Sektion riskit

Sektion suurin yllätys oli se miten nopeasti siitä toivuin. Olin laitoksella sen 5 päivää enkä sitten enää tarvinnut kotona enää särkylääkettä. Koko aikana kipu ei ollut minkäänlainen ongelma. Toki eka nouseminen pedistä ei ollut kivaa, mutta kun hoitsujen avustuksella olin tolpilleni päässyt tokana aamuna (sektio edellinä iltana viiden maissa), siitä jatkoin eteenpäin ihan itse. Itse suihkuun, itse lapseni nostelin ja niin edelleen. Käsittämätöntä kun ajattelee, miten iso leikkaus se on.

Toki siihen liittyy riskejä, mutta ne ovat kuitenkin aika pieniä siihen riskiin verrattuna, jos vauva jäisikin lantioon jumiin ja saisi siksi happivajeen tms. kamalaa :(



Itse ainakin edelleen soimaan itseäni siitä, etten vaatinut toiselle lapsellemme suunniteltua sektiota. Olin jotenkin niin vakuuttunut niistä huhupuheista, joiden mukaan sektio on poikkeuksetta turvallisempi ja alatiesynnytyksestä toipuu nopeammin... Tuloksena lapsemme oli todella suuressa riskissä hapenpuutteeseen, mutta onneksi hän selvisi säikähdyksellä ja mustelmilla!



Itsekin selvisin ok, mutta silti toipuminen oli minusta kokonaisuutena hitaampaa kuin sektion jälkeen. Ihanaa oli, että pystyi nousemaan kivuitta eikä ollut pakkoa varoa mitään (ei tikkejä missään). Mutta olotila oli pitkään kaikkea muuta kuin " synnyttämätön" , toisin kuin kiireellisessä sektiossa, josta toivuin n. viikossa. Kaiken huipuksi kuulin vasta jälkikäteen, että virtsankarkailu on kuulemma normaalia(?!) vielä usean kuukauden alatiesynnytyksen jälkeen. Että semmoista. Onpa tosi " kivaa" kulkea Tena pöksyissä, kun ikää on vasta 26 ja (alatie)synnytyksestä on kulunut kohta vuosi :( Onneksi vauvamme toipui tosi rankasta synnytyksestä minua nopeammin, mutta vielä paremmin kaikki olisi hänelläkin mennyt sektion jälkeen.



Normaaliraskaudessa alatiesynnytys varmasti on paras vaihtoehto. Mutta jos epäillään epäsuhtaa synnyttäjän lantion ja vauvan koon välillä, kannattaa minusta vaatia sektio.

...toki näin on, mutta suosittelen valitsemaan gynekologin esittämän vaihtoehdon:) Oma karkea (ja epäammatillinen?) mielipiteeni on, että kaikki ilman todellista obstetrista syytä tehtävät sectiot, ts. pelkosectiot, ovat turhia. Section komplikaatioriskit ylittävät aina moninkertaisesti säännölliseksi oletetun alatiesynnytyksen vastaavat.



Tylsää, että ensimmäisestä synnytyksestäsi on jäänyt paha mieli ja pelko. Sectio ei kuitenkaan synnytyspelkoa paranna eikä aikaisempi synnytys useinkaan täysin ennusta seuraavan kulkua.



Ja vielä.. Sikiön pituus ei itsessään vaikuta ulosauttoon. Ts. 4500g ja 55cm syntyy helpommin kuin 4500g ja 50cm.



Toivottavasti osaat rauhoittua ja nauttia raskauden viimevaiheista. Kummin tahansa asiasi kääntyykään, tsemppiä ja hyvää mieltä:)



t.kätilö (Tays)

Vierailija:

Sectio ei kuitenkaan synnytyspelkoa paranna eikä aikaisempi synnytys useinkaan täysin ennusta seuraavan kulkua.

*krhömnatsikrhöm*

tai ei siis tietenkään ihanaa, mutta kiva huomata että muutkin pohtivat samaa. Meillä sama juttu ja kovasti kaipailisin minäkin kokemuksia, jotta tietäisin mitä tehdä. Kumma vaan kun täällä av:lla ei saa ikinä vastauksia asiallisiin kysymyksiin, vaan lähinnä vieteihin, joissa haukutaa muita...



Noh, kertoikaa nyt joku sektion kokenut kokemuksistanne!!

Mutta miksi ei käynnistetä jos iso lapsi tulossa ja tietää kuinka vaikea oli ensimmäinen? Mulla rv nyt 38 ja käynnistys samana päivänä kuin la jos ei ennen sitä ole tapahtunut mitään. Yksi käynnistys ollut jo just 38 ja lapsi oli 3700. Suurin lapsistamme ollut 4500 ja 54,5 pitkä.... Hermopunos repeytyi synnytyksessä. Siksi menen ennemmin käynnistykseen kuin leikkaukseen koska leikkaus on aina leikkaus ja siitä toipuminen vie kauemmin kuin synnytyksestä. Mulla niin helppoja kuitenkin olleet kaksi viimeisintä että ennemmin tosiaan synnytän kuin annan laikata. Tsemppiä ja voimia!!!

mulla kyllä käynnistettiin ajoissa jo ennen laskettua päivää... Mutta poika oli 4 600 grammaa ja 58 senttiä pitkä. Eli ei paljon lämmittänyt... Kyllä taitaa tuo sektio olla ainoa vaihtoehto kohdallani. Eikö täällä tosiaan ole yhtäkään äitiä, jolle sektio on tehty??

Synnytin myös esikoiseni imukupilla avustettuna. Repeydyin myös pahasti ja toipuminen kesti pitkään. Jälkitarkastukseen mennessä en kävellyt tai istunut normaalisti jne. En muista tarkaa aikaa toipumiseen, mutta esim. seksiä ei ollut puoleen vuoteen ollenkaan ja senkin jälkeen kesti, yhteensä ehkä vuoden kun alkoi olla " normaali" olo.



Seuraavan vauvan kohdalla mietin sektiota heti alusta, mutta kuitenkin pelkäsin sitäkin ja päätin, koska " yleensä toinen on helpompi" , että synnytän kuitenkin " normaalisti" . Kunnes rv38 järkytys, vauvan painoarvio kilon enemmän kuin esikoisen! Lääkäreiden kanssa yhteistuumin, pienen harkinnan jälkeen, päädyttiin sektioon. Ratkaisu oli oikea, vauva oli todella esikoistakin isompi, painoarvio oli oikea.



Sektio meni hyvin vaikka eihän se mikään mukava toimitus ole. Synnytys kaikessa " rajuudessaan" oli kuitenkin kokemuksena parempi mielestäni. Mutta se toipuminen. Sektion jälkeenkin olin kipeä, totta kai, mutta toipuminen oli uskomattoman nopeaa. Kun leikkauksen jälkeen sängystä pääseminen oli tuskaa en olisi voinut edes kuvitella mikä muutos tapahtuu ihan viikossa! Särkylääkkeitä en tarvinnut enää kotona ollenkaan kuukauden päästä muistan kuinka ajattelin, että nyt olen täysin ennallani. Siis oma tunne siitä. Sitä ennenkin oli jo ollut viikkoja ihan ok olo, mutta kuukauden päästä ei enää mitään.



En mä sektioon " huvikseni" menisi ilman todella hyvää syytä, mutta sulle ap voin kyllä melkeinpä suositella. Jos itse olen vielä joskus raskaana haluan ensisijaisesti synnyttää alakautta ja toivon, että vauvan kokoa seurataan jo hyvissä ajoin tms.

Vai tietoa, mikä sektiossa voi mennä pieleen? Itse en enää lapsia halua, koska kahden sektion jälkeen ei ole muuta mahdollisuutta lapsia saada. Sektiot olivat minulle paljon pahempi kokemus kuin normaalisynnytykset, vaikkei mitään muita komplkikaatioita tullutkaan kuin verenpaineen raju lasku sektion aikana. Mutta on päinvastaisiakin kokemuksia.

Vierailija:

Olen peloissani. Leikkauksen riskit pelottavat aivan hurjasti. Toisaalta taas on tulossa iso vauva, joten riskit ovat suuret myös alateitse. Mitä teen? Toivon hartaasti kokemuksianne ajatusteni tueksi.

perätilan vuoksi. Suunnitellussa leikkauksessa ei tullut supistuksia ei mitään mikäviittaisi synnytyksen alkuun joten ei ollut kipuja. Leikkaus meni hyvin aamulla leikattiin ja seuraavana aamuna olin jalkeilla. Käveleminen ei sattunut. Sängystä nouseminen ja kierto liikkeet sattuivat todella paljon mutta tunti tunnilta väheni niin, että 3päivän jälkeen ei oikein ollut enää kipuja. Joskus tuntui esim. sängystä noustessa. Minä ainakin voin lämmöllä suositella keisarinleikkausta. :)

synnytystapa-arvioon nyt ehdottomasti jos et ole jo menossa? Ja pian alkaa olla jo kiire... Siellä mulle tehtiin ratkaisu seuraavaan synnytyksen.



6

Niitten kanssa on vaan opittava elämään tai tulee hulluksi. Sektiossa on riskejä kuten myös alatiesynnytyksessä.

Sektio oli suunniteltu. Tottakai pelkäsin toimenpidettä aivan valtavasti. Mutta toimenpiteestä ei jäänyt mitään epämiellyttävää kokemusta. Vahvimpina tuntoina ovat oman lapsen ensimmäinen itku ja hänen saaminen olkapäälle.



Seuraavana aamuna nousin itse sängystä sisukkaasti, kivuista en muista. Kai niitä jnkv oli, mutta tuskin paljoa, koska mitään ei jäänyt mieleen. Fyysinen toipuminen oli nopeaa.

sektioon, yllätysperätilan vuoksi. Minulla oli myös ahtaumaa lantiossa, joten en tiedä olisiko edes normaalipäin ollut lapsi minusta ulos mahtunut suosiolla. Olin saanut lähetteen ylimääräiseen ultraan lantion kuvausta varten, mutta en kerinnyt sinne, kun synnytys käynnistyi.

Sektiosta ei jäänyt mitään kammoa. Sillä tavoin saimme terveen, elävän poikavauvan. Siitä olen kiitollinen. Näin onnellisesti ei ehkä olisi käynyt alatiesynnytys ( yrityksessä ), koska kyseessä perätila ja pienikokoinen ensisynnyttäjä.

Sektiota ei tehty hätä, eikä kiireellisenä. Olin siinä vaiheessa auki vasta n. 4- 5 cm.

Minulle oli keretty antaa epiduraali ( ja kohdunkaulan puudutukset ) , joten sen voimin tehtiin sektio. Olin hereillä sektion ajan ja mies piti kädestä kiinni.

Ihan vähän sen tunsin, kun vauva otettiin ulos kohdusta, mutta ei se pahalta tuntunut. Vahingossa katsoin kattoon , niin sen kautta näin leikkaustapahtumaa, mutta äkkiä käänsin pään pois.

Vauva näytettiin minulle, annettiin hetkeksi rintani päälle ja sitten kätilö ja mieheni menivät puhdistamaan yms vauvaa. Minua jäätiin kursimaan kokoon.

Sitten minut vietiin heräämöön, jossa jouduin olemaan kunnes jalkoihin palasi tunto.

Sillä välin vauva oli köllinyt tunnin verran lämpökaapissa ja mies oli saanut ruokaa ja pitänyt vauvalle seuraa.

Myöhemmin minut vietiin lapsen ja miehen luo perhehuoneeseen.

La- aamuna leikattiin. Silloin hoitaja pesi minut siinä sängyssä ja sain puhtaat vaatteet. Minulla oli katetri, se oli laitettu epiduraalin jälkeen, muistaakseni.

Katetri otettiin pois su ja suihkuun menin ma miehen auttamana. su olin vielä liian heikko siihen. Suihkussa istuin tuolilla.

Suosittelen kyllä sektioäideille perhehuonetta. Sain rauhassa toipua, kun mies hoiti vauvan ja auttoi minua. Minä vain imetin.

Loppuajasta ja kotona minä sitten vasta rupesin opetteleen vauvan hoitoa.

Olimme sairaalassa 5 + 1 päivää.

Kuin kotiuduimme, niin äitini tuli avukseni viikoksi, koska mieheni piti palata kouluun ja töihin. Minä hoidin vauvan ja äiti teki kotitöitä.

Mielestäni toivuin todella nopeasti kotiin päästyäni. Syynä oli varmaan sekin , kun mieliala koheni kotiin päästyä. Sairaalassa oli muutama ikävä hoitsu. Kipulääkettä sai kolme kertaa päivässä. ja yhden vahvemman jos oli tarvis. Lisäksi minulla oli alussa se epiduraali, mutta sitten lähti irti.

Kotiinpäästyä en paljon särkylääkettä tarvinnut. Ehkä viikon verran otin joskus panadolia, esim yöksi, tai aamuyöstä että pääsin aamulla sängystä ylös.

Sängystä ylöspääsy, nauraminen, itkeminen yms. sattui haavaan.

Mutta lopulta nopeammin toivuin , kuin luulin ja mitä minua oli peloteltu.

Alunperin raskausaikana itse olisin halunnut synnyttää alakautta, ja pelkäsin leikkausta, mutta ihan turhaan. Toki sitä aluksi oli kipeä, mutta kaikki meni kuitenkin hyvin ja toipuminen oli yllättävän nopeaa.

Maito nousi myös hyvin, vähän liiankin hyvin.

En olisi voinut elää itseni kanssa jos vauva olisi vammautunut sen takia, että en olisi saanut ponnistettua hänen päätään viimeisenä tarpeeksi nopeasti ulos.

Minulle sanottiin jälkeenpäin, että sektio oli oikea päätös.

Koin siis sekä ns. oikeaa synnytystä, kölliin ammeessakin kivunlievityksenä yms , mutta sitten kuitenkin lopulta leikattiin.

Olen menossa Tayssiin, jossa keisarinleikkauksia ei juuri tehdä... Synnytystapa arviossa olen jo ollut, jossa vähäteltiin esikoiseni kokoa. Jännä juttu, että kätilöiden mukaan kyseessä on tosiaan ollut poikkeuksellisen pitkä poika, joka ei välttämättä mahdu tulemaan oikeassa asennossa ulos.



Tilanne on nyt se, että sektio on minulle luvattu, jos sen VÄLTTÄMÄTTÄ haluan ja kieltämättä se tuntuu riskeistään huolimatta ainakin tällä hetkellä ainoalta oikealöta tavalta synnyttää. Mutta tosiaan, lisää kokemuksia otan mielelläni vatsaan, jotta saan tämän mieltä painavan asian ratkaistua ja että osaan synnytysasiaani ajaa tuolla Tayssissa eteenpäin.



terv: ap

Siis se yllätysperätila tapaus....

Käsittääkseni sektiossa on enemmän riskejä äidille kuin lapselle ( siis tässä meidän tapauksessa, kun perätila. ja minä halusin asettaa lapseni etusijalle.

Vaikka minulla meni sektio kaikinpuolin hyvin, niin täytyy muistaa, että ihmiset ja tapaukset ovat erilaisia.

Mutta jos olisin sinun tilasssasi, niin menisin kyllä sektioon, kun ajatellaan kuinka edellinen synnytyksesi meni.

Toivottavasti kaikki menee, kuinka sitten päätätkin. :) Kaikkea hyvää!

mutta jos sen sektion haluat niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sanoa se niille siellä tays:ssa. Monenlaistahan sinne mahtuu, mutta toki saat sen sektion jos sitä haluat. Oma kokemukseni on myös tays:sta ja mun kohdalla ainakaan tays ei ollut maineensa veroinen ;-) (että ei tehtäisi sektioita).



6

pidä pääsi äläkä anna kenenkään sitä muuttaa. Olet tehnyt päätöksesi niin se on sinulle paras ratkaisu oli sitte mikä tahansa. Itselle tehtiin leikkaus perätilanvuoksi ja kaikki olivat tyytyväisiä päätökseeni paitsi leikkava lääkäri joka vielä aamulla ehdotti alatiesynnytystä. Jämäkästi kerroin mielipiteeni ja niin leikattiin. Lääkäri oli sen jälkeen aika nyrpeä mutta sama minulle. Olen tyytyväinen ratkaisuuni.

Mielestäni toipuminen on ollut nyt paljon nopeampaa. Osaksi siksi, että tiesin jo, mitä on edessä. Viikossa särkylääkkeet sain jättää pois. Kolmas päivä oli ratkaisevasti parempi. Myös sängystä nousu oli helpompaa kuin ekan sektion jälkeen. Ja leikkaushaava tasaisempi. Paljon riippuu siis lääkärinkin taidoista tuo leikkausjälki..



En ymmärrä miksi sektion riskeistä vaahdotaan. TOTTAKAI siinä on riskinsä. Mutta niin on alatiesynnytyksessäkin. Eikö sekin ole riski, kun ylipäänsä nousee aamulla sängystä? Vaikka mitä saattaa tapahtua!! Totta, että YLEENSÄ alatie on riskittömämpi, mutta jos on JOLLAKIN TAPAA riskisynnyttäjä sen suhteen, on alatiesynnärissä suurempi riski.



Itse olisin halunnut synnyttää normaalisti, mutta ahtaan lantion vuoksi mun ei annettu. Joten ap, älä turhaan pelkää sektiota, jos siihen on noinkin hyvä syy kuin sulla on.