Juha Sipilä Keskustan puheenjohtajaksi
Kommentit (12)
Juha Sipilä on ensimmäisen kauden kansanedustaja, joka on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja taustaltaan yrittäjä.
Hän on toiminut Solitra Oy:n tuotantopäällikkönä ja toimitusjohtajana, sekä Fortel Invest Oy:n ja Elektrobit Oyj:n toimitusjohtajana.
Sipilä on naimisissa toiminnanjohtaja Minna-Maaria Sipilän kanssa. Heillä on viisi lasta ja neljä lastenlasta. Kempeleessä asuva Sipilä valittiin viime vuonna eduskuntaan Oulun vaalipiiristä.
Hyvä koulutus, hyvä työkokemus, ymmärtää lukuja ja taloutta ja kansainvälisyyttä ja yrittäjyyttä ja perheellisenä myös lapsiperheen asioita.
Meillä ei ole ollutkaan diplomi-insinööriä politiikan huipulla sitten Iiro Viinasen ja heitä tarvittaisiin totisesti sinne paljon lisää.
muistetaan laman syventäjänä markan devalvointeineen. Tätä ei totisesti kaivata yhtään lisää.
keskustahan on pelkkä kutistuva oppositiopuolue jonka kannattajia on lähinnä Lapissa
Hänen perheensä/sukunsa jäseniä kuuluu Rauhan Sanaan.
Ja ajattelen, että Sipilä oli oikeasti paras valinta.
devalvoimalla markan. Tämä on ihan jokaisen taloutta tuntevan ymmärtämä asia. Diplomi-insinööreillä ei ole minkäänlaista koulutusta kansantalouden ymmärtämiseen.
säätiö
<a href="http://www.sipilasaatio.fi/" alt="http://www.sipilasaatio.fi/">http://www.sipilasaatio.fi/</a>
sen taustalla oli 80-luvulla vapautettu rahapolitiikka, jolloin kuka hyvänsä saattoi ottaa lainaa ulkomailta ja joka synnytti kiinteistö- ja sijoituskuplan, sekä Neuvostoliiton kaupan romahtaminen, joka sattui 90-luvun taitteeseen. Vahvan markan politiikka söi muuta ulkomaankauppaa. Devalvaatio oli pakko tehdä kilpailukyvyn elvyttämiseksi. Viinanen oli vvm 1991-1996 ja hänen johdollaan ja tiukalla rahapolitiikalla, kuten myös Nokian nousulla, Suomi saatiin jaloilleen ja myös EU-jäsenneuvottelut hoidettua.
Ilman Viinasta ja häntä vvm:nä seurannutta Niinistöä elpyminen olisi ollut huomattavasti hitaampaa, koska heillä oli kanttia pitää kiinni tiukasta linjasta.