Mikä on mielestänne sopiva ikä päästää yksin rannalle?
Kommentit (6)
muutama vuosi sitten meidän kylällä hukkui 15v poika, uimataidoton, kaveri olisi pystynyt pelastamaan mutta poika meni paniikkiin ja oli hukuttaa auttajansakin, joka sai rimpuiltua itsensä irti.
näitä 10.v pikkumukuloita näkee paljon rannalla kavereidensa kanssa, heittävät kiviä, hyppivät päälle ja viimeksi yllytettiin yhtä uimaan tosi kauas, kivi kädessä.
Että joo 13-14.v saa meillä lähteä kaverin kanssa. Sen verran multa löytyy aikaa , että ehdin viedä noin 9-11.v uimaan. Ja kaverit saa tulla mukaan. Meillä kavereiden vanhempien kanssa yhteinen pelisääntö tässä asiassa.
kun on uimataitoinen ja järkevä.
Itse taisin olla aikoinani jo seitsemän vanhana ilman aikuisia rannalla, mutta eihän nykyään lapsia näköjään mihinkään päästetä ennen teini-ikää.
Meidän lapset ovat olleet keskenään rannalla, kun nuorin oli 7v ja vanhin 15v. Asiaa edesauttoi se, että tää nuorin on erittäin rauhallinen ja lähinnä kahlaa vedessä ja tekee hiekkalinnoja. Vanhin taas on kilpauimari, joten luotan häneen uimataitoonsa. Keskimmäinen taas keskittyy yleensä enempi auringonottoon, joten aika huolettomasti olen heidät päästänyt keskenään uimaan.
Mutta jos olisivat niitä lapsia, jotka koko ajan esim. hyppivät laiturilta tai sukeltelevat niin en varmaan päästäisi.
mutta kavereiden kanssa 9-10-vuotiaan, riippuen lapsesta, sen uimataidosta ja järkevyydestä.