunnut puhua asioista vanhemmilleni.

Tuli olo kun olisi ollut lampun alla kuulusteltavana, ei miellyttänyt, olin siis hiljaa.

Minkäikäinen kyseessä?

2: minkäikäinen olet nyt? Millainen lapsi-vanhempisuhde sinulla on nykyisin. Oletko perheellistynyt? Jos, miten olette isovanhempien kanssa tekemisissä? Entä appivanhempien? Puhuuko puolisosi?
Tulipa kysymyksiä, mutta aihe raastaa oikeasti.

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 18:49"]Minkäikäinen kyseessä?
[/quote]
18v

Hei ap, täällä toinen. "Teinini" on tosin jo 20 v, mutta kotona asumme kahdestaan. Ja minulle ei puhu muuta kuin moikat ja hyvin pelkistetysti kertoo asialliset kuulumiset. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä hän puuhaa suurimman osan aikaa, siis silloin kun ei ole kotona. "Teini" on myös melko negatiivinen hapannaama. Olen kysynyt syytä thän, mutta hän sanoi vain, ettei halua puhua siitä. Siis on joku asia/juttu/?, mikä vaikuttaa hänen elämäänsä, mutta minulle ei voi edes vihjaista. En kuulemma voi auttaa tms, eikä hän halua, että alkaisin "hautomaan" sitä, jos kertoisi minulle mistä on kyse. Olen aivan ymmälläni.

Meillä 13v toimisi samoin, mutta en päästä lähtemään kotoa ellei kerro mihin ja kenen kanssa on menossa. Koska nuori on alaikäinen, minun täytyy tietää missä liikkuu.

Jos kerran on täysi-ikäinen, niin ei hänellä ole mitään velvollisuutta kertoa asioistaan, ajatuksistaan yms. Toki jos vielä asuun vanhempien luona, on perusteltua vaatia ennen lähtöä kertomaan milloin tulee takaisin. Siis oma-aloitteisesti, ei niin että pitää kysyä.

Tosiaan sen nyt tiedän, kun on kauan piin taasen kenen kanssa ja millä paikkakunnalla hän on. Huolta ei siis oikeasti ole, kuin tuo puhumattomuus. Yllättävää esim. Kun kaveri tulee yllättäen, nuoreni syö (oli ruoka-aika) ja sitten vaan hei! Luulin, että kaveri tuli meille, hakemaan tuli. Hyvä, että on kaveri, mutta... Alaikäisenä ei ollut näin kauan pois. Ap.

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 18:52"]

Hei ap, täällä toinen. "Teinini" on tosin jo 20 v, mutta kotona asumme kahdestaan. Ja minulle ei puhu muuta kuin moikat ja hyvin pelkistetysti kertoo asialliset kuulumiset. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä hän puuhaa suurimman osan aikaa, siis silloin kun ei ole kotona. "Teini" on myös melko negatiivinen hapannaama. Olen kysynyt syytä thän, mutta hän sanoi vain, ettei halua puhua siitä. Siis on joku asia/juttu/?, mikä vaikuttaa hänen elämäänsä, mutta minulle ei voi edes vihjaista. En kuulemma voi auttaa tms, eikä hän halua, että alkaisin "hautomaan" sitä, jos kertoisi minulle mistä on kyse. Olen aivan ymmälläni.

[/quote]

Oletko äitini?
Mä en vaan jotenkin ole sen tyyppinen ihminen joka avautuu sen ihmeemmin asioistaan.

Velvollisuutta tai ei, mutta täyden palvelun talossa pitää asukkaiden kommunikoida keskenään.

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 18:59"]

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 18:52"]

Hei ap, täällä toinen. "Teinini" on tosin jo 20 v, mutta kotona asumme kahdestaan. Ja minulle ei puhu muuta kuin moikat ja hyvin pelkistetysti kertoo asialliset kuulumiset. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä hän puuhaa suurimman osan aikaa, siis silloin kun ei ole kotona. "Teini" on myös melko negatiivinen hapannaama. Olen kysynyt syytä thän, mutta hän sanoi vain, ettei halua puhua siitä. Siis on joku asia/juttu/?, mikä vaikuttaa hänen elämäänsä, mutta minulle ei voi edes vihjaista. En kuulemma voi auttaa tms, eikä hän halua, että alkaisin "hautomaan" sitä, jos kertoisi minulle mistä on kyse. Olen aivan ymmälläni.

[/quote]

Oletko äitini?
Mä en vaan jotenkin ole sen tyyppinen ihminen joka avautuu sen ihmeemmin asioistaan.

[/quote]

Hei, en usko. :D  Joo, oma lapseni on samanlainen. Mutta olen yrittänyt viestiä hänelle, ettei kannata eikä tarvitse pitää kaikkea sisällään. Tottakai äiti välittää ja huolissaan, kun näyttää että nuorella aikuisella lapsella on jotain huolta, mikä estää iloitsemasta elämästä. Uskon, että voisin ainakin antaa uutta näkökulmaa asiaan. Oli se mikä tahansa. Kyllä vanhemman elämänkokemuksesta on hyötyä - kunpa nuoreni ymmärtäisi tämän!

Minä muistan olleeni, kuin avoin kirja. Äitini tiesi liiankin hyvin kaikki asiani. Nykyisin en puhu hänelle kaikkea. Ahdistaa aiemmat. Jospa teillä menee toisinpäin, nyt hilja, sitten kehittynyt suhde avoimesti.

Olin samanlainen nuori. Arka, epävarma ja pelokas, vaikken antanut minkään niistä tulla ulospäin koskaan. 

Minulla oli hyvä ja tasapainoinen kasvatus, älä syyttele liikaa itseäsi.

Kerran äiti ihan yhtäkkiä halasi ja sanoi että rakastaa minua hirveästi (tälläisiä ei meillä hirveämmin ollut, eikä se toisaalta silleen haitannutkaan). Se tuntui todella hyvältä. Kokeile ehkä joskus samaa jos tilanne tulee?

N23

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 19:03"]

Velvollisuutta tai ei, mutta täyden palvelun talossa pitää asukkaiden kommunikoida keskenään.

[/quote]

Minustakin normaaliin, terveeseen perhe-elämään kuuluu, että saman katon alla asuvat puhuvat keskenään. Muutakin kuin välttämättömimmät asiat. Ja siihen tulisi pyrkiä. Uhma- ja murrosikäisillä on kasvukautensa, mutta      muilta pelkkä 'hei' on huonoa käytöstä. Mikä perhe semmoinen on, missä ei jaeta asioita hyvässä hengessä?  Puhun omasta kokemuksesta. Lapsille opetin avoimuutta, mutta puoliso oli puhumaton. 

Mun esikoinen on samanlainen teini, ainoa paikka, missä jutellaan on sauna, ja näin on ollut aina... En silti tiedä elämästään liikoja :) Ja kyllä, minä halaan ja kerron, että rakastan häntä juuri tuollaisena kuin on, siksi ehkä saunakeskustelut sujuu. Nuoremmat sitten ovat aina avautuneet kaikesta...

Meillä oli kans teinillä jakso jolloin ei puhunut mitään, karkas vaan kotoaan. Hänellä oli silloin kavereita, jotka käyttivät huumeita, tupakkaa ja alkoholia. Eikä edes poliisi tai laitospaikka saaneet heitä pidettyä erillään. Onneksi on nyt viisastunut, ja tuo paskasakki on jäänyt. Laitospaikka sai myös jäädä. Sieltä kun ei saanut apua.

Poliisilta sain silloin maailman parhaan ohjeen, tai lapsi sai. "Käy nyt ainakin kotona syömässä." Ruoka kelpaa aina, teinillekin. Ja ne tärkeimmät asiat tulee teineiltä usein rivien välissä. Eli kannattaa yrittää jutella ja kuunnella tarkkaan. Vaikka väkisin. Jonakin päivänä se teini alkaa jutella itsekin.

Ja siis en ole mikään natsimutsi. Suht vapaasti on saanut mennä ja harrastaa. Haluan että lapsi itsenäistyy mutta vasta silloin kun osaa pitää itsestään huolta.

Mää oisin halunnu puhua, mut tuntu ettei äitiä oikeesti kiinnosta. Se ei kysyny miten meni eka koulupäivä yms tyyppisiä pieniä asioita ikinä, joten kun tuli välillä jotain kysymään, ei tuntunut luonnolliselta kertoa, kun epäilin, että kiinnostaako nyt ees oikeesti. Eli jotenkin ei viestinyt tarpeeksi usein omalla olemuksellaan, että mun asiat kiinnostaa, niin en osannut oikein kertoa silloin kun tulikin kyseleen. Teillä toki varmaan eri tilanne, mut tuli vaan mieleen yhtenä esimerkkinä. 

Kiva lukea tätä keskustelua. Kävin välillä laittamassa ruokaa. Minulla ei siis tosiaan oikesti ole huolta nuoresta aikuisestani. Ihan järjellisen oloisen kaverin kanssa lähti, vaikken häntä tarkemmin tunne. Riipii vain tuo puhumattomuus. Olen jutellut hänen kanssaan aiheesta. Olen sanonut hänelle monta kertaa kuinka tärkeä hän minulle on, halannutkin. En tiedä onko se minult vanhemmalta itsekkyyttä vai mitä, mutta toivoisin meillä olevan nuoreni kanssa voin ja lämmin suhde. Olen korostanut hänelle, että ihan kaikkea ei tarvitsekaan kertoa, jotakin oleellista iän tavallista. Esim. Nyt hän kyseli minulta meidän muiden vkl- suunnitelmia. Itse hän ei kertonut lähtevänsä, vaikk oli suunnitellut.
Toivon parempaa, aikuistumista ja löytämistä. :) t. Ap.

Et ole pystynyt luomaan nuoreen riittävän luottavaista suhdetta, kun hän ei pysty puhumaan sinulle asioistasi. Minä olin samanlainen, äitini kauhisteli/siunaili joitakin mielenkiinnonkohteitani tai asioitani varhaisteini-iässä, ja minulle arkana ja herkkätemperamenttisena nuorena, jonka oli muutenkin vaikea tuoda itseään esiin, tämä johti ahdistukseen ja teini-iän salailuihin (siis ihan normaalien asioiden!) ja aikuisena siihen, etten mielellään puhu äidille omista asioistani.

Aina ei tarvita mitään perhehelvettiä siihen, että välit menevät rikki. Nykyään puhun paljon kaikesta muusta, mutta omista asioistani vaikenen. Äidin epätoivoiset "miksi et voi puhua"-purkaukset lähinnä pahentavat asiaa.