Olen 27-vuotias, hyvässä työssä ja naimisissa, mutta haluanko lapsia?

Ei tarvitse miettiä että on pakko haluta lapsia jos ei siltä tunnu. Elämässä on lupa olla onnellinen muutenkin.

Sulla on aikaa vielä elää vapaampaa elämää ja tutki ja kuulostele miltä vuosien varrella tuntuu.

Mä olin sun ikäsenä jo nykyisen miehen kanssa vakavassa suhteessa mut vauvakuumeesta ei tietoakaan jaa hyvä niin..matkusteltiin paljon,painettiin töitä,pidettiin hauskaa :) Esikoisen sain sit 37v ja toisen heti perään..nyt onnellista pikkulapsiarkea :) Kyllä sä sit huomaat jos lapsia haluut..

Ei minulla ole mitään lasta vastaankaan, muttei toisaalta mitään erityistä haluakaan siihen. En tiedä onko tällaiselta pohjalta järkevää lähteä tekemäänkään lasta. Oletteko te tehneet lapsen vain vauvakuumeen kourissa? Onko joku päätynyt tekemään lapsen vain koska niin ehkä kuuluu tai kun oli sopiva hetki?



AP

Jätä tekemättä jos sitä pitää muilta kysyä

teidän muiden lähtökohdista. Minkä seurauksena sinä päädyit tekemään lapsen?

AP

ehkä enempi taipuu siihen, että kuuluu tehdä lapsi. Tai no vaikka molemmat haluisivat lasta, niin yleensä toinen haluu enemmän ja on ehkä jotenkin onnistunut vauhdittamaan toisen haluamista.



Älä tee lapsia, jos et oikeasti halua. Tee myöhemmin, jos rupeaa halututtamaan.



Toisaalta ite en olis jaksanut ehkä enää 40v. pyllistellä vaipparallia. Mutta vaikka lapset tekisi kuinka nuorina, niin sitä on kuitenkin aina äiti (tai isä) se huolehtiminen lapsista ei sinänsä lakkaa...joten ei voi ihan laskea et jos 27v. tekee lapset niin on sitten 45.vuotiaana taas omillaan.



Jotkut tekee lapsia kun on sopiva hetki, eli jonkinlainen pohja pedattuna kuten sinulla. Toiset tekee vaikkei oiskaan.



Varmaan saat kuulla niitä uteluita "onko tulossa perheenlisäystä tai et miksi ei ole" Toisaalta kyllä ne sit kyselee toista ja kolmatta ja sen jälkeen kysellään että ei kai enempää. Yhden jälkeenkin saa selittää, et miksi vaan yksi.



Voimia ja rohkeutta sulle elää omannäköisesi elämä, ettei tarvii muiden mukaan elämänpolkuja valita



30v nainen 1 ja 3v.n äiti

Jätä tekemättä jos sitä pitää muilta kysyä

teidän muiden lähtökohdista. Minkä seurauksena sinä päädyit tekemään lapsen?

AP

Useimmille se halu tulee sisältäpäin ihan luonnostaan eikä tarvitse muilta kysyä, että mikä elämäntilanne tai millainen tunne pitäisi olla, että kannattaisin hankkia lapsi. Jos et koe sitä ollenkaan surulliseksi asiaksi, että jäisit lapsettomaksi, ette jatkaisi sukuanne, eläisitte vain kahdestaan koko lopunikänne, et näkisi millaisia yhteisistä lapsistanne tulee, niin tuskin kovin paljon haluat lapsia.

Jätä tekemättä jos sitä pitää muilta kysyä

teidän muiden lähtökohdista. Minkä seurauksena sinä päädyit tekemään lapsen?

AP

Useimmille se halu tulee sisältäpäin ihan luonnostaan eikä tarvitse muilta kysyä, että mikä elämäntilanne tai millainen tunne pitäisi olla, että kannattaisin hankkia lapsi. Jos et koe sitä ollenkaan surulliseksi asiaksi, että jäisit lapsettomaksi, ette jatkaisi sukuanne, eläisitte vain kahdestaan koko lopunikänne, et näkisi millaisia yhteisistä lapsistanne tulee, niin tuskin kovin paljon haluat lapsia.

Tosiaan en tunne mitään poltetta tai vauvakuumetta. Olen tavattoman tyytyväinen elämääni ja valtavan onnellinen parisuhteeseeni. Tähän kuvioon tavallaan voisi helposti kuvitella sen lapsen, mutta polte puuttuu.

En myöskään pelkää tai pidä mitenkään ikävänä asiana ajatusta lapsettomasta loppuelämästä. Suvussani ja lähipiirissäni on sekä suurperheitä, että lapsettomia pariskuntia. Kaikilla näyttää menevän hyvin. Nyt vain pohdin, että millaisia valintoja sitä tekisi oman elämänsä kanssa. Kaikki vaihtoehdot ovat varmasti hyviä omilla tavoillaan.

Monille vauvakuume tulee vasta myöhemmin. Itse olen 39v ja odotan esikoistani. Alle 30-vuotiaana en todellakaan olisi halunnut lasta, mutta 35-vuotissynttäreiden jälkeen tuli vauvakuume. Näin on käynyt myös monelle ystävälleni, ja kaveripiirissäni on nyt vauvoja enemmän kuin koskaan.

kukaan tehnyt lasta ilman vauvakuumetta? Haluaisin kuulla sellaisista kokemuksista. Onhan vahinkolapsia paljon, luulisin.

Me saimme vauvan "suunnittelemattomasti", vaikka olimme ajatelleet vasta vähän myöhemmin hommata lapsia. Tosin minulle oli itsestäänselvää, että jossain vaiheessa haluan lapsia, enkä edes harkinnut vapaaehtoista lapsettomuutta. Raskausaikana onneksi ehti ottaa selvää asioista ja asennoitua äidiksi tulemiseen. Tosin silti se vauva-arki yllätti sitovuudellaan.



Suurin muutos lapsen saamisessa on se, että on koko ajan vastuussa toisesta ihmisestä, ja vauva-aikana tuo olento on vielä täysin vanhemmistaan (varsinkin äidistään) riippuvainen, eli ns. "oma elämä" jää väistämättä taka-alalle. En ole vielä palannut töihin, joten elämä on yhtä vauvan ruokkimista, vaipanvaihtoa, leikkimistä, siivoamista ja tulevien ruokailujen, ulkoilujen yms. ennakoimista. Tavallaan ihanan rentoa, mutta samalla vähän yksitoikkoista.



En tiedä voinko sinulle mitään neuvoja antaa, mutta sen sanon, että vaikka lapsiperhe-elämä on sitovaa ja välillä rankkaa, on vauvamme minulle paras asia, mitä elämässäni on tapahtunut. Äidinrakkaus on vain niin valtavan upea tunne!