Opettakaa minulle, miten näpäytetään takaisin!

Pihalla sanoin naapurin rouvalle ystävällisesti että kissanhiekka ei kuulu biojätteeseen eikä se muovipussi jossa hiekka oli. Rouva alkoi sitten huutaa naama punaisena että mikä v...tu sinä olet sanomaan mihin se hiekka kuuluu!!! Sitten hän kyseli ivalliseen sävyyn et mihinköhän tää pahvi sitten v...ttu pitäs laittaa? Näytin rouvalle pahvin keräysastiaa niin hänpä suuttui ja viskasi roskansa maahan ja aukoi lisää päätään,et saa...na mistä te nuoret käyttäytymis mallinne otatte??? ÖÖÖ mistähän rouva on itse oppinut kauniin käytöksensä,kysyin? Ja kaveri vielä tokas että niin kun me nuoret käyttäydytään niin huonosti :D

Näpäyttämistä ei voi opetella, se tulee jos on tullakseen. Asia on kiinni sanavalmiudesta. Tietoisesti voit kuitenkin treenata sitä, ettet hämmentyisi yllättävissä tilanteissa, tai otat ne huumorilla. Ei vittuiluun tarvitse vastata vittuilulla. Silmä silmästä niin koko maailma on sokea. Pieni piikittely ei haittaa tee.

en rupeaisi antamaan takaisin samalla mitalla , silloinhan olisin itse yhtä paha...

mutta aina voi vähän nälviä.

Mitä tarkoitit tuolla?



Jos sanoo, että vitsi vitsi, niin vastaat, että ei naurata. Jos taas, että ei mitään, niin kysyt, että miksi piti sitten sanoa.



Ilkeäksi ei kannata ruveta, kokemuksesta sanon. Mutta rehellinen kysymys yleensä hämmentä piikttelijän ja saa ehkä miettimään tunteita sen takana. Ehkä jopa rakentavasti.

kuulla jokin esimerkkitilanne, jossa olisit halunnut näpäyttää takaisin, ap?

on varmaan tilanteita, joissa jää sanattomaksi. Se on elämää, eikä niitä kannata ottaa liian vakavasti. Opettelisin itseni arvostamista ja miettisin sitä, mitä asioita minulle saa sanoa ja mitkä ovat liikaa. Kun tiedostat ne hyvin, osaat tilaisuuden tullen reagoida siihen nopeammin ja sanoa vaikkapa että anteeksi, mitä sanoit? Ja jos henkilö toistaa vielä samat, sanot että tuollainen on loukkaavaa ja toivoisit toisen kunnioittavan tunteitasi. Jos ei kunnioita, ei tarvitse olla sellaisen kanssa tekemisissä.



Ei sen tarvitse olla jotain älytöntä draamaa tai sanallista kikkailua, että näpäyttää takaisin, vaan ihan normaalia kanssakäymistä.

että näpäyttämistä on vaikea opetella. Mieluummin sitten sanoo, että olipa ikävästi sanottu - sekin on yhdenlainen näpäytys.



Toki jos sulla on mielessä joku tietty tyyppi, joka sua aina nälvii, voit ennakoida tilanteita ja miettiä etukäteen, mitä voisit vastata. Mä oon aika hyvä näpäyttelemään (tosin joudun hyvin harvoin ilkeilyn kohteeksi, lähinnä tarkoitan sellaista hauskanpitovittuilua), mutta oon miettinyt tiettyjä sanavalintoja sellaisten tilanteiden varalle, joissa menee helposti lukkoon. Tällaisia ovat mm. sellaiset tilanteet, kun joku tuntematon mies tulee heittämään jotain tosi törkeää.

Näpäyttäminen on tosiaan oikeastaan kokonaan kiinni sanavalmiudesta. Mutta toimivaksi näpäytykseksi olen usein itse todennut vain ivallisen hiljaisen hymyn. :] Se kertoo vastapuolelle, että hänen kuittinsa on kuultu muttei hänen tahtonsa mukaan jaksettukaan noteerata sitä mitenkään.

Jostain syystä itse saan pientä kettuilua ja huutelua julkisesti aina nuorisoporukoilta, syynä lienee näyttävä ja persoonallinen pukeutumiseni. Parhaiten heitä ärsyttää kun hymyilen tyytyväisenä ja katson vain ohi heistä.

Jos musta ei mitään mestarinäpäyttäjää nyt tulekaan, niin heitän ainakin jonku kysymyksen sitten. Enpä ole ainakaan hiljaa enää sellaisissa tilanteissa, ku joku sanoo mun mielestä jotain älytöntä. Oon varmaan antanu itsestä silloin nössön vaikutelman, mutta sitä en kyllä ole :)



Mitään vakavia tilanteita ei ole ollut! Sellaisia pieniä tilanteita, joissa joku on saattanut esim vähätellä jotain mun saavutusta, arvostelee valintaa tms. Niitä tulee aina silloin tällöin vastaaan. En jää niitä ikuisiksi ajoiksi märehtimään, mutta joskus olis kiva sanoa silloin jotain ennemmin kuin olla hiljaa! Kyse on tosiaan siitä, että se toinen sanoo jotain niin typerää, että en kertakaikkiaan tiedä miten siihen vastais :)

ja tuo hymy juttu oli kans hyvä :) pääasia jonka nyt opin on se, että yritän peittää sen että hämmennyin, enkä näytä sitä että tekispä mieli sanoa jotain mutta en piru vie keksi että mitä :D

esim. jos joku arvosteleisi minun valintaa niin tilanteesta riippuen saattaisin sanoa jotain tämän suuntaista "Olen pahoillani puolestani, jos sinulla ei ole omaa elämää elettävänä" (en tiedä miten tuo ajatus puhekielelellä ja tilanteessa tulisi, ja riippuisi tietenkin minkä tyyppistä valintaa toinen arvosteleisi, suurempaa vai pienempää. Mutta ajatus on kuitenkin vähän niin kuin että vittuuko se muille kuuluu miten elän...). Tai jos asia liittyy töihin niin "eikö sulla ole tarpeeksi töitä, että pitää toisen hommiin puuttua" "ei taida omat työt riittää..."



ehkä jos joku vähättelisi minun saavutusta saattaisin laukoa jotain sellaista, joka vähäittelisi niin paljon saavutustani, että tyhmempikin tajuaisi, että se on sarkasmia.

"ootko tosissas?" toimii aina. antaa sulle pelivaraa miettiä seuraavan lauseen ;)

ja tuo hymy juttu oli kans hyvä :) pääasia jonka nyt opin on se, että yritän peittää sen että hämmennyin, enkä näytä sitä että tekispä mieli sanoa jotain mutta en piru vie keksi että mitä :D

Ihan sen takia, että peittämisyrityksen läpi voi nähdä.

Minä: Ostin Minnalle tällaiset kengät.

Kaveri: Noihan on surkeat! Mä ostin Sannalle paljon hienommat ja paremmat.

Minä: ???!!!

(oikeasti molemmilla aivan tavalliset kengät, oli pelkästään kaverin mielipide. Olin vaan niin ihmeissäni, etten tienny mitä sanoa!)



Tai töissä; olen tekemässä jotain työtehtävääni, jonka olen tottunut tekemään tietyllä tavalla. Työkaveri tulee paikalle, haukkuu lyttyyn minun tyylini ja neuvoo miten teen asian hänen tavallaan. Asioissa ei ole käytännön merkitystä, en tee itse virhettä. Taas on mielipideasia, minun näkemys lytätään ja jään sanattomaksi.

Minä: Ostin Minnalle tällaiset kengät.

Kaveri: Noihan on surkeat! Mä ostin Sannalle paljon hienommat ja paremmat.

Minä: ???!!!

(oikeasti molemmilla aivan tavalliset kengät, oli pelkästään kaverin mielipide. Olin vaan niin ihmeissäni, etten tienny mitä sanoa!)

Tai töissä; olen tekemässä jotain työtehtävääni, jonka olen tottunut tekemään tietyllä tavalla. Työkaveri tulee paikalle, haukkuu lyttyyn minun tyylini ja neuvoo miten teen asian hänen tavallaan. Asioissa ei ole käytännön merkitystä, en tee itse virhettä. Taas on mielipideasia, minun näkemys lytätään ja jään sanattomaksi.

minusta heille pitäisi antaa oikeasti takaisin ansionsa mukaan! Minusta ei ole normaalia sanoa kenkiä surkeiksi! Ja minulla ei olisi kyllä tarvetta pitää tuollaista kaverina. Sanoisin tuolle kyllä, että sinulla ei ole yhtään sosiaalista älykkyyttä, mutta harmi kyllä, hän ei varmasti ymmärtäisi mitä sinä sillä tarkoitat (niin tyhmältä hän kuulostaa).

Kun minusta se on vähän toisenkin älykkyydestä kiinni, mitä sanoa vastaan, että viesti menee perille. En tiedä toimisiko ivaallinen huumori, ivaallisella äänensävyllä ja ilmeellä, jotenkin "ompa onni, että sinunkin vähäiset rahat (siis jos on köyhä) säästyivät, kun sait kerralla hyvät kengät" (En oikeasti voi keksiä tuohon mitään)

Tai sitten sanoisin vaan, että "USKOMATONTA PASKAA SYYDÄT SUUSTAS!"

Ja työkaverille "pitäisikö sinun käydä pyytämässä esimieheltäsi enemmän töitä, kun pitää tulla muidenkin työt tekemään?" (Íhan oikeasti, kylmän viileästi)

Ois kiva oppia näpäyttämään takas. Mä saan usein kuulla työstäni ihan idioottikommentteja, joihin olisi kiva oppia vastamaan jotain :/ Olen liian kiltti sanomaan takaisin.

"ompa onni, että sinunkin vähäiset rahat (siis jos on köyhä) säästyivät, kun sait kerralla hyvät kengät" (En oikeasti voi keksiä tuohon mitään)

Tai sitten sanoisin vaan, että "USKOMATONTA PASKAA SYYDÄT SUUSTAS!"

voisihan siinä sanoa myös jotain "rumat ne vaatteilla koreilee" -tyyliin, mutta sitten arvostelu osuu sen tyttöön (eikä minusta ole hyvä..)

Tilanteet on tosiaan ollu sellaisia, että ne on tullu ihan puun takaa ja itse olen ollut sitten hoo moilasena.

Mäpä otan itseä niskasta kiinni, niin paljon on tullut hyviä vinkkejä että ebköhän mä ens kerrallaa avaa suuni kun jotain typerää lauotaan ;)

äitis oli (kun sua teki) niin ne muutkin keskenkasvuiset sanoo. Hymyilet sitten tyytyväisenä sellaista piirinmestari- hymyä todisteena, että olet taas ollu nokkelampi. Olo on heti parempi. Puhelimessa ollessa ei tarvi hymyillä.



Tota loppuosaa ei edes tarvi muutaman kerran jälkeen ees sanoa kun se tajuu sen jo ittekin.