Kotisynnytyksestä näin kotisynnytyspäivänä

Olen katkera tahoille jotka Suomessa päättävät yksilöiden puolesta miten nämä saavat ja hoitavat lapsiaan. Suomen pitäisi olla vapaa maa eikä holhousyhteiskunta jollaiseksi se itselleni on valitettavasti paljastunut lapsen saamis- ja kasvatusprosessin aikana. Valitettavasti olen joutunut näkemään kuinka vahvasti yhteiskunta haluaa päättää ja hallita ihmisiä. Missään muissa asioissa en ole ollut niin pettynyt tähän yhteiskuntaan elämässäni kuin lapsen synnytykseen ja hoitoon liittyen.



Nuoret naiset ovat ihmisryhmä joiden yli on helppo kävellä. Toisaalta kun ammattilaiset sanovat että mitä ”pitää tehdä” ja mikä on parasta, sitä on hyvin vaikea lähteä vastustamaan – kyllähän korkeasti koulutettujen ammattilaisten tulee tietää, ajatellaan. Äidit ajattelevat lastensa – myös syntymättömien lastensa – parasta. Ja sitähän varmasti tämä järjestelmämmekin ajattelee, mutta järjestelmälle me olemme tilastoja, emme yksilöitä. Minulle itselleni minä olen minä, juuri tämä äiti ja lapseni on juuri minun lapseni – ei yksi niistä tilastojen n. 60 000 Suomessa vuodessa syntyvästä lapsesta, vaan hän on minulle kaikkeni.



Jo raskauden alkuvaiheessa pääkaupunkiseudulla neuvolassa kysytään missä haluan synnyttää – siis missä synnytyssairaalassa. Kyllä synnyttäminen sairaalassa oli normi minullekin vielä tuolloin. Niinhän kaikki tekevät ja oletin että niin se varmasti kuuluu ollakin hyvinvointivaltiossa. Mitä enemmän selvitin asioita ja mitä enemmän tiesin, sitä kaukaisemmalta ja vähemmän houkuttelevalta ajatus sairaalasynnytyksestä minusta tuntui.



Hyvin useat synnyttäjät toivovat mahdollisimman luonnonmukaista synnytystä nykyään, tästähän kertoo jo se että Haikaranpesän osasto on hyvin suosittu ja suuri osa sinne synnyttämään haluavista jää ulkopuolelle. Itselleni Haikaranpesäkään ei sitten loppujen lopuksi kelvannut. Totesin että osasto valitettavasti ratsastaa alkuperäisellä maineellaan, ja itse osasto on muuttunut aivan toisenlaiseksi kuin millaisena se aikanaan on aloittanut. Lohdutuksena täytyy todeta että on se varmasti askeleen lähempänä luonnonmukaista kuin tavallinen Kätilöopiston synnytysosasto, joka toisaalta varmastikin on tullut vastaan Haikaranpesän käytäntöjä ajan kuluessa.



Luonnonmukaisen synnytyksen, lääkkeettömyyden ja erinäisten synnytystä auttavien asioiden lisäksi tosiaan synnytyksen ollessa käsillä voi olla että ei pääsekään synnyttämään sinne minne olisi halunnut, oli se sitten Haikaranpesän osasto tai joku tietty synnytyssairaala pääkaupunkiseudulla. Paljon on ollut otsikoissa että synnytyssairaaloissa on ollut sulkuja useinkin. Toisaalta voi olla että perhe ei saa perhehuonetta sairaalassaolopäiviksi vaikka sellainen olisi ollut toiveissa. Henkilökunta tavataan ensimmäistä kertaa kun mennään synnyttämään ja on arpapeliä millainen kätilö sattuu omalle kohdalle synnytykseen. Voi olla että henkilökunta vaihtuukin synnytyksen aikana työvuorojen vaihtuessa. On hyvin epätodennäköistä että voisi muodostua hyviä ja luottavaisia synnyttäjä-kätilösuhteita synnytyksen aikana, mikä olisi eduksi synnytyksellekin. Saatikka että kätilöön olisi saanut tutustua jo ennen synnytystä ja kertoa toiveistaan.



Suomessa syntyy kotona suunnitellusti vain kourallinen lapsia vuodessa noista n. 60 000 lapsesta. Vaikuttaa siltä että kotisynnyttäjät ovat usein päätyneet kotisynnytykseen huonon edellisen sairaalasynnytyksen takia. Kotisynnytys ei ole välttämättä kovin helppo vaihtoehto toteuttaa edes niille jotka loppujen lopuksi synnyttävät kotona, sillä asiat on järjestettävä ja maksettava itse. Koin erinäisiä asioita omassa synnytyksessä itselleni tärkeiksi ja halusin välttää sen ensimmäisen mahdollisen huonon synnytyskokemuksen jota sairaalasynnytyksessä nimenomaan pelkäsin ja jollainen monella kotisynnyttäjällä on taustallaan. Toki punnitsin kaikki asiat, myös kotisynnytyksen riskit ja mahdolliset ongelmatilanteet. Tein suuren työn sen eteen että ensisynnyttäjänä olisin voinut synnyttää kotona. Ongelma vaan oli siinä että tässä maassa on vain kourallinen yksityisiä kätilöitä jotka hoitavat kotisynnytyksiä ja heistäkin vain muutama suostuu hoitamaan ensisynnyttäjien kotisynnytyksiä. Sen lisäksi että yhteiskunnan mielestä minun pitäisi synnyttää synnytyssairaalassa, tunsin itseni yhä enemmän syrjityksi, nyt kotisynnytyskätilöiden taholta, sen perusteella että en ollut synnyttänyt aiemmin. Useassa muussa kehittyneessä sivistysvaltiossa turvallinen yhteiskunnan tukema kotisynnytys – sen lisäksi että on ylipäätään mahdollinen vaihtoehto – on mahdollinen vaihtoehto myös ensisynnyttäjille. Epäilen että Suomessa kotisynnytyskätilöt ovat varpaillaan sen vuoksi että kotisynnytyksillä on niin valitettavan huono asema nykyisessä kulttuurissa, ei välttämättä niinkään sen vuoksi että se olisi Suomessa sen riskialttiimpaa kuin muissakaan saman kehitystason maissa.



Sinnikkäänä sain vietyä kotisynnytysasiaani vaikeuksien kautta eteenpäin, mutta tie nousi monen monta kertaa pystyyn. Loppujen lopuksi ”jouduin” synnyttämään sairaalassa, sillä synnytyshetkellä minulla ei ollut kätilöä synnytykseeni. Mikään lakihan ei velvoita ketään menemään sairaalaan synnyttämään. Lain silmissä en olisi tehnyt väärin vaikka olisin jäänyt kotiin synnyttämään yksin – mitä en missään nimessä kenellekään suosittele. Koska olin kotisynnytyksen järjestämisessä asennoitunut että synnytän kotona ja synnytyksen jälkeen olemme koko perhe kotona, olisin halunnut myös sairaalasta synnytyksen jälkeen mahdollisimman pian kotiin mikäli emme olisi saaneet perhehuonetta. Mikäli tilanne olisi tullut eteen, emme todennäköisesti sieltä olisi saaneet lähteä tiettyjen pikkuseikkojen vuoksi kun kerran olin sisään mennyt. On jotenkin paradoksaalista millainen kuilu kahden lain silmissä sallitun synnytysvaihtoehdon välillä on. Miksi yhteiskunta ei voisi tukea – edes periaatteellisella ellei taloudellisella tasolla – sitä että kotona voisi synnyttää turvallisesti ja ammattitaitoisten henkilöiden avustamana.



Väistämättäkin jossakin tapauksissa synnytykset ovat ongelmallisia ja synnyttäneet äidit ja/tai vastasyntyneet tarvitsevat lääketieteellistä hoitoa. Yhden tällaisen lapsen tätinä arvostan synnytyssairaaloissa tehtävää työtä tapauksissa jotka ovat normaalien, säännöllisten synnytysten ulkopuolella. Toisaalta mielestäni on todella harmillista että kyseisen lapsen äiti joutui odottamaan Naistenklinikalla kaukana kotoa useamman päivän ajan jo ennalta erityishuomiota vaativaksi tiedetyn synnytyksen käynnistystä, koska henkilökunta halusi odottaa vähemmän kiireistä hetkeä. Erikoissynnytys siis jouduttiin ”aikatauluttamaan” normaalienkin synnytyksien ehdoilla joita sairaalassa hoidettiin sen verran runsaasti.



Kotisynnytys kehittyneessä yhteiskunnassa on aivan eri asia kuin kotisynnytys kehitysmaassa. Tukemalla kotisynnytyksiä periaatteellisella, sekä jopa taloudellisella tasolla, Suomessa yhteiskunta voisi jopa säästää kun sairaalapaikkoja niin synnytys- kuin synnyttäneidenkin osastoilla käytettäisi vähemmän. Samalla helpotettaisi ruuhkaa ja mahdollistettaisi täysipainoinen hoito niille jotka synnyttävät sairaalassa, vaarantamatta kuitenkaan niin kotisynnyttäjien kuin sairaalassa synnyttävien turvallisuutta. Synnyttäjät voisivat olla tyytyväisempiä voidessaan synnyttää enemmän toiveidensa mukaan. Yhteiskunnan hyväksynnällä ja pätevän henkilökunnan avustuksella ja ennakkovalmistautumisella halukkaista kotisynnyttäjistä sairaalaan voitaisi ohjata edelleen riskisynnyttäjät. Ammattitaitoinen kotisynnytyskätilö pystyy arvioimaan tilannetta myös synnytyksen aikana ja ennakoimaan mahdollisia ongelmatilanteita ja siirtämään synnyttäjän tarvittaessa ajoissa sairaalaan. Hyväksymällä kotisynnytykset todellisena vaihtoehtona ja tukemalla niitä matalan riskin tapauksissa ja ammattilaisten avustamina, voitaisi samalla ehkäistä suunniteltuja avustamattomia ja epäonnisia kotisynnytyksiä.



Naiset, äidit, tulevat äidit. Vaatikaa suureen ääneen mitä haluatte ja toivotte synnytyksien suhteen, ja valittakaa mikäli olette mielestänne kohdanneet synnytyksissänne asioita jotka olisi voinut olla toisin! Epäilen että monelta jää tämä tekemättä. Onhan sylissä se ihana lapsi. Ja syntyihän se sentään terveenä. Tai sitten jos lapsi on sairas, on todellakin parempaakin tekemistä ja ajateltavaa kuin valittaa tapahtuneista virheistä tai epäkohdista. Valitettavasti minulla itsellänikin taitaa olla tämä asia vielä hoitamatta vaikka niitä asioita epämiellyttävän pituinen lista onkin. Lapseni isomummi, entinen vanhan koulukunnan kätilö, jaksaa muuten aina mainita että hän on niin tyytyväinen kun panin niille siellä sairaalassa vastaan eräässäkin asiassa synnytykseen liittyen. Ei ole ainut oikea tapa tai diagnoosi juuri sen yhden ammattilaisen näkemys joka eteen sattuu – edes samassa sairaalassa. Ihmisiä kätilöt ja lääkäritkin ovat omine näkemyksineen ja taitoineen, vaikka tässä systeemissä heitä ei ehdi oppia yksilöinä tuntemaankaan. Samoin kuten hekään meitä ja näinpäin jopa vielä vähemmän, sillä heillehän me olemme heidän jokapäiväistä työtänsä.



Olenpa nyt sentään kannukseni hankkinut, eli minulla on takana se tyypillinen huono sairaalasynnytys takana, eli kohtasin juurikin niitä asioita joiden takia en siellä halunnut synnyttää. Sitä seuraavaa synnytystä ja kotisynnytystä ajatellen…