Lue keskustelun säännöt.
Onko mielenterveysongelmat näin yleisiä? Sain tänään kaksi puhelua...
26.06.2012 |
En voi uskoa tätä todeksi, mutta mielenterveysongelmat ovat räjähtäneet silmilleni. Elän itse todella hyvää arkea, onnellinen liitto, unelmamies, terveet lapset, hyvä asema töissä, hyvät tulot ja kiinnostava ammatti jne. Jotenkin sitä vain on aiemmin ajatellut, että ongelmia on jossain muualla, ei minun tuttavapiirissä. Siis näin ajattelin joitakin vuosia sitten tästä pumpuliarjestani käsin. Nämä seuraavat tapaukset ovat kuin pommi keskelle seesteistä kesäpäivää, sillä tänään peräti kaksi ystäväni soitti sattumalta, toisistaan tietämättä ja melkein peräkkäin. He kertoivat huolensa tuttavan lapsista. Molemmissa tapauksissa mielenterveysongelmainen äiti. Molemmat tapaukset ovat myös ns. hyvin toimeentulevia perheitä. Ja kummassakin lapsi vaarassa. Lastensuojelu on jo hälytetty paikalle, mutta säikähdin ja olen edelleen todella levoton.
Toinen äiti on aiemminkin yrittänyt itsemurhaa, nyt teki yrityksen valtavalla lääkemäärällä. Heillä on yksi lapsi 7 v, joka on paniikissa: miksi äiti haluaa kuolla ja hylätä? Äiti oli vain surrut selvittyään hengissä että miksi ei onnistunut.
Toisessa tapauksessa on kyse erittäin varakkaasta perheestä, nainen on tehnyt sairaalle miehelle 5 lasta ja elelee nyt yksin muutaman vielä alaikäisen lapsen kanssa. Äiti tekee kaikkia järkyttäviä juttuja lasten nähden (en erittele ettei kukaan tunnista) mutta kaveriperheen vanhemmat ovat ryhtyneet toimenpiteisiin ja ottaneet viranomaisiin yhteyttä. Äiti on niin sairas ettei enää pysty töihin. Kummassakin tapauksessa äidit ovat nyt suljetussa hoitolaitoksessa hetken lepäämässä, sitten taas takaisin lasten pariin.
Kolmas tapaus sattui jokin aika sitten kun ystäväni päiväkotituttu äiti yritti murhata lapsensa. Syötti myrkkyjä. En tiedä mikä tilanne on nyt, tuolloin lapsia oltiin kuitenkin palauttamassa äidille takaisin.
Sitten on vielä yksi tuttavani, joka sekosi saadessaan kaksi lasta putkeen, lapsilla on alle vuoden ikäero. Syitä oli monia, mutta lapsien saaminen laukaisi ketjun. Nyt hän elelee kohtuunormaalia arkea, mutta sekoaa aika ajoin. Lapset ovat myös nykyisin mielenterveyspalvelujen asiakkaita, 6 ja 8 vuotiaat.
Niin ja ei tämä tähän lopu, serkkuni se vasta sekaisin onkin. Teki kolme lasta, vahvoissa lääkkeissä ja viinahuuruissa mutta lapset ovat silti edelleen hänellä.
Miten tällainen voi olla totta? Kun nyt listaan näitä tapauksia, alan uskoa että suomalaiset eivät ole tervettä kansaa. Onko tällä palstalla KETÄÄN jolla ei ole YHTÄÄN mielisairasta ympärillä?
Toinen merkki tästä on silmitön väkivalta kaduilla, aikuiset hakkaavat jo vauvojakin viitaten eiliseen Espoon tapahtumaan.
Ja vielä kolmas merkki sekopäisestä kansasta on lapsijoukkomurhat. Perheet murhaavat urakalla jäseniään milloin mistäkin syystä.
Onko mitään lohtua näkyvissä? Onko joku lukenut keinoista joilla näihin aiotaan puuttua? Miten Niinistön kampajansa aikana esille ottama asia eli nuorten mielenterveys, onko se edennyt?
Minun rauhallinen arki meni jo, ei haittaa. Mutta olo on levoton, voiko näihin mitenkään vaikuttaa ja MIKSI suomalaiset ovat seonneet joukolla? Mielenterveyslääkkeitä napsii jo yli 750 000 ihmistä. Ei hyvältä näytä?
Kommentit (5)
Oletpa joutunut tekemisiin aika äärimmäisten tapausten kanssa. Mutta juu, on se yleistä. Suurin osa on kuitenkin ihan normaalia työssäkäyvää kansaa, kotona lapset, koira ja mitälie siihen keskivertoperheeseen kuuluikaan.
Olen itse kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä nainen. Varhaisaikuisena (20+) minulla oli erittäin paha vaihe, sairaaloineen kaikkineen. Nyt käyn töissä 100%, minulla on lapset, koti, mies jne.
Tunnen toisen naisen jolla on itse asiassa ihan täysin sama historia ja nykytilanne kuin minulla.
Serkkuni taas oli pahimmasta päästä, ja hän onnistuikin pääsemään pois täältä 21-vuotiaana.
Serkkuni äiti on nykyään ihan hajalla (en ihmettele), ja on välillä paremmassa ja välillä huonossa kunnossa. Ei koskaan hyvässä kunnossa.
Esimieheni on sairastanut masennuksen.
Kaverini on sairastanut lapsivuodepsykoosin ja masennuksen.
Jne jne. Ota vaaleanpunaiset lasit silmiltäsi vain (tai anteeksi, ne vissiin jo revittiinkin väkivalloin pois). Mielensairautta on paljon, mutta ei aina läheskään niin pahaa kuin noilla tuttavillasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Tilanne on noin paha. Minun tuttavapiirissäni on monia, joiden tiedän jonkinlaisia sielun aspiriineja. Arvelisin, että lähes puolet kaikista tuttavistani popsii jotakin troppia.
Ja tokko tilanne uusi on. Ennen elämän tuskia on hoidettu alkoholilla, väkivaltaisella käytöksellä jne. Nykyään tilanne ehkä on kärjistynyt. Ja ehkä nykyään hoidetaan lääketieteellisinä ongelmina asioita, joita ennen pidettiin muun laisina.
Hyvä että heräsit ruususenunestasi. Maailma on aika kolkko paikka, ja valitettavasti nimenomaan ruususenunessa elävät tekevät siitä entistä kovemman. Pudotuspeli on melko tylyä, kun ensin syrjäytetään ihminen, sitten syyllistetään hänet ja lopulta vielä tyrkytetään lääkkeitä, että oireilu talttuisi.
Esimerkkisi ovat kyllä aika äärimmäisiä. Useimmat mielenterveyspotilaat elävät enemmän tai vähemmän tavallista arkea: käyvät töissä tai opiskelevat jaksamisensa mukaan tai ovat sairaslomalla. Kärsivät ehkä, mutta käyttäytyvät asiallisesti ja yrittävät hoitaa asioitaan parhain päin.
Minä en näe muuta keinoa kuin luopua ylenpalttisesta yksilöllisyydestä. Vaikka jokaisen pitäisi kantaa päävastuu omasta elämästään ja tekemistään valinnoista, meidän ei enää pitäisi pelata yhteiskunnallista pudotuspeliä vaan pyrkiä jakamaan hyvää ja auttamaan syrjäytyneitä takaisin oikeisiin ansiotöihin. Ei siis mihinkään himphampputyökokeiluihin, vaan palkalliseen ansiotyöhön, jolla tosiaan elättää itsensä ja joka on tuottavaa ja rakentavaa. Tällainen taas ei onnistu syyllistämällä niitä, joilta mahdollisuudet on viety. Eivät he mitään ansiotyötä saa niin kauan, kuin imaista työvoimaa on tarjolla.
Myönnän että ratkaisuehdotukseni on suureellinen, enkä minä mitenkään voi taata, että edes suurin osa jo oireilevista kuntoutuisi enää. Puutteellinenkin se on, koska näemmä myös hyväosaiset oireillevat. Lähtökohta kuitenkin on, että ihminen, jolla on toivoa ja realistisia suunnitelmia, jaksaa kyllä yhtä ja toista. Työvoima- ja ihmisyysreserviin siirretyillä ei paljon tuota toivoa liene, ja ymmärtääkseni turhautuminen johtaa helpolla mielen ja/tai ruumiin sairastumiseen ja sosiaalisiin ongelmiin. Ja olisko sitten niin, että kohtuuton kilpailu sairastuttaa, vaikka siinä menestyisikin. Onko niin, ettei meillä enää ole aikaa toisillemme, kun pitää taistella paikasta vihreimmällä oksalla? Ehkä kyse on myös siitä, että elämämme on jotenkin tyhjää. Tyydytämme omia tarpeitamme kerrasta toiseen, emmekä silti tule tyytyväisiksi.
Vai olisko myös niin, että pinnallisesta suvaistevaisuudestaan huolimatta ihmiset ovat tulleet aikaisempaa kovemmiksi ja kyynisemmiksi. Joka on kerran osoittautunut epäkelvoksi, pidetään epäkelpona ristiriitaisin vaatimuksin.
Ja entä muut muuttuneet seikat? Vaikuttavatko ravinnon lisäaineet? Entä vähäinen liikunta? Vai onko ihmisten keskushermosto muuttunut jotenkin? Olemmeko entistä alttiimpia mielen häiriöille jostakin ruumiillisesta syystä? Ja jos, johtuuko muutos viime vuosisadan suurista muutoksista elämässä ylipäätään? Helppoja ja mukavia pikku kysymyksiä! Ei muuta kuin jäitä hattuun! Pitää ruveta toimimaan ja auttamaan, vaikkei kaikkia vastauksia saisikaan, ja vaikka kaikkia mikään apu ei auttaisi.
Mitä vanhemmaksi elää, sitä enemmän ympärillä olevien ihmisten sekopäisyys tulee esille. Nuorena ei stressi vielä ole niin pinnassa ja elämä on melko simppeliä. Lasten saannin myötä monet pimahtavat, niin se vain on.
Siis pimahtaneita ovat olleet ennenkin, mutta stressi ja muu tuovat esille vaikeudet.
On nuo asiat ainakin enemmän esillä kuin ennen. Hyvä niin- tai sitten ei. Sinänsä hyvä että asioista puhutaan, mutta olen myös miettinyt paljonko mieleltään epävakaat ihmiset ottavat näistä asioista mallia (vrt perhesurmat)?
Eikä noihin mitään vastausta tule löytymään, yksiselitteistä, tyhjentävää ainakaan.
Uskoisin että nyt niitetään edellisen laman satoa. Olen itse aikuistunut edellisen alaman aikana, ja kyllä elämän aloittaminen oli silloin kovaa! Tutuissani on monia, jotka silloin jo tippuivat kärryiltä- eivätkä ole päässeet kyytiin vieläkään.
Nuorten syrjäytymisestä sitten... aina on ollut ihmisiä joille ei koulu syystä tai toisesta maistu, tai ei onnistu. Heistä on tullut kuitenkin kelpo TYÖmiehiä, ja -naisia. He ovat rakentaneet elämäänsä ja itsetuntoaan sen pohjalta, että ovat työntekijöinä hyviä. Nykyään et kelpaa mihinkään, jos et pysty koulua käymään. Samalla koulumaailma on peruskoulussa tasapäistävä ja ammatillisessa koulutuksessa joustamaton. Jos lukuaineet eivät motivoi eivätkä maita, ei ole sijaa koulussa, on aina vaan huono ja riittämätön (= itsetunto kärsii).... siitä ei seuraa hyvää! Tähän ei ole herätty vieläkään!
Niin, niitä mieleltään järkkyneitä löytyy myös minun lähipiiristäni, ei tosin (tietääkseni) ihan noin räikeitä tapauksia..
Niitetäänkö nyt edellisen laman seurauksia vai mistä on kyse?
Minä heittäisin tähän, että syynä on suurelta osin HOLHOUSYHTEISKUNTA. Kaikkia holhotaan, hoivataan ja silitellään niin paljon, että enää ei jaksa tehdä töitä, ei oikeastaan mitään. Elämä on liian helppoa ja kun tällainen tilanne tulee sotien jälkisukupolville, psyyke ei kestä.
Siinä syy.